Suomalaisia turisteja Neuvosto-Karjalassa
Maaliskuusta Suomen ja Venäjän raja on suljettu turisteilta, koronapandemian vuoksi. Viimeksi sellaista oli, joskin poliittisista syistä, 1950-luvulla ennen kuin Neuvostoliitto avasi turisteille rajansa.
Neuvostoliitossa suomalaiset olivat noin 15 prosenttia ulkomaisista turisteista. Neuvosto-Karjalassa heitä oli eniten eli 30 prosenttia. Pääosa suomalaisista kävi Leningradissa, Leningradin alueella ja Neuvosto-Karjalassa. Kuitenkin Karjalassa heitä kävi aika vähän muihin verrattuna.
— 1980-luvun alkuun asti Leningradissa kävi vuosittain noin 100 000 suomalaisturistia. Karjalassa heitä kävi esimerkiksi vuonna 1980 yhteensä 1500, kertoo Petroskoin valtionyliopiston maisteriopiskelija Jekaterina Kaderova, joka tutkii Neuvosto-Karjalan matkailua.
Syynä siihen oli se, että suomalaisturistit saapuivat Neuvostoliittoon yleensä Helsinki—Moskova-junalla, joka kulki Leningradin kautta, ja autolla tai bussilla Vaalimaan rajanylityspaikan kautta, joka oli lähellä Viipuria. Karjalaan ei päässyt suoraan Suomesta aina 1980-luvun loppuun asti.
Suomalaiset turistiryhmät tulivat Karjalaan yleensä junalla Leningradista. He saivat käydä vain Petroskoissa ja Kontupohjan piirissä. Suomen entisillä alueilla käynti oli kielletty.
— 1960-luvulla erikoisuutena oli se, että suurin osa suomalaisista kävi Karjalassa tapaamassa sukulaisiaan. Kuitenkin pitkät tapaamiset ja asuminen näiden kanssa oli kielletty, Kaderova kertoo.
Karjalan-matka kesti yleensä kolme päivää. Ensimmäisenä päivänä käytiin kaupunkikierroksella Petroskoissa, museoissa ja Suomalaisessa draamateatterissa. Toisena päivänä käytiin Kižin saarella ja viimeisenä päivänä Kontupohjassa, Martsialnyje Vody –parantolassa ja Kivatsun luonnonpuistossa.
— Sama reitti ja pieni määrä matkailukohteita vaikuttivat kielteisesti suomalaisten uusintamatkoihin Karjalaan, Kaderova sanoo.
Neuvosto-Karjalan matkailun ongelmana oli myös se, että ulkomaisille turisteille tarjottavien palvelujen taso oli heikko ja palvelualan työntekijät eivät osanneet pitkään englantia eikä suomea. Kieliongelma ratkaistiin osin vasta 1970-luvun puoliväliin mennessä järjestämällä työntekijöille kielikursseja.
Neuvostoliitossa ulkomaisten turistien palvelusta vastasi etupäässä Intourist-matkatoimisto. Vuonna 1966 sen osasto avattiin myös Petroskoissa.
Petroskoin osaston selostusten mukaan suomalaisturistit olivat kiinnostuneita Karjalan työkansan kommuunin ja sen johdon toiminnasta, suomen ja muiden suomalais-ugrilaisten kielten opetuksesta Karjalassa, paljonko suomalaisia asui Petroskoissa ja Karjalassa ja oliko heillä samat oikeudet kuin venäläisillä.
— Lisäksi suomalaiset kysyivät matkaoppailta, milloin avataan matkailureitti Sortavalan kautta, miksi ulkomaiset turistit eivät saaneet käyttää lentovuoroja Leningradin ja Petroskoin välillä ja miksi suomalaisilta turisteilta oli kielletty käymästä Petroskoin ulkopuolella sukulaistensa luona, Kaderova kertoo.
Oppailla piti olla laajat tiedot eri aiheista. Intouristin ohjeissa korostettiin, että neuvostoliittolainen matkaopas ei voinut näyttää ulkomaalaisille tietämättömyyttään.
Yksi Intouristin tehtävistä oli vakuuttaa ulkomaalaisia Neuvostoliiton rauhantahdosta.
— Tästä syystä keskusteluissa heidän kanssaan oppaat kiinnittivät paljon huomiota Neuvostoliiton rauhanaloitteisiin ja maanjohdon diplomaattisuhteisiin, Kaderova sanoo.
Petroskoin valtionyliopiston maisteriopiskelija Jekaterina Kaderova tutkii Neuvosto-Karjalan matkailualaa jo kolmatta vuotta. Kannustimena on ollut kiinnostus Neuvostoliiton ja Suomen väliseen kansandiplomatiaan kylmän sodan aikana.
— Kun valitsimme tieteellisen ohjaajani kanssa tutkielmani aihetta, päädyimme siihen, että Neuvostoliiton erikoisia suhteita muihin valtioihin olisi ollut väärin tarkastella ilman turistiliikennettä Neuvostoliittoon, opiskelija sanoo.
Alkuaan Kaderova tutki Petroskoin Pohjola-hotellin ja ravintoloiden infrastruktuurin tasoa, Karjalan matkailukohteiden kuntoa ja matkailualan ongelmia. Nyt hän tutkii muun muassa Karjalan matkatoimistojen henkilöstöpolitiikkaa ja matkaoppaiden koulutusjärjestelmää.
— Maisteriohjelman ensimmäisenä vuotena haluan keskittyä 1980-lukuun, koska nyt on mahdollisuus haastatella matkatoimistojen entisiä työntekijöitä. Toisena vuotena tutkisin Neuvostoliiton ulkomaanmatkailua tai postikortteja, Kaderova kertoo.
Kaderova on kiinnostunut Neuvosto-Karjalan aikaisista postikorteista 1960—1980-luvuilta ja nyt tekee niistä kirjoitusta. Kirjoituksessa hän analysoi postikorttien sisältöä ja muotoilua, koska ne kuin kaikki muut painatteet Neuvostoliitossa sensuroitiin.
Letonmäen historiateokset unohdettu
Aika monet Petroskoin valtionyliopiston historian, valtio- ja sosiaalitieteiden instituutin opiskelijat tekevät tutkielmia Suomen ja Karjalan tasavallan historiasta ja niiden välisistä suhteista.
Toisen vuosikurssin opiskelija Ilja Urjadnikov tutkii suomalaisen kommunistin, toimittajan, kääntäjän ja kirjailijan Lauri Letonmäen elämäkertaa. 1920—1930-luvuilla Letonmäki asui Neuvosto-Karjalassa ja työskenteli muun muassa Punainen Karjala –lehden päätoimittajana.
— Venäjällä Letonmäki tunnetaan ennen kaikkea poliitikkona ja toimittajana. Harvat tietävät, että hän oli myös historioitsija. Hän teki muutaman kirjan Suomen ja Karjalan historiasta. Nämä teokset ovat mielenkiintoisia ja tärkeitä 1920—1930-lukujen valossa, mutta niitä ei käytetä edelleen historiantutkimuksessa, Urjadnikov kertoo.
Kolmannen vuosikurssin opiskelija Inna Rodion käsittelee tutkielmassaan Euregio Karelia –yhteistyötä. Tämä yhdistää Karjalan tasavallan Venäjällä ja Kainuun, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnat Suomessa.
— Viime vuosina osapuolet ovat tehneet tiivistä yhteistyötä muun muassa yritys-, innovaatio-, ympäristö- ja terveysalalla. Toisaalta päätavoitteet, jotka sisältyvät yhteistyöstrategiaan 2014—2020, ovat oikeastaan saavuttamatta. Yksi niistä on viisumivapaus, Rodion toteaa.
