Mučči
Emäkoiralla oli pentu. Pennulla oli kakši pientä korvua, kakši pientä šilmyä, yksi pieni šuu ta šen šilmät oltih niin pienet, jotta pentu ei nähnyn niillä mitänä. Emäkoira šyötti šitä maijollah, ta kahen netälin piäštä pennun šilmät avauvuttih. Še näki nyt enši kerran oman muamon ta kopin, ta kopin loukošta pihamuan.
Pentu oli väriltäh pikimušta. Šentäh šitä ruvettih kuččumah Mučiksi.
Erähyänä päivänä Mučči šano:
— Mie lähen pihalla juokšentelomah.
— Mäne, ka juokšentele vain kopin ympärillä. Muitein ekšyt, emäkoira vaštasi.
Mučči unohti heti, mitä muamo oli šanon. Še juoksi pihamuan yli ta näki, kuin kolme kikkie lakki maituo mal’l’ašta. Mučči kyšy:
— Ketä työ oletta?
— Olemma kiššanpentuja.
— Mitä työ ruatta?
— Juomma maituo.
— Mieki tahon maituo.
— Juo täštä, meijän kera.
Mučči mäni mal’l’an luo, tyrkkäsi kikit šyrjäh ta šano:
— Maito on makie. Mie juon šen kaiken yksin.
Mučči aštu käpälineh mal’l’ah ta ryhty lakkimah maituo.
Kiššanpennut alettih n’aukuo ta itkie. Niijen Mirri-muamo kuuli pentujen valitukšen. Še tuli paikalla. Nähtyön Mučin käpälineh maitomal’l’ašša Mirri šiänty. Šen niskakarvat ta häntä pörhissyttih. Mirri šihasi ta löi käpälälläh Muččie turpah.
Mirrin kynnet kruaputettih kipiešti Mučin turpua. Še šäikähty pahanpäiväsekši ta juoksi vinkuon koppih.
— Mitä šie itet? muamo kyšy huolissah.
— Šuuri kišša kruaputti milma kynšilläh.
— Mitä šie ruavoit šillä?
— Ajoin kikit pois ta join niijen maijon.
— Aihieštapa šilma rankaistih, tyhmä pentu. En piäššä šilma enyä yksin juokšentelomah. Painu koppih omalla pahnalla!
Mučči mäni pahoilla mielin koppih ta uinahti šurušša. Šeuruavana huomenekšena še kyšy tuaš pihalla.
— Kopin luota ei šua männä loitoš, emäkoira šano tottelomattomalla lapšellah.
Pentu näki, kun talon emäntä tuli pihalla, tiputteli pihamualla jyvie ta hänen ympärillä keräyty pienie keltasie pallosie. Kun emäntä mäni pois, Mučči juoksi niijen luo.
— Ketä työ oletta?
— Tipasie.
— Olettapa pienie ta nakrettavie, Mučči šano halvekšivašti. — Mitä työ n’okitta?
— Makeita jyvie.
Mučči maisteli jyvie, ka ne ei maissuttu miltänä, hiekka vain kričasi hampahissa.
— Kylläpä työ oletta tyhmie. Läkkä leikkimäh!
Mučči alko tunkie kananpoikie turpallah ta käpälöilläh, tipaset šäikähyttih ta juoštih piipittyän pakoh.
Kukko kuuli kananpoikien valitukšen ta tuli vihasena paikalla juuri konšan Mučči tallasi käpälilläh jyvie muah. Kukko n’okkasi Muččie kipiešti piälakkah. Mučči alko ulata kivušta ta juoksi koppih.
— Mitä šie itet, oletko tuaš ruatan pahua? emäkoira kyšy.
— Mie šotin vain niijen jyvät hiekkah ta kučuin šiitä tipasie leikkimäh. Ne juoštih pois ta kukko löi milma kovalla koukkun’okallah.
— Olet ašnin šenki rankaissukšen. Konša šie alat käyttäytyö kunnollisešti? muamo päivitteli.
Še ei piäštän Muččie moneh päiväh kopista uloš. Šiitä Mučči lupasi olla kilttinä. Šen jälkeh Mučči pitiki oman šanan eikä kiušannun enyä heikkoimpieh.
Ajan ollen Mučista kašvo šuuri kuulijaini nuori koira. Še oli niise rohkie. Še ei piäštän repuo tipasie hätyyttelömäh ta šuojeli pienie kikkijä vihasilta kylän koirilta.
Kiänti Maikki Remšujeva.
