Čuvvonnu meile oli kuuzahaine, podarkannu – kringeline
Uuttu Vuottu pruazniekannu ruvettih pidämäh vie P’otr Ezmäzen aigah. Yhtelläh vahnembua polvie karjalazile Rastavu on muite muis vie nygöi. Jumalah uskojat dai uskomattomat vuotetah Uuttu Vuottu da Rastavua, vuotetah čuuduo da suarnua.
Čuuduo vuottau Vieljärven kylängi yksi vahnimis naizis, 88-vuodehine Anna Petrovna Ivanova. Pagizutan händy, kui pienenny hänen perehes vastattih Uuttu Vuottu.
– Anna Petrovna, olet Varloin kyläh rodivunnuh, iče sanot, Pieneh Kitaih. Vikse rahvastu, lastu sie äijy oli. Mustatgo, oligo teil kois, kyläs Uvven Vuvven juhlat?
– Kuibo ei olluh? Kai meil oldih. Ei, tiettäväine, nygözien jyttyöh, ga omah luaduhgi piimmö. Minul oli ruskieh mujutettu paltinpluat’t’aine, sen panin piäl školapidoh mennes. Školas oli kuuzi keskilattiel, sit myö lapset kuuzes ymbäri kävelimmö, kruugua piimmö, juoksendelimmo hyväs mieles.
– Oldihgo Pakkasukko da Lumineidoi?
– Vot niidy en musta. Onnuako ei olluh. Prosto iče kuuzes ymbäri vesseliä piimmö kodvazen da sit kodih iäres. Kuuzahaine meile oligi čuvvonnu. Mustan, minä runostu vie luvin suomekse, kuuzahaizen tyves: Tuumi jänis parka, mistä tuvan saa, sudet aavikossa usein ahdistaa… Meilehäi suomekse silloi opastettih školas.
– A midä kois? Piittögo kois juhlii vai midä ruavoitto?
– No, tata toi, mustan, kuuzahaizen mečäspäi. Ihan Uuttu Vuottu vaste toi, kolmandennukymmennendenny ezmäzenny päivänny talvikuudu. Sit myö kaikin kylyh käimmö vie. Sit kylyspäi tulduu čomendimmo kuuzahaizen sil, midä suitimmo, sie n’amubumuagazil da vot čomil ribuzil. Kriepimmö ribuzis bobaizen da riputammo kuuzahaizeh. Segi meil, lapsil, piäilonnu oli. Sidä piimmö Vasil’l’assah, pakkaskuun 14. päivässäh, “Vahnah Uudeh Vuodessah”, kuni havut pyzytäh.
– Oligo lahjua, podarkua teile, lapsile?
– Podarkoinnu oldih n’amut da piiruat. Tata sie jo enne pruazniekkua tuou pečenniä, midätah parembua ennepäi jo varustuksih. A myö, lapset, sit hil’l’akkaizin vieldimmö niidy aitaspäi. Mustan, kringeliviihtiet riputah sie aitan seinäl, minä enbo tävvy niidy ottamah, a pertih en targie mennä stuulua ottamah, sit dogaditah. Vot muga sit aitas rähmin, no kringelin sain. Myö köyhästi elimmö, lastu äijy.
– A vahnembat? Vastattihgo hyö Uuttu Vuottu yöl?
– Kodvazen sie istuttih, omal sit perehel, ga ei hätkie. Ruadohhäi pidi mennä huondeksel. No bruagua sie keitettih da sidä juodih, tiettäväine. A midä sie parembua syömisty oli, ga Rastavakse pieteltih.
– A kuibo sit Rastavu meni?
– Rastavan yöl meidy kaikkii lapsii työttih časounah. Meil kyläs oli Puoroin buaboi, häi lapsii taloloi myö keräi dai kaikkii sinne talui časounah. Ihan huondeksessah sie seizoimmo, en musta nygöi, midä malittuu sie panimmo, ga silmii ristimmö. Kodih piästettih jo huondeshämäris. Kodih tulduu mama meidy syötti piirual da muate. Hiilavan piiruan saimmo syvvä. A ennehäi Rastavua pyhiä piettih. Ga myö, lapset, emmo pidänyh sidä, ei meile annettu pyhyttiä. Vai ruavahat.
– A sit Rastavan jälles synnynmuanaigu. Mustatgo sidä?
– Oi, sidä piettih täytty vägie! Smuutat käydih taloloi myöte, halgopinoloi kuajeltih, trubii kodilois da kylylöis salbailtih, regilöi pihois peiteltih libo mäin alle laskiettih, sit vie kylyn päččilöi riičittih – äijy pahua smuutat ruattih.
– Olitko konzu sinä smuutannu?
– Ei, minuu vahnembat ei työtty. Sie brihat enimytteh käydih. Dai tytöt, neidizet käydih, rohkiembat kudamat oldih. Minä en, minä vagavaine olin. A nuorižol se vessel aigu oli, Vieristässäh bauhettih. Vot moizet meijän ilotgi.
– Passibo, Anna Petrovna. Pyzy jalloil da tervehenny. Terväh suat nähtä omua iččiedäs “Omas Muas”.
– Oi, minä luven, luven ainos “Omua Muadu”. Ot korki do korki! Hyvä lehti on dai kai tyttözet sie ruadajat moizet hyvät, čomat kaččuo. Heijän kuvathäi sie nävytäh kirjutuksien piäl! Olgua työgi tervehen da passibo, ku etto unohta vahnua.
