Karjala on liittynyt yleisvenäläiseen tempaukseen Etnosanelu Pohjois-Venäjän, Siperian ja Kaukoidän vähälukuisten kantakansojen kielillä.
— Petroskoissa pidetään etnosanelu vepsän kielellä Periodika-kustantamon karjalaisten, vepsäläisten ja suomalaisten resurssikeskuksessa helmikuun 16. päivänä kello 17:30, Vepsäläinen kulttuuriseura kertoo omalla VKontakte-sivullaan.
Sanelun tekstit koskevat perheen perinteitä. Tempaus järjestetään jo viidennen kerran. Kentät sanelun kirjoittamiseksi järjestetään 28 Venäjän alueella. Sanelun voi kirjoittaa myös Boris Jeltsinin presidentin kirjastossa sekä Moskovan VDNH-näyttelykeskuksessa toimivassa Venäjä-näyttelyssä.
— Tempaus on alkanut 12. helmikuuta ja jatkuu 22. helmikuuta saakka. Yli kolmetuhatta ihmistä osallistuu kielitempaukseen, Pohjois-Venäjän, Siperian ja Kaukoidän vähälukuisten kantakansojen yhdistys tiedottaa Telegram-kanavallaan.
Sen lisäksi helmikuussa Karjalassa aiotaan järjestää Sanelu karjalan ja vepsän kielellä -tempaus. Viime vuonna perinteinen tempaus yhdisti yli 1 200 ihmistä eri puolilla tasavaltaa.
— Odotamme, että tänä vuonna vepsän kielellä sanelun kirjoittaa vähintään 500 ihmistä, Vepsäläisen kulttuuriseuran hallinnon puheenjohtaja Larisa Tširkova kertoo.
Vepsänkieliseen tempaukseen osallistuu tavallisesti asukkaita Karjalasta, Leningradin, Vologdan ja Tverin alueilta.
Aiheesta voi lukea myös vepsäksi ja venäjäksi.