Opettaja, radisti, rautatieläinen

Opettaja, radisti, rautatieläinen

Valeri Sidorkin
27.07.2022
Heinäkuun 26. päivänä Suuren isänmaallisen sodan veteraani ja Venäjän rautatieyhtiön ansioitunut työntekijä Raisa Pronkina on täyttänyt sata vuotta.
Suuren isänmaallisen sodan veteraani Raisa Pronkina kesäkuussa 2022. Kuva: Valeri Sidorkin
Suuren isänmaallisen sodan veteraani Raisa Pronkina kesäkuussa 2022. Kuva: Valeri Sidorkin

Raisa Pronkina on syntynyt Leningradin alueen Zaozerjen kylässä, joka sijaitsee lähellä Karjalan tasavallan rajaa.

Koulun jälkeen tyttö opiskeli Petroskoin pedagogisessa opistossa. Valmistuttuaan hän lähti opettajana Karhumäen piirin Pinduisen taajamaan. Siinä hänet tavoittikin sota.

Raisa oli evakossa siperialaisessa kylässä Kemerovon alueella. Siellä hän työskenteli opettajana paikallisessa koulussa. Vuonna 1942 hän päätti lähteä vapaaehtoisena rintamaalle. Nuori nainen jätti hakemuksen paikalliseen sotakomissariaattiin ja hänet määrättiin viestintäjoukkoon.

Raisa opiskeli radioviestinnän koulussa Voronežin kaupungissa ja sitten kävi kurssit Novosibirskissa. Hän sai radistin ammatin ja keväällä 1943 hänet lähetettiin Kalininin rintaman toisen panssaridivisioonan viestintäpataljoonan radiojoukkoon.

Jo saman vuoden kesällä Raisa osallistui ankariin taisteluihin Orjol—Kursk-suunnalla. Operatiivisesta ja luotettavasta viestintäyhteyden järjestyksestä hänet palkittiin Rohkeudesta-mitalilla. Lisäksi Pronkina sai korpraalin sotilasarvon.

Samana vuonna Raisa tutustui tulevaan Aleksandr-mieheensä, joka oli myös radistina. Rintamalla he menivät naimisiin.

— Sitten oli taisteluja Brjanskin alueen sekä Ukrainan, Valko-Venäjän ja Liettuan vapauttamisesta. Vietimme Uuttavuotta 1945 Königsbergissä ja Voitonpäivää Leningradin alueen Tokarin kylässä, jossa asuivat silloin minun vanhempani. Tokarissa syntyikin meidän poikamme Jevgeni, Raisa Pronkina kertoo.

Samana vuonna Raisa tutustui tulevaan Aleksandr-mieheensä, joka oli radisti. Rintamalla he menivät naimisiin.

Sodan jälkeen Raisa Pronkina työllistyi rautatieyhtiöön Tokari-aseman päivystäjän operaattoriksi. Silloin Petroskoin ja Olhavan välillä sijaitseva asema vasta aloitti toimintansa. Siinä sijaitsi höyryveturien korjausvarikko.

— Kun 1960-luvun alussa höyryveturien tilalle tulivat dieselveturit ja vetomatka Petroskoista jatkui Lotinapeltoon ja Olhavaan saakka, ei Tokarin asemalla tarvittu enää operaattoria. Sitten minä työskentelin vaunuemäntänä Petroskoi—Leningrad-junassa, veteraani muistelee.

Seitsemän vuoden kuluttua Pronkinasta tuli Oktjabrskaja-rautatien Petroskoin osaston päivystäjän operaattori. Uusi virka oli hyvin vastuullinen, mutta työssä naista auttoi sodan kokemus ja vahva luonne.

Siinä virassa hän työskenteli aina vuoteen 1976, jolloin jäi eläkkeelle. Moitteettomasta työstä hänet palkittiin kahdella Ansioitunut rautatieläinen -merkillä.

Korkeasta iästään huolimatta Pronkina muistaa kaikki ihmiset, joiden kanssa on työskennellyt eri vuosina.

— Eläkkeellä muutin Petroskoista Tokarin kylään ja nyt asun vanhempieni talossa. Talo sijaitsee lähellä rautatieasemaa, jossa vuosia sitten aloitin oman työelämäni. Tulipalon jälkeen talo on rakennettu uudelleen. Nyt poikani käy vaimonsa, lapsiensa ja lastenlastensa kanssa usein luonani. He auttavat minua kaikissa kotitöissä, Raisa Pronkina sanoo.

— Vielä minulla on kissa Musja ja sen poika Tsygan.

Paikalliset asukkaat ja naapurit arvostavat Raisa Pronkinaa. He auttavat veteraania tarpeen tullen: käyvät ostoksilla, lapioivat lunta pihapoluilta ja juttelevat mielellään hänen kanssaan.

Korkeasta iästään huolimatta veteraani muistaa yhä kaikki ihmiset, joiden kanssa hän on eri vuosina työskennellyt.

26. heinäkuuta omaiset, tuttavat, rautatieläiset ja paikalisasukkaat kokoontuivat Raisa Pronkinan taloon onnittelemaan äitiä, mummoa, isomummoa, kollegaa, naapuria ja ystävää merkkipäivän johdosta.



ПОХОЖИЕ СТАТЬИ
Oma Mua
Aili Rettijeva: “Kotikyläni eläy šyväimeššä”
Talven enšimmäisenä päivänä vienankarjalaini naini, “Neuvosto-Karjalan” ta “Karjalan Sanomien” monivuotini toimittaja Aili Rettijeva täytti 85 vuotta.
Karjalan Sanomat
Suomen kieli tutummaksi Kalevalan kautta
Karjalan koulut voivat saada käyttöön uuden suomen kielen Seikkailuni Kalevalassa -oppikirjan viidesluokkalaisille jo ensi lukuvuoteen mennessä.
Oma Mua
Elä herätä pahutta, kuni še on hil’l’ani
1970-luvulla ylioppilahana ollešša mie rikeneh matkuššin Karhumäki–Petroskoi -paikallisjunalla. Šielä mie kuulinki tämän kummallisen jutun meijän junašta. Nyt tahon kertuo šen teilä.
Karjalan Sanomat
Kansanrunoutta kuulee taas Haikolassa
Haikolan historiasta kertovalle reitille asennetaan laitteet, joiden avulla matkustajat voivat tutustua paikalliseen folkloreen. Hanke toteutetaan Karjalan päämiehen rahaston tuella.
Kodima
Tradicionaližed radonmahtod: Ojatin keramik
Ezmäižen kerdan Karjalas avaitihe Ojatin keramikan ozuteluz. Sen avtor om L’udmila Ivanova Piterin agjan Al’ohovščina-küläspäi. Sen tem om omištadud vepsläižele ”Virantanaz”-eposale.
Kipinä
Karjalaisen perehen elämäštä
Ken huomenekšen kulkou kuuvvella jalalla, päivän kahella jalalla, illan kolmella jalalla? Še on ihmini: lapšena skammissa (reikästuulašša) kävelöy ta vanhana šauvan keralla.
Karjalan Sanomat
Luonto ja Kalevala kauhun inspiraationa
Vuottovaaralla kuvataan uusi kauhusarja, joka perustuu Kalevalan runoihin ja tarinoihin.
Karjalan Sanomat
Karjalaisesta saunasta matkailutuotteeksi
Suuri saunatie -hanke säilyttää karjalaisen saunan perinnettä ja kehittää sen pohjalta nykyaikaisen karjalaisen saunan standardin.
Oma Mua
Šelaillen kalenterie piäšet ihmehelliseh Meččolah
Pimiekuušša kaikki halukkahat voijah oštua uuši Meččolan mifologija -etnokalenteri vuuvekši 2023. Painoš yhistäy karjalaista mifologijua, ekologijua ta “Kalevalan” luatimisen istorijua.
Karjalan Sanomat
Uusia hankkeita Karjalan hyväksi
Noin viisikymmentä nuorta Karjalan piireistä oppi tekemään apurahahakemuksia ja keksi uusia aktiviteetteja ja hankkeita Karjalan hyväksi.
Войти
Регистрация
Пароль
Повторите пароль