Mečän arkija

Mečän arkija

Pekka Perttu
19.03.2024
Tuiskukuun toisen netälin vaiheilla piettih ennein vanhah talven Harjua. Šiih liitty monta merkkie ta einuššušta. Harjana talvi on hurjimmillah.
Koirien omistajat on varmah huomattu, jotta koiran kuono on aina kylmä. Kuva: Margarita Kemppainen
Koirien omistajat on varmah huomattu, jotta koiran kuono on aina kylmä. Kuva: Margarita Kemppainen

Tuiskukuu on kehun joškuš vellelläh pakkaiskuulla:

— Kun mie olisin šiuna, ni järvet jiävyttäisin pohjua myöten, katajaiset aijanšeipähätki kylmättäisin, emännän kiät taikinah tartuttaisin, heposen varšan vaččah jiävyttäisin.

Näin ankarašti uhkuallen tulou tuiskukuu, kumpasen entisinä nimitykšinä šuomen kieleššä oltih Kaimola, Pikku tammi ta Toinen Sydänkuu. Päivän pitenömisen kuitenki on huomannun jo entisajan verkonkutoja kävyštäh, liinankesryäjä kuošalistah – työtä on keritty ruatua päivän valošša jo enämmän, kuin aikasemmin.

Tuiskukuun toisen netälin vaiheilla piettih ennein vanhah talven Harjua. Šiih liitty monta merkkie ta einuššušta. Harjana talvi on hurjimmillah. Šiitä kanšan šanontaki:


Harjan purut purkusimmat,
Harjan pakkaset pahimmat.


Vain kun lienöy tämä kauši “heittäytyn” šuvekši, ni oltih šamoin: “Harjan šuvet šuurimmat”.

Vaikka “kylmiehän ne ollah talven lämpimätki”. Ušiemmin on kuitenki pakkani tai tuisku, mi voit “istujan koiran kattua”. Vuokkiniemen šeutuloilla paistih šamoin, jotta “još harjana on hiiren hanket, ni kevyällä on heposen hanket”. Näih aikoih oli ni Kynttelinpäivä, mistä on merkki:


Još ei kylmä Kynttelinä,
eikä pauku Puavalina,
ni on halla heinän piäššä,
talvi kešellä kešyä.


Melkein šuurin oša ihmisistä on varma šiitä, jotta mitäpä tiälä tuiskujen ta pakkasien muailmašša tapahtuuki, ainaki meččienä isäntä, iče Mesikämmen ei välitä šiitä yhtänä. Kontie vain makuau rauhallista talviuntah.

Merkit, tietenki, ollah merkkijä, ta aika epyältävie ne ollahki. Mäne šie tiijä, mitein päin še kallistuu. Šiksi onki paikallah šamoin inkeriläini varottaja šananlašku: “Kiitä illalla ilmua, uamulla piänaluštua”. Kun elämmä, šiitäpähän niämmä.

Vain tuiskukuun uhkailuista huolimatta, talven šelkäranka on kuitenki poikki. Ta šen tuntou erikoisen tarkašti luonnon eläjät. Päivän pitenömini ta valon lisäytymini šuau ušiempie meččienä eläinlajija jo nyt ajattelomah min mitäki.

Pakkasen vallašta huolimatta luonnošša aina tapahtuu mitänih, elämä jatkuu monimuotosena. Kuukauven toisella puoliskolla alkau, esimerkiksi, kuulusa hukkien kiima-aika, mi jatkuu vielä kevätkuuššaki. Niijen laumat aletah hajota ta parit erota yksinäiseh hil’l’asuoh, meččien šynkimpih paikkoih. Šamat kevyän vaikutukšet šuahah šamoin erakkoluontoset ilvekšet eččimäh parie. Yhen emäkköilvekšen luo keräytyy ušeita mahtavimpie kiššaeläimie ta šilloin alkau veriset ottelut isäkköjen kešen. Hil’l’ani majavaki, täyšin rauhallisien meččäpurojen yhteiskuntaeläjä, joutuu keštämäh intohimosie hetkijä rakentamaššah rišupešäššäh tuiskukuun pakkasien paukkuas’s’a pihalla.

Melkein šuurin oša ihmisistä on varma šiitä, jotta mitäpä tiälä tuiskujen ta pakkasien muailmašša tapahtuuki, ainaki meččienä isäntä, iče Mesikämmen ei välitä šiitä yhtänä. Kontie vain makuau rauhallista talviuntah. Ta vain kerran talvešša še kiäntäy kylkieh. Tosieh paissešša tämä käsiteh on täyttä legendua.

Emäkontien pešäššä tapahtuu juuri nyt, tuiskukuušša (tai on tapahtun jo pakkaiskuušša) kaikkein šuurin ihmeh – kontien pentujen tulo tänne vuaralliseh muailmah. Niitä on tavallisešti kakši ta ollah ne 200-kiloseh muamoh verraten ihmehellisen pienet. Ne painetah kaiken kaikkieh vain puolen kilon verran! Näin tovistau ni luonnontutkija E. V. Ivanter kirjaššah “Pohjosien meččien riištarikkahuot” (Petroskoi, 1967). Jo yksistäh tämä šeikka näyttäy, jotta kuvittelu levieočan katkiemattomašta talviunešta ta kämmenen imömiseštä on melko vähih tietoloih pohjautuja.

Jälkien lumini kirja olis ičeštäh mukava aihe, kun hiihelleššä talvisešša mečäššä jälkilöistä voit lukie kuin avatušta kirjašta luonnon lukomattomie starinoja.

Taitau olla ihan mitätöin yrityš košettua kaikkeh šiih elämänmänöh, mi šykkiy talvisešša huurtehisešša mečäššänä. Šielä on šekä valehta, ilkevyttä, koirutta, jotta luonnon tragisutta. Kuvitelkahan vaikkapa tapahušta, konša tetriparvi ašettautuu tapah mukah yöpuulla lumihautoih. Iltayöštä šiä lauhtuu, a huomeneškoittiešša isköy pakkani ta lumen pinta jiätyy. Linnut jiähäh elävinä hauvatuiksi kovan hankikuoren alla, mitä ne ei jakšeta rikkuo. Ta vašta kevyällä tulou ilmi tämä kauhissuttava šurunäytelmä. A kuin äijän vahinkuo šuahah aikah riištalintuloilla tänä lumisimpana aikana revot ta niäjät, kun linnut jouvutah viettämäh äijän aikuah šuurien pakkasien takie niissä mainituissa lumihauvoissa?

Monet meččienä eläjät muutetah koko elämänjärještöh šuuren lumentulon takie, mukauvutah šiih. Niinpä meijän meččien kruunupiä – hirvi šiirtyy kokonah uušilla elošijoilla. Kun še on alkutalvešta kävellä hutkin šuurilla alovehilla, ašettuu še nyt vakituisekši eläjäkši tiheimpih ta šuojasimpih kuušikkomeččih, missä lunta on vähemmän ta hanken pinta pehmiempi. Näillä rajotetuilla elošijoilla on jälkie ta makuupaikkoja tuhkatihieh, raijat ta huavat tarkkah kuoritettu, nuoret vešat ta männyn kerkät purekšittu. Aukeilla paikoilla, varšinki järven jiällä, tuškin näköy muita jälkijä, kun yöllä hiivomalla kulkijan revon jättämän pissehviivan.

Jälkien lumini kirja olis ičeštäh mukava aihe, kun hiihelleššä talvisešša mečäššä jälkilöistä voit lukie kuin avatušta kirjašta luonnon lukomattomie starinoja. Heti lähtien liikkehellä huomuat jo nurmirantojen vešakoissa meččokanojen jälkijä yhtenä tannerrukšena. Šiinä on urpua herkuteltu. Vain kun niät pakenijan oravan lumella ta kiipijän šen puuh ta toiseh, etkä niijen alla niä käpylöistä tipahtenehie šiemenšuomuja, šuat olla varma, jotta oravalla on ollun hätä kiäššä. Še on käpyjen katomisen merkki, konša kävynpurija on nälkäkuoloman portahilla. 

Šatuin kerran hiihtyässäni hankella muššottajah ukkotetrih. Šiltä oli šyöty piä ta vačča revitty auki. Lumella ei näkyn mitänä muuta merkkie, kuin poismännehen kärpän parijälet. Mitä täššä oli tapahtun – šiinä oli miula piänvaivua. Enkä löytän muuta šelityštä kuin šen, jotta kärppä oli hypännyn mistänih peitošta tetrin kurkkuh, kuin še joškuš ruatau. Lintu oli pyrähtän lentoh ta ponnissellun šini, kuni tuon pienen vain šilti julman pevon koprissuš oli šuanun šen muah. Tämmösieki starinoja kerrotah jälet. 

Tuiskukuu on mečäneläjillä kaikin puolin vaikieta aikua. Lumi vaikeuttau kulkuo, ka nälkä ajau liikkumah. Šuurin vaššuš on kuitenki kylmä. Pohjosen eläimistö on varuštautun šiih. On tuuhieta turkkie ta lämmintä höyhenpeitettä, on rašvakerrošta ta höyhenpukuo. 

Erähät vaihtolämpöset vertaukšellisešti šanuon kiännetäh vain verenlämpötilan regul’attori ta šillä on koko kylmyšvaikeuš korvattu. Erähät ryömijät ollah tuaš niin kekšiväisie, jotta uinotah talvihurmehukših ta kevyällä lähetäh muina miehinä jatkamah šykyšyllä keškeytynyttä taivaltamistah.

Tiukemmalla täššä ottelušša kylmyä vaštah jouvutah elukat ta linnut, kumpasien ruumihinlämpö on tavallisešti noin 37–40°. Vaikka luonto on šiinäki löytän monimutkaset konštih. Koirien omistajat ta yštävät on varmah huomattu ta vieläi ihmeteltyki, miksi koiran kuono on aina kylmä. No, šehän on šen merkki, jotta koira on terveh, šanotta heti. 

Ei tarvita muuta, kuin kuoritettu leppäni riuku ta hyvä heponi. Kun työntäy riuvun šuureh avantoh, matikat uijah heti nuolomah šitä. A kun matikat kuletah pohjua myöten, alimmaiset työnnetäh toisie ylemmäkši niin, jotta lopulta on avanto pintua myöten täyši kalua.

Vain olettako konšana ajatellun šitä, jotta miksi kuono ei kylmä, tahi mitein koira šuattau juošša pität päivät pakkaislumešša, vaikka šen jalkapohjat ollah aivan pal’l’ahat? Niissä ei ole karvapeitettä, ei rašvakerrošta, kuin hylkehellä, eikä nahkakana ole šen pakšumpi, kuin muuvvalla. Koiran kuono ei ole kylmä ollenkana šattumalta. Šiih on peitetty melko mukava ta, šanosinko, ihan arvuamatoin taikatemppu, mistä tulou šelvillä eläinkunnan eräš keino taistelušša kylmyä vaštah. Arvautuš on hyvin lyhyöšti šanottuna šiinä, jotta monilla loittoispohjolan eläimillä on ruumihinlämpö eri ruumihinošissa ihan erimoini. Esimerkiksi, meččokanan varpahissa ta nilkoissa lämpö on 38°, matalampi kuin muuvval’l’a. Ajokoiran, pingviinin ta poron jalkaterän alapinnan lämpö on 0°. Ne ei, niätšen, tunne ollenkana lumen tai jiän kylmyttä. Kuonon lämpötila koiralla laškou viiteh lämpöašteheh. 

Tämän lisäkši eläimillä on kymmenie muita erittäin älykkähie järješšelmie lämpimän šiäštämisekši. Labradorin kaitasissa ta šyvissä merilakšissa eläy vakituisešti eräš kalalaji, vaikka vejen lämpö on šielä 1,7° nollan alapuolella. Šiinä tarvitah taipumiskykyö! (Vesi ei jiävy vaštuavan šuolapitosuon takie.)

Kyllähän Karjalanki kaloilla on oltavua tuiskukuun helisevissä pakkasissa. Pikkujärvien ta lampien eläjilla uhkuau toini, vielä julmempi vihollini. Še on hapen puuteh, mistä erähinä talvina on šuoraštah vahinkolliset tulokšet. Ei ole yhtänä ihmeh, još talvionkittaja, mäntyö minnenih umpilammilla kalaštamah ta poraten avannon jiäh, šuau nähä kumman kuvan: kalua tuppautuu avanto täyteh muutoman minuutin ajakši. Olen tuon ihmehen šuanun nähä iče ta kun olin šilloin vielä niin tolkutoin, pöläššyin niin, jotta läksin pakoh. Kalanviljelijät ehotetahki hapen kavontatapahukšissa luatie juštih šitä varoin henkireikie jiäh, mitä tietenki voijah käyttyä, esimerkiksi, lammikkoviljelyššä, vain Karjalan kymmenillä tuhanšilla pikku järvilöillä tämä ei miteinkänä paššua. Ka kun matoillana luontoh luajitta jiäh reijän, voitta pelaštua lammin kalat tupehtumisešta. Niin luonnon šuojelun kannalta vaivana tulou monin verroin korvatukši. Šuurilla ta šyvillä järvilöillä, missä hapen puuteh ei tunnu, kun ei vesie olle muitein pilattu, on tuiskukuun aikana ilosempuaki elämyä. Jokahini kait tietäy, jotta täh aikah on parahillah matikan kutu, konša šitä on šamoin helppo pyytyä. Še hyvin ottau kalašyöttie. Muistuathan muinosie matikanmakša- ta mähnäkalakukkoja! Ihan vesi tulou šuuh. Još tahotta tuttavuštuo kirjoista täh ainuoh tr’oskan heimoh, kuulujan tuiman vejen etuštajih, matikkah (Lota lota), elkyä ševottakkua šitä viikšikalah (Silurus glanis), mitä olen huomannun erähissä lapšien kirjojen šuomennokšissa. Matikan pyyntikeinoja on tietenki lukomattomie, ka en malta olla juohattamatta eräštä, kumpasen kerto monella petroskoilaisella tuttava, nyt jo vainua Juakko Viitala:

— Ei tarvita muuta, kuin kuoritettu leppäni riuku ta hyvä heponi. Kun työntäy riuvun šuureh avantoh, matikat uijah heti nuolomah šitä. A kun matikat kuletah pohjua myöten, alimmaiset työnnetäh toisie ylemmäkši niin, jotta lopulta on avanto pintua myöten täyši kalua. Ta šiitä ei muuta, kun mätä rekeh. Kertoja šano tällä tavoin laštuavan kakši hevoiskuormua matikkua. Ta kun ei ollun enyä mih panna, piti riuku kisaltua pois.


ПОХОЖИЕ СТАТЬИ
Karjalan Sanomat
Periodika esittelee itsensä Venäjä-messuilla
Karjalan suomen-, karjalan- ja vepsänkielisiä lehtiä ja kirjoja julkaiseva kustantamo Petroskoista tutustuttaa messuvieraita tuotteisiinsa ja karjalaiseen kulttuuriin.
Karjalan Sanomat
Nuoret oppivat laulamaan joikuja
Petroskoissa maanantaina käynnistyneellä etnoleirillä tutkitaan karjalaista kansanlauluperinnettä. Tänä vuonna saatiin ennätysmäärä hakemuksia laulunharrastajilta eri puolilta Venäjää.
Oma Mua
Rohkeimmat otettih ošua talvikalaššukšeh
Kalevalašša piettih perintehellini talvikalaššukšen kilpailu.
Karjalan Sanomat
Balettitanssijat rikkoivat myytin Lumitytöstä
Nykybaletti Vertikaali ensiesitettiin Karjalan musiikkiteatterissa osana Lumityttö: myytti ja todellisuus -hanketta. Baletti esitetään myös kansainvälisellä DanceInversion-nykytanssifestivaalilla Moskovassa.
Karjalan Sanomat
Liitto yhdistää, opettaa ja valistaa
Karjalan rahvahan liitto on täyttänyt 35-vuotta. Järjestön tuella tasavallan asukkaat lukevat karjalaa, omaksuvat kulttuuria ja osallistuvat hankkeisiin.
Oma Mua
Vienan ta Repol’an Karjalan käsitöitä opaššettih Petroskoissa
Viime netälillä Petroskoissa piettih käsityökurššija. Trajektorija-fondin joukko opašti kaikkie halukkahie leikkuamah puušta ta ompelomah.
Karjalan Sanomat
Ystävyysseura aikoo lopettaa toimintansa
Karjala–Suomiystävyysseuran puheenjohtaja kutsuu jäseniä kokoukseen päättääkseen seuran kohtalosta. Järjestön toiminta lienee loppusuoralla.
Oma Mua
Vaiku pagizemal suau tiijustua, midä rahvas tahtotah
Karjalan Rahvahan Liitto täyttäy tänä vuon 35 vuottu. Vuvvennu 1989 Liitto on yhtistännyh lujii karjalazii, Karjalan muan suvaiččijoi, oman rahvahan uskottavii puolistajii, oman kielen kandajii.
Karjalan Sanomat
Kostamuksen teatteri: 66 näytelmää yleisölle
Kostamuksen draaman ja komedian kansanteatteri juhli pyöreitä vuosia aidolla italialaisella komedialla.
Karjalan Sanomat
Koirat parantavat lasten hyvinvointia
Koirat auttavat lasten fyysisessä ja psyykkisessä kuntoutuksessa Petroskoissa. Tänä vuonna koiraterapiaan on jo osallistunut yli 90 lasta.
Войти
Регистрация
Пароль
Повторите пароль