Periodika kertoo karjalaisten kansanperinteestä Kalevalan maa -etnofestivaalilla

Periodika kertoo karjalaisten kansanperinteestä Kalevalan maa -etnofestivaalilla

13.03.2024
Festivaalin lopputilaisuudessa palkitaan kilpailujen voittajat. Lisäksi paneelikeskusteluissa pohditaan kansanperinteen säilyttämistä ja matkailun kehitystä.
Kalevalan maa -etnofestivaali on järjestetty vuodesta 2006. 12+. Kuva: Natalja Sinitskaja
Kalevalan maa -etnofestivaali on järjestetty vuodesta 2006. 12+. Kuva: Natalja Sinitskaja

Tänään 13. maaliskuuta Pietarissa pidetään Kalevalan maa -etnofestivaalin lopputilaisuus, jossa Periodika-kustantamo kertoo tapahtuman osallistujille karjalaisten kansanperinteestä.

— Esittelemme interaktiivisen näyttelyn Karjalaisten muinaisia runoja. Ääninäyttelijöinä toimivat Karjalan ansioituneet näyttelijät Andrei Gorškov ja Aleksandra Aniskina. Esittelimme sen Valentina Mironovan [Karjalan kielen, kirjallisuuden ja historian tutkimuslaitoksen vanhempi tutkija] kanssa. Haluamme kertoa yksinkertaisesti ja samalla mielenkiintoisesti karjalaisten kansanperinteestä, jonka pohjalta syntyi runoelma Kalevala, kommentoi Oma Medialle Periodika-kustantamon johtaja Natalja Sinitskaja.

Sinitskaja lisäsi, että festivaalilla Periodika esittelee kirjat Runosadut ja Runosadut 2.

— Se on menestynyt kaupallinen Periodikan hanke. Ensimmäisestä kirjasta ilmestyi neljäs painos. Runosadut 2 -kirjasta julkaistiin kolmas painos, Sinitskaja korosti.

Ertnofestivaalin finaalissa palkitaan kilpailijoiden voittajat. Tänä vuonna Kalevala-aiheisiin kilpailuihin osallistui yli 5 000 ihmistä eri puolilta Venäjää. Suurin osa hakemuksista tuli Moskovan ja Leningradin alueilta, Karjalasta, Komista, Murmanskin alueelta, Tšuvassian tasavallasta ja Krimistä.

Lisäksi tapahtuman vieraat voivat osallisitua paneelikeskusteluihin, joissa käsitellään kansanperinteen säilyttämistä, opetuksen ja matkailun kehitystä. Tutkimustöitä esittelevät ekspertit Moskovasta, Pietarista, Leningradin alueelta, Karjalasta, Komin tasavallasta ja Krimistä.

Kalevalan maa -etnofestivaali on järjestetty vuodesta 2006.


Aiheesta voi lukea myös karjalaksi, vepsäksi ja venäjäksi.


ПОХОЖИЕ НОВОСТИ
Karjalan Sanomat
Maidontuotanto: Jessoilan meijeri aikoo valmistaa jogurtteja
Meijerin valmistamia marjajogurtteja myydään suurten kauppaketjujen kaupoissa.
Kodima
Vepsläižed: igähižele vähäluguižele rahvahale anttas uz’ tugi
Venäman valdkundmehišt vahvišti Pohjoižen, Sibirin i Edahaižen Päivnouzman igähižiden vähäluguižiden rahvahiden kehitoitusen koncepcijad vodehesai 2036.
Karjalan Sanomat
Risteilykausi käynnistyi Petroskoissa
Kauden aikana Petroskoin satamassa vierailee yli 130 risteilyalusta.
Kipinä
“Kipinä” vuottau kešyä
Piäsi ilmah karjalankielisen Kipinä-kuvalehen oraškuun numero. Leheššä aina on äijän arvailtavua, luvettavua, leikattavua ta muistih pantavua.
Karjalan Sanomat
Nord Dance: lipunmyynti on avattu
Nykytanssifestivaali kerää Petroskoihin kesäkuussa tanssiryhmiä Moskovasta, Pietarista, Arkangelista ja Tšeljabinskista.
Karjalan Sanomat
Löydä pääruno – Karjalassa on käynnistynyt perinteinen kilpailu
Hakemukset otetaan vastaan toukokuun 31. päivään saakka. Osallistujat voivat lähettää piirroksia, videoita, lauluja, valokuvia ja askartelutöitä.
Kodima
Zavodihe “Ectes pärunod” -konkurs
Konkursale ottas sädairadoid, miččed om omištadud karjalan runole.
Karjalan Sanomat
Työllisyys: yli 70 vammaista on työllistynyt vuoden alusta
Karjalassa vammaisille on nyt tarjolla yli 110 vapaata työpaikkaa. Työpaikan voi löytää Venäjän työ -portaalin kautta.
Karjalan Sanomat
Muiston puutarha: kampanjan osallistujat istuttavat yli 11 000 männyntaimea
Istutustilaisuus järjestetään 24. toukokuuta Prääsän piirin metsänhoitoalueella.
Oma Media
Вепсы: новые меры поддержки для коренного малочисленного народа
Правительство России утвердило Концепцию устойчивого развития коренных малочисленных народов Севера, Сибири и Дальнего Востока до 2036 года.
Войти
Регистрация
Пароль
Повторите пароль