Prääsän navetta kuntoon

Prääsän navetta kuntoon

06.12.2021
Vasikkanavetta on määrä korjata vuoden loppuun mennessä.
Vuoden aikana Vieljärven karjatila on hankkinut rehunvalmistuskoneita ja -laitteita. Kuva: Karjalan päämiehen lehdistöpalvelu
Vuoden aikana Vieljärven karjatila on hankkinut rehunvalmistuskoneita ja -laitteita. Kuva: Karjalan päämiehen lehdistöpalvelu

Karjalan päämies Artur Parfentšikov ehdotti Prääsän ja Vieljärven karjatilojen yhdistämistä toissa vuoden lopulla, jolloin tapasi piirikeskuksen asukkaita. Siihen aikaan paikallinen maatalousyritys oli konkurssissa. Tasavallan myöntämän rahallisen avun ansiosta viime ja tänä vuonna Prääsän maitotilan hylätyt tilat korjattiin. Nykyisin Vieljärven karjatilaan kuuluvat Savinovon ja Prääsän yksiköt.

— Etukäteen myönnetyillä varoilla Vieljärven karjatilalla tehdään maanparannusta. Jatkossa tila pystyy valmistamaan omin voimin rehuja ja hankkimaan siemeniä, Karjalan päämies Artur Parfentšikov kommentoi tasavallan hallituksen lehdistöpalvelulle.

Päämiehen mukaan Vieljärven karjatilalle myönnetään 30 miljoonaa ruplaa lisää.

Ensi vuonna Vieljärven karjatilalla jatketaan joidenkin kohteiden korjausta. Suunnitelmissa on purkaa vanhat poikimistilat. Samalla kunnostetaan maidontuotantotilat. Ensi vuonna lypsykarjan pääluku kasvaa kahdellasadalla.


ПОХОЖИЕ НОВОСТИ
Karjalan Sanomat
Luhanskin tasavallan muusikot konsertoivat Karjalassa
Luhanskin filharmonian yhtye tekee uransa ensimmäisen vierailun tasavaltaamme.
Karjalan Sanomat
Kerro uudenvuoden toiveestasi –Pakkasukon posti on alkanut vastaanottaa kirjeitä
Karjalan asukkaat voivat lähettää kirjeensä kolmelle taikurille, jotka voivat auttaa toteuttamaan toiveet.
Oma Mua
“Oma pajo” esittäy uuvven ohjelman
Karjalaini Oma pajo -kuoro esittäy uuvven konserttiohjelman Petroskoissa.
Karjalan Sanomat
Rosstat: investointien määrä on kasvussa Karjalassa
Tämän vuoden alusta investointien määrä on ylittänyt 50 miljardia ruplaa.
Oma Media
Скажи! Пиши! Читай! – Общество вепсской культуры запускает новый проект
В следующем году Общество вепсской культуры начнёт работу над проектом, который направлен на изучение вепсского языка.
Karjalan Sanomat
Lentoyhteys 2024: Suorat lennot Petroskoista Jekaterinburgiin lennetään taas
Karjalan ja Jekaterinburgin matkailualan edustajat ovat laatimassa parhaillaan matkailuohjelmia vuodelle 2024.
Karjalan Sanomat
Agro Startup: vielä neljää aloittelevaa viljelijää saa rahatukea maanviljelyyn
Hankekilpailuun saatiin 16 hakemusta eri tasavallan piireistä. Tänä vuonna yhteensä 19 viljelijälle myönnettiin rahatukea tukiohjelmasta.
Karjalan Sanomat
Talvi tuli, nyt tulevat lumenveistäjät – Lumenveistokilpailu on alkanut
Veistäjätiimejä kutsutaan osallistumaan Hyperborean talvisadut -kilpailuun.
Karjalan Sanomat
Kierrätys: Petroskoilaiset ovat keränneet noin 20 tonnia jätepaperia
Lajittelulinjalle on toimitettu 1 319 tonnia jätettä. Suurin osa toimitetaan kierrätykseen Pietariin.
Karjalan Sanomat
Kičči-Kočči lähtee vierailulle Kontupohjaan
Periodika-kustantamon lastenkerho esiintyy yhdessä Vivat-a cappella kuoron kanssa taidepalatsin näyttämöllä huomenna.
Войти
Регистрация
Пароль
Повторите пароль