Kostamus: Severstal-yhtiö tukee 12 vapaaehtoisaloitetta

Kostamus: Severstal-yhtiö tukee 12 vapaaehtoisaloitetta

13.05.2024
Severstal-yhtiö aikoo myöntää 500 000 ruplaa vapaaehtoisaloitteiden toteuttamiseen. Tukea saavat kuusi kaupunkia, joissa Severstal-yhtiö toimii. Myös Kostamus kuuluu tähän joukkoon.
Karelski okatyš -malminrikastamon vapaaehtoiset järjestävät talkoot Kostamuksen luonnonsuojelualueella ja Kalevalan kansallispuistossa. Kuva: Oma Media
Karelski okatyš -malminrikastamon vapaaehtoiset järjestävät talkoot Kostamuksen luonnonsuojelualueella ja Kalevalan kansallispuistossa. Kuva: Oma Media

Severstal-yhtiö aikoo myöntää 500 000 ruplaa vapaaehtoisaloitteiden toteuttamiseen, kertoo Novosti Kostomukši -lehti. Tukea saavat kuusi kaupunkia, joissa Severstal-yhtiö toimii.

— Tukea saavat aloitteet Tšerepovetsista, Kolpinasta, Voronežista, Volgogradista ja Orjolin alueelta, lehti kertoo.

Myös Kostamus kuuluu tähän joukkoon. Lehden mukaan rahatukea saa 12 vapaaehtoisaloitetta Kostamuksesta.

— Karelski okatyš -malminrikastamon vapaaehtoiset järjestävät talkoot Kostamuksen luonnonsuojelualueella ja Kalevalan kansallispuistossa. Lisäksi Kostamuksen koululaisille järjestetään oppitunnit, joissa he saavat tietää kotiseudun luonnosta ja kulttuurista, lehti raportoi.

Vapaaehtoisideoiden kilpailun Severstal on järjestänyt jo toisen kerran. Viime vuonna yhtiö myönsi hankkeiden toteuttamiseen 300 000 ruplaa.


ПОХОЖИЕ НОВОСТИ
Karjalan Sanomat
Petroskoin extremekilpailuun osallistuu 84 joukkuetta
Huhtikuun 26. päivänä osallistujien täytyy juosta viiden tai seitsemän kilometrin matka metsässä.
Karjalan Sanomat
Segežan IT-kuutio luo lapset tieteen pariin
Kuudessa kuukaudessa uudessa IT-kuutio-koulutusikeskuksessa on käynyt 750 koululaista.
Kodima
Vepsän kelen nedal’ lopihe kuvadamižel tohespäi
Tämbei Petroskoin Suomalaiž-ugrilaižes školas om vepsän kelen nedalin jäl’gmäine päiv. Lapsile tehtihe mastar’-klass, miččel hö openzihe kuvadamha tohespäi.
Karjalan Sanomat
Petroskoin valtionyliopistossa on avattu tuotannon automatisoinnin luokka
Laboratoriossa opiskelijat kirjoittavat ohjelmia, joita käytetään teollisuuslaitteiden ohjaamiseen.
Karjalan Sanomat
Segežan piiri: 11. sulun taajamaan johtava tie korjataan
Tie on huonossa kunnossa sulun korjaustöiden jäljiltä.
Oma Mua
Käyttiä Arktiekan resursoi luonduo rikkomata
Karjalan tiedokeskukses tostu päiviä ruadau konferensii ”Arktiekan alovehien ekolougizet probliemat”. Tiedomiehien paginal on Arktiekan resursoin käyttämine luonduo rikkomata.
Karjalan Sanomat
Karjalan pohjoisosassa aiotaan kieltää kryptovaluutan louhintaa
Kiellon tarkoituksena on suojella kuluttajia sähkön hinnan nousulta. Vastaavan anomuksen liittovaltion hallitukselle lähetti Karjalan päämies Artur Parfentšikov.
Karjalan Sanomat
Karjalan kuvataidetta esitellään Pietarissa
Karjalaisten taiteilijoiden töiden näyttely avautuu huhtikuun viimeisenä päivänä.
Karjalan Sanomat
Karjalan sankareiden muotokuvia esillä näyttelyssä
Petroskoin Sinisalo-musiikkikoulussa huomenna avattava näyttely kertoo Venäjän erikoisoperaatiossa menehtyneistä sotilaista.
Oma Mua
Ilonnu on kägöi mečäs, pieni lapsi perehes
Tämän vuvven pakkaskuun 1. päiväs algajen maksetah yksikerdaine 100 tuhanden suurus makso 25 vuottu nuorembile muamoloile, kuduat opastutah.
Войти
Регистрация
Пароль