Pakkastalvi ei ollut este matkailun kasvulle

Pakkastalvi ei ollut este matkailun kasvulle

Margarita Pehkonen
25.03.2024
Talvimatkailukautena turistivirta Karjalaan on kasvanut. Tasavalta odottaa matkailijoiden määrän kasvua myös kesällä.
Ruskealan marmoripuisto ja retrojuna kuuluvat matkailijoiden suosikkeihin talvella. Kuva: Olga Tšudinovan arkisto
Ruskealan marmoripuisto ja retrojuna kuuluvat matkailijoiden suosikkeihin talvella. Kuva: Olga Tšudinovan arkisto

Kuluneena talvena Olga Tšudinova Permistä kävi Karjalassa tutustumassa tasavallan nähtävyyksiin.

— Tämä oli ensimmäinen matkani Karjalaan. Tasavaltaan minut houkutteli mahdollisuus lähteä Ruskealan marmoripuistoon retrojunalla, Tšudinova sanoo.

Venäjän matkanjärjestäjien liitto ATORin mukaan tänä vuonna matkavarausten määrä on kasvanut 20 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Karjalan talousministeriö ei ole vahvistanut tätä informaatiota.

— Nyt on mahdotonta sanoa, kuinka paljon turistivirta Karjalaan on kasvanut talvilomakautena. Talvimatkailukausi ei ole vielä ohi. Uudenvuoden lomaviikolla Karjalassa kävi noin 100 000 matkailijaa eli 10 prosenttia enemmän kuin vuoden 2023 ensimmäisellä viikolla, kerrottiin Karjalan Sanomille tasavallan talousministeriöstä.

Ministeriön mukaan alkuvuoden pakkaset hidastivat turistivirran kasvua.

— Pakkaset lisäsivät matkojen peruutuksia, ministeriö informoi.

Siitä huolimatta matkailijoiden määrä kasvaa tänä vuonna Karjalassa.

— Venäjän tilastovirasto Rosstatin mukaan edellisen vuoden tammi—maaliskuussa Karjalassa kävi 145 000 matkailijaa. Arvioiden mukaan tänä vuonna määrä on 160 000 turistia, ministeriö ennustaa.

Lähes joka turistikausi Karjalassa ilmestyy uusia reittejä ja vetovoimapisteitä.
Karjalan talousministeriö

Venäjän matkailijaliiton mukaan Laatokan Karjalan nähtävyydet kiinnostavat eniten matkailijoita talvikautena.

— Ruskealan marmoripuisto, Talviukon pajakylä, Sortavalan historiallinen Bastion-keskus sekä Ruskealan retrojuna kuuluvat matkailijoiden suosikkeihin talvella, ATOR informoi tiedotteessaan.

Permiläinen Tšudinova vietti Karjalan-lomaansa nimenomaan Laatokan Karjalassa.

— Matkani kesti kaksi päivää. Se  oli täynnä tapahtumia. Kävin Sortavalassa ja kaupungin mineraalikeskuksessa sekä Bastion-keskuksessa, Ruskealassa, Paasonvuorella ja Rautalahdella, Tšudinova luettelee.

Sain selville, että Karjala on glampingmajoituspaikkojen top-5-listalla Venäjällä.
Olga Tšudinova, Karjalassa käynyt matkailija

Karjalan matkailualan asiantuntijat ovat kehittämässä uusia matkareittejä.

— Lähes joka turistikausi Karjalassa ilmestyy uusia reittejä ja vetovoimapisteitä. Esimerkiksi Belomorskin piirissä sijaitseva Zalavruga-kalliopiirrosalue kehittyy edelleen, kerrottiin Karjalan talousministeriöstä.

Vuonna 2023 rakennettu Kisly Pudas -joen ylittävä silta helpottaa matkailijoiden pääsyä kalliopiirrosalueelle.

— Tänä vuonna odotetaan kalliopiirrosalueen lähellä sijaitsevan vierailukeskuksen ja hotellin avaamista. Lisäksi tänä vuonna ovensa avaa Halla-ukon pajakylä, ministeriö informoi.

Satuhahmon uuden residenssin rakentaminen jatkuu yhä Prääsän piirissä. Residenssiä rakennetaan valtion tuella.

— Uusi pajakylä toimii vuoden ympäri. Tutustutamme vieraita karjalaiseen kulttuuriin, hanketta toteuttavan matkatoimiston johtaja Ija Bogojavlenskaja kertoi Karjalan Sanomille viime vuoden lopussa.

Majoituspaikkojen rakentaminen jatkuu ripeästi

ATOR:in tilastojen mukaan suurin osa turisteista varasi talvimatkat Karjalaan viime syys-lokakuussa.

— Helmikuussa monet suositut hotellit olivat loppuunmyytyjä, virasto tiedottaa kotisivuillaan.

Myös Permistä Karjalaan matkustanut Olga Tšudinova osti paketin kaksi kuukautta ennen matkaa.

— Matkanjärjestäjä tarjosi minulle useita vaihtoehtoja ja minä valitsin sopivan. Matkanjärjestäjä varasi kaikki liput ja majoituspaikat, hän kertoo.

Tšudinova yöpyi hotellissa Sortavalassa.

— Olen pahoillani siitä, että en valinnut majoituspaikaksi ekohotellia tai glamping-majoitusta, Tšudinova sanoo.

— Haluaisin palata Karjalaan kesällä. Sain selville, että Karjala on glamping-majoituspaikkojen Venäjällä top-5-listalla. Kesällä haluaisin majoittua nimenomaan glampingiin, hän lisää.

Karjalan talousministeriö ennustaa turistivirran kasvua kesämatkailukautenakin.

— Viime kesäkautena tasavallassa kävi 1 616 000 turistia. Silloin turistivirta kasvoi kahdeksan prosenttia vuoden 2022 samaan ajanjaksoon verrattuna. Tänä vuonna odotamme samaa kasvua, kerrottiin ministeriöstä.

Turistien kasvava kiinnostus Karjalaa kohtaan johtaa majoituspaikkojen pulaan. Tämä ongelma ratkaistaan rakentamalla uusia majoituskohteita.

— Tänä vuonna Petroskoissa avautuu kaksi hotellia, joissa on tilaa 254 asiakkaalle. Nyt tasavallassa on rakenteilla vielä 59 majoituskohdetta. Niiden käyttöönotto lisää vuodepaikkojen määrän 5 000:een, ministeriö informoi.


ПОХОЖИЕ СТАТЬИ
Karjalan Sanomat
Liitto yhdistää, opettaa ja valistaa
Karjalan rahvahan liitto on täyttänyt 35-vuotta. Järjestön tuella tasavallan asukkaat lukevat karjalaa, omaksuvat kulttuuria ja osallistuvat hankkeisiin.
Oma Mua
Vienan ta Repol’an Karjalan käsitöitä opaššettih Petroskoissa
Viime netälillä Petroskoissa piettih käsityökurššija. Trajektorija-fondin joukko opašti kaikkie halukkahie leikkuamah puušta ta ompelomah.
Karjalan Sanomat
Ystävyysseura aikoo lopettaa toimintansa
Karjala–Suomiystävyysseuran puheenjohtaja kutsuu jäseniä kokoukseen päättääkseen seuran kohtalosta. Järjestön toiminta lienee loppusuoralla.
Oma Mua
Vaiku pagizemal suau tiijustua, midä rahvas tahtotah
Karjalan Rahvahan Liitto täyttäy tänä vuon 35 vuottu. Vuvvennu 1989 Liitto on yhtistännyh lujii karjalazii, Karjalan muan suvaiččijoi, oman rahvahan uskottavii puolistajii, oman kielen kandajii.
Karjalan Sanomat
Kostamuksen teatteri: 66 näytelmää yleisölle
Kostamuksen draaman ja komedian kansanteatteri juhli pyöreitä vuosia aidolla italialaisella komedialla.
Karjalan Sanomat
Koirat parantavat lasten hyvinvointia
Koirat auttavat lasten fyysisessä ja psyykkisessä kuntoutuksessa Petroskoissa. Tänä vuonna koiraterapiaan on jo osallistunut yli 90 lasta.
Oma Mua
Mustu kaži Markiz
Jo tahtoin heittiä paginan meijän pienembih velleksih näh, ga uvvessah nouzi silmien edeh mustu kaži – valgei bantu kaglas da viizahat kullankarvaizet silmät.
Karjalan Sanomat
Ruskeala houkuttelee maisemakierrokselle ja tapahtumiin
Marmoripuistossa voi nauttia upeista maisemista, osallistua urheilukisoihin ja kuulla huippuluokan muusikoita.
Oma Mua
Ol’ga Stepan’an: “Minä kunnivoičen perindöllizii ruuttii”
Petroskoilaine Ol’ga Stepan’an ombelou ainavoluaduzii karjalazii da vepsäläzii perindöllizii ruuttii. Nygöi perindöllizis sovis rahvas kävväh ei vaiku folklourupruazniekkoih, niilöi pietähgi argipäivinny.
Karjalan Sanomat
Nuori karjalainen vaatebrändi kiikarissa
Muotisuunnittelija Julia Pavlova esitteli tuoreen vaatekokoelmansa muotiviikolla Moskovassa.
Войти
Регистрация
Пароль
Повторите пароль