Vanhat puvut saavat kopiot
Miten Aunuksessa asuneet naiset pukeutuivat 1800-luvun puolivälissä? Toiset ompelivat itselleen liivihameita ja toiset ostivat kaksiosaisia pukuja.
1800-luvun naisten vaatekappaleiden kopiot esitellään toukokuussa Prääsän piirin etnokulttuurikeskuksessa. Sen työntekijä Olga Zaharova ompelee vaatekappaleita vanhojen pukujen mallien mukaan.
— Kävin kaksi kertaa Aunuksen museossa, jonka varastossa on naisten pukuja 1800-luvun puolivälistä. Osallistun hankkeeseen ja sen tavoitteiden mukaan minun pitää ommella kaksi pukua. Puvut koostuvat vaatteiden eri osista, jotka ovat ostettuja, itse tehtyjä tai perittyjä. Toisessa puvussa tulee olla paita, liivihame, päähine ja korut, ja toisessa hame, takki ja päähine, Zaharova sanoo.
— Ammatiltani olen ompelija ja minusta on mielenkiintoista tutkia vanhoja ompelutöitä. Tutkin saumoja, vaatekappaleiden silkkivuoria, pitsikoristeita ja pukujen kuoseja.1800-luvun pukujen kuosit eroavat nykyaikaisista, hän lisää.
Zaharovan mukaan 1800-luvulla suurin osa puvuista ommeltiin koneella.
— Ompelen pukujen kopioita myös koneella. Puvuissa on osia, jotka on tehtävä käsin. Takin ompelu on vaikea sen vuoksi, että sen selkäkappale koostuu kahdeksasta osasta.
1800-luvun puolivälissä pukeutuminen viestitti voimakkaasti henkilön sosiaalisesta asemasta. Palvelus- ja työväen pukeutuminen oli yksinkertaisempaa kuin varakkaiden asukkaiden. Puvun perusteella oli mahdollista kertoa henkilön iästä ja kotipaikasta. Puvuilla oli kulttuurinen ja taloudellinen arvo ja merkitys.
— Tutkin pukuja, joihin kaupungin asukkaat pukeutuivat. Liivihame tehtiin itse, kaksiosainen puku pikemmin ommeltiin ateljeessa.
Tästä vain varakkaat ihmiset tilasivat itselleen pukuja. Molemmat puvut koristeltiin pitsillä ja atlasnauhoilla.
Kižin museon tutkija Marina Guseva auttaa Zaharovaa valitsemaan materiaaleja.
— En tietenkään käytä pitsiä kopioissa. Sen kuviot ovat muuttuneet, eikä enää ole mahdollista saada samanlaisia pitsjä kuin 1800-luvun puolivälissä.
Zaharova valmistaa myös Aunuksen museossa säilytettäviä päähineeseen perustuvan päähineen.
— Olen ostanut päähineeseen tarvittavat materiaalit Kiinasta, hän huomauttaa.
Zaharova kertoo ostavansa suurimman osan kankaista ja muista tarvikkeista Internetin kautta.
— 1800-luvun kankaat erottuvat nykyaikaisista kankaista. Haluan, että kopiopuvut olisivat vanhojen pukujen kaltaisia. Valitsin kankaat pitkään ja tarkasti.
Hänen mukaansa suuresta kangasvalikoimasta huolimatta sopivia kankaita on kuitenkin vaikea löytää. Hän ompelee liivihameen neuvostoliitolaisesta villakankaasta. Sen ompeluun tarvitaan noin kuusi metriä kangasta.
— Liivihameet olivat aina leveitä, ompelija korostaa.
Vanhoja pukuja tutkiessaan Zaharova huomasi, että muoti toistaa itseään.
— Liivihameessa käytettiin nauhakoristeita, joita nyt ommellaan pukuihin, hän sanoo.
Ompelija kertoo saaneensa arvokasta kokemusta tutkimalla vanhoja pukuja.
— Minun ja museon työntekijöiden välinen yhteistyö oli tärkeä sen vuoksi, että saamme kohta kopioita 1800-luvun puvuista. Vaikka ne eroavat alkuperäisistä puvuista, ne ovat kuitenkin mielenkiintoisia muun muassa historiasta kiinnostuneille. Minun ompelemia kopioitani on mahdollista tutkia ja sovittaa, Zaharova sanoo.
Museo sai Melentjevan mekon kopion
Prääsän piirin etnokulttuurikeskuksen työntekijä Olga Zaharova ompeli pitkään kansallispukuja eri lauluyhtyeille. Tämän vuoden alussa hän ompeli muutaman kopion Neuvostoliiton sankarin Marija Melentjevan vaatekappaleista Meidän sankarimme -hankkeessa.
Prääsän piirin etnokulttuurikeskuksen työntekijät toteuttavat hanketta Venäjän presidentin rahaston tuella. Hankkeen tavoitteena on kertoa Melentjevan elämästä. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta hänen syntymästään.
— Ompelin hänen paidastaan tarkan kopion vanhan valokuvan mukaan. Sitten ompelin myös kopion haaremihousuista, Zaharova sanoo.
Karjalan kansallismuseossa on Melentjevan mekko. Hän pukeutui siihen viimeisen kerran syksyllä 1941. On tapana ajatella, että Melentjeva ompeli sen itse.
— Kävin museossa tutkimassa tätä mekkoa. Tavoitteenani oli ommella sen kopio. Mittasin vanhan mekon ja katsoin saumoja, Zaharova sanoo.
— Minun oli vaikea ommella mekko sen vuoksi, että se oli itse ommeltu ja saumattu omin päin. Onnistuin toistamaan mekon. Nyt se on esillä Prääsän koulun museossa.
