Opettaja, radisti, rautatieläinen

Opettaja, radisti, rautatieläinen

Valeri Sidorkin
27.07.2022
Heinäkuun 26. päivänä Suuren isänmaallisen sodan veteraani ja Venäjän rautatieyhtiön ansioitunut työntekijä Raisa Pronkina on täyttänyt sata vuotta.
Suuren isänmaallisen sodan veteraani Raisa Pronkina kesäkuussa 2022. Kuva: Valeri Sidorkin
Suuren isänmaallisen sodan veteraani Raisa Pronkina kesäkuussa 2022. Kuva: Valeri Sidorkin

Raisa Pronkina on syntynyt Leningradin alueen Zaozerjen kylässä, joka sijaitsee lähellä Karjalan tasavallan rajaa.

Koulun jälkeen tyttö opiskeli Petroskoin pedagogisessa opistossa. Valmistuttuaan hän lähti opettajana Karhumäen piirin Pinduisen taajamaan. Siinä hänet tavoittikin sota.

Raisa oli evakossa siperialaisessa kylässä Kemerovon alueella. Siellä hän työskenteli opettajana paikallisessa koulussa. Vuonna 1942 hän päätti lähteä vapaaehtoisena rintamaalle. Nuori nainen jätti hakemuksen paikalliseen sotakomissariaattiin ja hänet määrättiin viestintäjoukkoon.

Raisa opiskeli radioviestinnän koulussa Voronežin kaupungissa ja sitten kävi kurssit Novosibirskissa. Hän sai radistin ammatin ja keväällä 1943 hänet lähetettiin Kalininin rintaman toisen panssaridivisioonan viestintäpataljoonan radiojoukkoon.

Jo saman vuoden kesällä Raisa osallistui ankariin taisteluihin Orjol—Kursk-suunnalla. Operatiivisesta ja luotettavasta viestintäyhteyden järjestyksestä hänet palkittiin Rohkeudesta-mitalilla. Lisäksi Pronkina sai korpraalin sotilasarvon.

Samana vuonna Raisa tutustui tulevaan Aleksandr-mieheensä, joka oli myös radistina. Rintamalla he menivät naimisiin.

— Sitten oli taisteluja Brjanskin alueen sekä Ukrainan, Valko-Venäjän ja Liettuan vapauttamisesta. Vietimme Uuttavuotta 1945 Königsbergissä ja Voitonpäivää Leningradin alueen Tokarin kylässä, jossa asuivat silloin minun vanhempani. Tokarissa syntyikin meidän poikamme Jevgeni, Raisa Pronkina kertoo.

Samana vuonna Raisa tutustui tulevaan Aleksandr-mieheensä, joka oli radisti. Rintamalla he menivät naimisiin.

Sodan jälkeen Raisa Pronkina työllistyi rautatieyhtiöön Tokari-aseman päivystäjän operaattoriksi. Silloin Petroskoin ja Olhavan välillä sijaitseva asema vasta aloitti toimintansa. Siinä sijaitsi höyryveturien korjausvarikko.

— Kun 1960-luvun alussa höyryveturien tilalle tulivat dieselveturit ja vetomatka Petroskoista jatkui Lotinapeltoon ja Olhavaan saakka, ei Tokarin asemalla tarvittu enää operaattoria. Sitten minä työskentelin vaunuemäntänä Petroskoi—Leningrad-junassa, veteraani muistelee.

Seitsemän vuoden kuluttua Pronkinasta tuli Oktjabrskaja-rautatien Petroskoin osaston päivystäjän operaattori. Uusi virka oli hyvin vastuullinen, mutta työssä naista auttoi sodan kokemus ja vahva luonne.

Siinä virassa hän työskenteli aina vuoteen 1976, jolloin jäi eläkkeelle. Moitteettomasta työstä hänet palkittiin kahdella Ansioitunut rautatieläinen -merkillä.

Korkeasta iästään huolimatta Pronkina muistaa kaikki ihmiset, joiden kanssa on työskennellyt eri vuosina.

— Eläkkeellä muutin Petroskoista Tokarin kylään ja nyt asun vanhempieni talossa. Talo sijaitsee lähellä rautatieasemaa, jossa vuosia sitten aloitin oman työelämäni. Tulipalon jälkeen talo on rakennettu uudelleen. Nyt poikani käy vaimonsa, lapsiensa ja lastenlastensa kanssa usein luonani. He auttavat minua kaikissa kotitöissä, Raisa Pronkina sanoo.

— Vielä minulla on kissa Musja ja sen poika Tsygan.

Paikalliset asukkaat ja naapurit arvostavat Raisa Pronkinaa. He auttavat veteraania tarpeen tullen: käyvät ostoksilla, lapioivat lunta pihapoluilta ja juttelevat mielellään hänen kanssaan.

Korkeasta iästään huolimatta veteraani muistaa yhä kaikki ihmiset, joiden kanssa hän on eri vuosina työskennellyt.

26. heinäkuuta omaiset, tuttavat, rautatieläiset ja paikalisasukkaat kokoontuivat Raisa Pronkinan taloon onnittelemaan äitiä, mummoa, isomummoa, kollegaa, naapuria ja ystävää merkkipäivän johdosta.



ПОХОЖИЕ СТАТЬИ
Oma Mua
Vienan henki šäilyy muuttomattomana
Karjalaisien pruasniekkojen kalenteri on täyši tapahtumie. Erityisešti kešällä. Joka netälinloppuna pietäh iluo Karjalan eri ošien kylissä.
Oma Media
Преображение Сортавала
Неравнодушные люди возрождают столицу Северного Приладожья к новой жизни.
Oma Mua
Oma – vieras
Kerdomus karjalazen Mari-nimellizen inehmizen elaijas. Suuren Izänmuallizen voinan algavuttuu da ukon voinale kaimattuu häi jiäy elämäh buat´uškan da pienen tyttären kel ”suomelazien vallan al”.
Karjalan Sanomat
Risteilymatkustajilla on kiire Karjalaan
Yli 20 000 matkailijaa käy tänä vuonna Karjalassa risteilyaluksilla. Turistit tutustuvat niin maailmankuuluihin Valamoon ja Kižiin kuin paikalliseen kansankulttuuriin.
Oma Mua
Natalja Gromova: “Kirjutan sendäh, ku enämbän tiettäs Karjalas da sen rahvahis”
Vuvven 2022 paras etnobloggari -kilvan diploman on suannuhgi liygiläine — Oma Pajo -horan pajattai, Karjalan Rahvahan Liiton hallindoh kuului Natalja Gromova.
Oma Mua
Haukkašuaren kešäkoulun aikana šattu istorijallini tapahtuma
Heinäkuušša Haukkašuaren kyläššä toimi perintehellini kešäkoulu. Tänä vuotena šen lopetti muutoma kymmenen nuorta ihmistä.
Oma Mua
Priäžäs on kel pidiä huoldu kukkuvagolois
Kukkii kylä -projektu on todevutettu. Projektan todevuttajannu oli priäžäläine Tatjana Korz’uk da Priäžän kylän veteruanoin nevvosto.
Karjalan Sanomat
Vapaa-ajantilat ajankuluksi ja hyödyksi
Säpsässä avatuista tiloista tuli esimerkki hyväntekeväisyystoiminnasta. Daniil Fedulin on toteuttamassa tilahanketta jo toista vuotta.
Oma Mua
Karjalan kieli rodih nägyvis Veškelykses
Järven randu -projektan aigua Veškelyksen kyläh on azetettu kylän da kyläkunnan ven’an- da karjalankielizet kartat, viittehet da uuliččoin nimilaudazet.
Oma Mua
Tatjana Jaškovan perintyö esillä näyttelyissä
Kalevalatalo-etnokulttuurikeškukšešša ativoijah näyttelyt “Kuvadka. Onnie tuoja kukla” ta “Joka paikašša omašša kruutašša”. Ne tultih Kalevalah Petroskoin Kiži-musejon varaštoista.
Войти
Регистрация
Пароль
Повторите пароль