Maguu uino: Maagista Karjalaa esillä näyttelyssä Sortavalassa

20.05.2022
Pietarilainen taiteilija Anna Slobožanina esittelee hankkeensa tuloksia. Hän työskenteli Sortavalan residenssissä joulukuussa 2020.
Töissään taiteilija tutkii karjalan kielen ja metsän aihetta sekä uneen vaipumisen prosessia ja unta. 6+. Kuva: Sortavalan residenssin VKontakte-sivu
Töissään taiteilija tutkii karjalan kielen ja metsän aihetta sekä uneen vaipumisen prosessia ja unta. 6+. Kuva: Sortavalan residenssin VKontakte-sivu

Sortavalan taiteilijaresidenssissä tänään 20. toukokuuta avattava näyttely herättää suurta kiinnostusta. Pietarilainen taiteilija Anna Slobožanina esittelee hankettaan Maguu uino, jonka parissa hän työskenteli residenssissä vuonna 2020.

Alussa hankkeen piti esittää talvista kehtolaulua pitkistä öistä, pohjoisesta metsästä ja sumuun hävinneestä karjalan kielestä. Myöhemmin hanke sai entistä monipuolisemman sisällön.

— Näyttelyni jakautuu kahteen osaan: nukkuminen ja herääminen. Hankkeessani tutkin karjalan kielen ja metsän aihetta sekä uneen vaipumisen prosessia ja unta, Anna Slobožanina kertoo.

Näyttely on installaatio, joka sijaitsee residenssin sisätiloissa ja sen pihalla. Se sisältää teoksia jäästä, keramiikasta ja luonnonaineista sekä piirroksia ja videon.

— Kuvasin videon, jolloin kävin Sortavalan residenssissä joulukuussa 2020. Videossa vuorottelevat kaupungin ja sen ympäristön otokset sekä karjalankieliset sanat. Videossa kuullaan karjalaista kehtolaulua, jota minä laulan, taiteilija sanoo.

Näyttely on avoinna 20., 21. ja 23. huhtikuuta kello 15–20. Pääsy näyttelyyn on vapaa.


ПОХОЖИЕ НОВОСТИ
Karjalan Sanomat
Kaivospäällikön talo: restaurointi jatkuu ensi vuonna
Tähän tarkoitukseen rahavaroja on varattu liittovaltion ja tasavallan budjeteissa. Restaurointityöt viedään loppuun vuonna 2027.
Karjalan Sanomat
Tulivuoresta matkailukohde – Matkailuinfraa rakennetaan luonnonkohteen alueella
Tulivuoren Hirvaus lähialueelle on jo rakennettu vierailukeskus. Sijoittaja aikoo rakentaa parkkialueen ja luontopolut.
Oma Mua
Kaivospiälikön taloin kohendusruavot jatkutah vuvvennu 2026
Petroskoin linnas Fridrih Engel’san pihal olijua kaivospiälikön taloidu kohendetah federuallizil da tazavallan varoil.
Karjalan Sanomat
Vuoden 2025 matkailukausi: Karjala on saanut yli 60 miljoonaa ruplaa turistiverona
Turistiveroa tasavallassa maksaa 319 majoitusliikettä. Suurimmat verotulot on saatu Petroskoin, Sortavalan ja Kontupohjan budjetteihin.
Oma Mua
Uvvet kirjastot: tiijot da kul’tuuru lähembä
Karjalan tazavaldu suau ližiä varua kul’tuurualan projektoih federuallizes b’udžietaspäi. Ruaduo pietäh kolmen vuvven aigah, tänä vuon — kanzallizen Pereh-projektan mugah.
Karjalan Sanomat
Sampo palaa näyttämölle uutena tulkintana
Karjalan musiikkiteatteri sai kohdeapurahan baletin uuden version toteuttamiseen.
Kodima
Vepsläižile anttas maksuta mapalad tradicijoiden kaičendan täht
Se om oigetud tradicionaližen elonladun tugemižehe da kehitamižehe.
Karjalan Sanomat
Mallikirjastot nousevat ensi vuonna Sosnavitsaan, Haapalampiin ja Petroskoihin
Kulttuurilaitosten peruskorjaukseen myönnetään yli 30 miljoonaa ruplaa liittovaltion budjetista. Kirjastoihin hankitaan uudet laitteet, huonekalut ja kirjat.
Oma Mua
Peitettyjen kylien runot: Projekti on lopetettu, ka työ jatkuu
Ortjo Stepanovin šiätijön Peitettyjen kylien runot -projektin toteuttamini piätty. Onnakko projektin ohjuajilla on tulijie työšuunnitelmie.
Karjalan Sanomat
Nuorten hankkeet: aktivistit saavat yli 11 miljoonaa ruplaa hankkeiden toteuttamiseen
Karjalaisille aktivisteille apurahaa myönnetään 17 hankkeen toteuttamiseen. Hankekilpailun voittajien listalla on yhteensä 169 nuorta koko Venäjältä.
Войти
Регистрация
Пароль
Повторите пароль