Karjalan asukkaat ottavat osaa Moskovassa sijaitsevassa Crocus City Hall -konsertisalissa perjantaina 22. maaliskuuta tapahtuneen ammuskelun uhrien sukulaisten suruun. Petroskoin asukkaat ovat tuoneet kukkia ja kynttilöitä kaupungin rantakadulle.
― Tämä on kauhea tragedia. Olen monta kertaa käynyt Crocus City Hall -konserttisalissa. Ymmärrän, että hätätilanteessa sieltä on vaikea päästä ulos. Rehellisesti sanoen halusin itsekin lähteä eiliseen konserttiin mieheni kanssa. Suunnitelmat menivät sekaisin, kun mieheni työaikataulu muuttui emmekä siis pystyneet lähtemään, kukkia rantakadulle tuonut Polina kertoi Oma Media -portaalille.
Kaupungissa järjestetty muistotilaisuus on yhdistänyt satoja petroskoilaisia.
Presidentti Vladimir Putin on julistanut 24. maaliskuuta kansalliseksi surupäiväksi.
― Annamme kaiken tarvittavan avun sekä perheille, joiden elämässä on tapahtunut kauhea tragedia, että haavoittuneille. Otan osaa kuolleiden sukulaisten suruun. Koko maa suree, Putin sanoi televisiolähetyksessä.
Terrori-isku tapahtui Crocus City Hall -konsertisalissa perjantai-iltana. Ampumisen aloittivat tuntemattomat naamioituneet ihmiset. TASS-uutistoimiston mukaan ammuskelua seurasi räjähdys, jonka jälkeen Crocus City Hall syttyi tuleen.
Venäjän tutkintakomitea ilmoitti Telegram-kanavallaan, että terrori-iskussa kuolleiden määrä on kasvanut 133:een. Uhriluku voi vielä nousta.
― Etsintätyöt jatkuvat yhä, virasto informoi.
On nostettu rikosasia. Venäjän turvallisuuspalvelu FSB ilmoitti epäiltyjen pidätyksestä.
― On pidätetty 11 ihmistä, neljä heistä on epäiltyjä ampujia, virasto raportoi tiedotteessaan.