“Elos oli mieldykiinittäi, ga pidi äijy ruadua”
V’ačeslav Ivanovič Jegorov rodivui vuvvennu 1940 Hauginiemeh. Perehes oli viizi lastu: V’ačeslav, Vasilii, Maša, Šura da Nina.
– Kaheksatostu oli kodii, a nygöi on vähä. Kaksi kon’uššii oli, kai hävii. Meijän taloi oli Ved’oin, sit oldih Stafejevat, ielleh eli minun tuatan sizär, sit Vokulovat. Kodi meijän oli vahnu gorničanke, se happani. Minä armien jälles tahtoin uvven koin nostua, ei annettu. A sit nygöi duačču on. Kyläh jäi vaiku kaivo, talvel eläjii ei ole.
Jušin rodu lähti Kinnermäl, sie oldih Jušit, Jušši Kinnermälpäi tuli Ved’oloil kodavävykse.
– Jušispäi oli nelli kodavävyy. Kodavävylöi enne nagrettih äijäl. Vie ku ken ottau muatkoin koispäi midätahto – nagretah, ei sua koskie nimidä, ku valmehel tulit, valmehel otat, nagrau V’ašeslav Ivanovič. – Minä en olluh kodavävy, ga olin kvartirantu. No spiskan mugah, minä olin sadakolmas kodavävy Vieljärvel, se oli moine juumor.
V’ačeslav Ivanovič tuttavui oman akanke Vieljärves. Ukrainalaine Lidija Jefimovna tuli opastumah Petroskoih Suhuumispäi. Händy työttih ruadamah matematiekannu Vieljärven školah. Mies silloi ruadoi šouferinnu kyläs, mudai puututtih yhteh…
Školah joga päiviä talvel V’ačeslav Ivanovič kävyi suksil, Hauginiemelpäi Vieljärveh kolme kilometrii. Suksil meččäh jänölöih, suksil kalastuksilgi. Omas čuras mies on kuulužu suksittai, nygöi mielihyväl mustelou siksikilboi vahnoi fotokartočkoi ozuttajes:
– Tämä on jälgimäine suksikilbu Anukses 15 kilometrii, olin toizennu. Kaksi kedrua olin kilvois, 50 kilometrii ajelimmo, munul oldih suomelazet sukset “Järvinen”. Tämä on meijän joukko, vuvvennu 1970 oldih kolhozoinvälizet kilvat, myö voitimmo.
Kiinnostus suksih jäi tässäh, vie nygöigi Petroskoil olles mies toiči kävyy kaččomah suksiniekoin kilboi Kurganal.
Jälles armiedu V’ačeslav Ivanovič opastui zaočno nelli vuottu Br’anskas voimistelun opastajakse da klassizen suksiajelendan kilvoin treenerakse.
– Sen jälles opastin minä vaiku käziruaduo, da pionieruluagerilois olin liikundan opastajannu, kymmene vuottu ruavoin, enämbiä en voinnuh, lähtin iäres. Lapsienke internuatas on jygei ruadua, sanou mies.
– Naija pidäy omal uuličal, muheloittau V’ačeslav Ivanovič. – Sendäh ku tiediä pidäy naizen sugupolviloi.
Lidija Jefimovnan vahnembat elettih Feodosies. Heil oli kivitaloi, oma viinumuarjusadu. Sit kodi Feodosijas myödih, ostettih toine Ukrainal.
– Vuvvennu 1970 minuu muanitettih sinne, akku lähti sinne kaniikuloil i sanoi, ku sinne tahtou jiäjä. Minä sanoin, en lähte sinne. Sit minun luo tuldih minun muamo da kaksi sizärdy, sanottih, midäbo, lapset jätät… Minägi lähtin. Minä luajin ičele venehen, varustin kartohkua kaksikymmen huavuo da työnnin kai sinne. Sinne tulduu rubein myömäh kartohkua i roimmos omakse, heilehäi on tavannu myvvä kaikkie. A enne sidä tahtoin šouferikse ruveta, minul sanottih: “Berem!”. Minä sanoin, ozuttakkua, la mašin. Minuu viettih angarah, sie seizou GAZ-51-mašinan ruamu kahtel kozlal, enämbiä nimidä. Minä lähtin siepäi… Viizitostu vuottu elin sie, ruavoin viijenden razr’adan plotkiekannu.
– Oligo hyvä eliä Ukrainal? Sovitgo sie rahvahienke?
– Rahvas sie ei olla prostoit. Minä konzu tulin sinne, minul kerras varrastettih pyöry. Oma kirves ainos keräl oli, ainos varain, ku minul varrastetah mitahto libo muanitetah. Sit piäzi ilmah zakon Karjalas: ken ruadoi enämbän 20 vuottu Karjalas, se viitty vuottu aijoimbi lähtöy eläkkehele. Minä tulin Karjalah yksinäh, kaksi kuudu ruavoin leshozas, enämbiä ni päiviä en ruadanuh, lähtin eläkkehele. Rakendin kylylöi da venehii, kel pidi, da talvil ajelin Ukrainal, avvutin sie omii. Viktor-poigu da Tan’a-tytär tässäh eletäh sie.
V’ačeslav Ivanovičan elos aiven oli kiini plotniekan ruavos. Miehel kirves käis hyvin pyzyy. Kaksi vuottu enne armiedu häi ruadoi plotniekannu, silloi nostettih kaksikerroksellistu taloidu Pirdoiniemel. Häi nosti kylylöi, kodiloi maltau nostua nuagloittah. Iče on nostanuh oman koingi.
– Minul on hyvä pila, ga pilal et kaikkie azu, pilates voibi hairahtuo, kirvehel salvajes et hairahtu, on varmu mies.
On V’ačeslav Ivanovičal vie eräs nero, ylen harvinaine tänäpäi. Miehen ylbevyksenny on 32 ičen luajittuu venehty. Luadi iččeh niškoi, kyläläzil, työndi Suomeh.
– Oman enzimäzen venehen ostin Pavel Viglijeval 300 rubl’as. Häi oli hyvä muasteri, luadigi 47 venehty. Sit konzu minä armieh lähtin, sluužin lähäl täs Čalnan lohkol, veneh jäi. A konzu tulin kodih, venehty jo ei olluh. Venehen luadimine on pitkyaigaine ruado. Ku et maltane kirvesty käis pidiä, venehty ei roi. Enzimäzen venehen luajin vuvvennu 1965, silloi minä elin Vieljärven Pogostal, kus nygöi laukku seizou. Sit kiinnostuin sih ruadoh da rubein venehii azumah.
– Mitbo puut pätäh lavvoikse?
– Lavvat voibi luadie huavas, kuuzes i pedäjäs. Parembi huavas libo kuuzes, net ollah kebjiembät. Pedäi pidäy olla hyvä, hongu pidäy. Lavvat pidäy kuivata vuozi.
Emäpuudu eččimäh meččäh V’ačeslav Ivanovič kävyy iče. Viizi-kuuzi metrii pitkytty veneh on paras. Nuaglua pidäy nelli luaduu, eri suuruttu. Tervua enne iče laskiettih mečäs, V’ačeslav Ivanovič, tiettäväine, sidägi maltoi luadie da tervata:
– Ezmäi tervatah, sit joga vuottu kohendellah. Tervetah kiehujal terval. Nygöi tervua ei ole laukois, kruasitah. Paras kruasku on Avangard-zavodal, no se on kallis, sellittäy muasteri.
Airoloi V’ačeslav Ivanovič sežo luadiu iče. Huabu airokse ei päi, sanou, äijän kerdua azui – viäräh menöy. Sih pädöy pedäi da kuuzi. Vie yhten tärgien šeikan mies saneli venehen luajindas:
– En luaji korgieloi bortii, se pidäy olla levei, ku ei häilys, ku airot käveltäs polvii myöte, a ku käit ei käveltä polvii myöte, sit terväh väzyt. Yksinäh on jygie luadie venehty, enimite ezmästy laudua da neniä, sehäi terävy pidäy olla. On äijy šeikkua venehty luadijes, pidäy, ku vetty ei tulis veneheh, konzu motor on peräs. Parembi luadie venehty pertis, minul on tilua kois, luajin yhten venehen kois, lastutgi kerras päččih mennäh. Sit toizet tullah kaččomah, monet tahtotah opastuo. Ga kačondu on tyhty opastus, pidäy ruadua. Minä opastuin nenga, ku näin kui starikat riihes luajittih venehii, i minul kirves käis hyvin pyzyi.
V’ačeslav Ivanovič maltau senelta äijän da juumoranke, mustau, kui piettih kyläpruazniekkoi, kui midä ruattih, laskiettih tervua, keitettih bruagua, hyvin mustau endizii aigoi, omamualazii, hänes voibi kirjuttua kerdomustu erilazis tavois da pidolois da myös mužikoin keskes pajatettuloi častuškoi. Hyvil sanoil mainiččou ruadajii mužikkoi, sildy ku hyvin tiedäy hinnan ruavole. Omah elokseh nähte nygöi sanou: “Elos oli mieldykiinittäi, ga pidi äijy ruadua”.
