Lumiukko Matti

Sergei Georgijev
18.01.2024
Lapsina minä ja Mikko-veljeni asuimme kaupunginseudulla vanhempiemme ja vaarimme kanssa omassa talossamme. Me vietimme paljon aikaa ulkona ja varsinkin pidimme talvihuveista. Kerran me teimme Lumiukon, joka tuli ystäväksemme koko talveksi…
. Kerran me teimme Lumiukon, joka tuli ystäväksemme koko talveksi… Kuva: Margarita Jufa
. Kerran me teimme Lumiukon, joka tuli ystäväksemme koko talveksi… Kuva: Margarita Jufa

Tämä juttu tapahtui meille monta vuotta sitten, kun minä ja veljeni Mikko emme edes käyneet koulua.

Ihan talven alussa, kun ulkona oli paljon lunta ja kylmää, me teimme Lumiukon. Vaarimme auttoi meitä. Lumiukko oli luja, soma ja ilokasvoinen. Kaikki oli kunnossa: varvut käsinä, ämpäri hattuna ja porkkananenä.

Me pidimme kovasti Lumiukosta ja keksimme sille nimen – Matti. Pikkuveljeni Mikko toi kodista juhlakoristeen, joka oli tarkoitettu joulukuuselle. Se oli punainen pallo. Vaari kiinnitti pallon Lumiukon rintaan mitalin tapaan. 

— Matti on todella sankari!

Silloin me asuimme suuressa kaupungissa, mutta talomme oli puinen ja se sijaitsi kaupunginseudulla. Kun Matti ilmestyi, elämämme järjestys muuttui. Matti tuli parhaaksi ystäväksemme.

Matti seisoi portaiden vieressä. Kun heräsimme aamulla, niin heti hyppäsimme sängystä ja riensimme ikkunalle: miten ystävällämme menee?

Kun lähdimme ulos, sanoimme ensin: Hei, Matti! Eikö sinulle ollut ikävää ilman meitä?

Vaarimme myös pani pois lapaset, tuli lähemmin ja ojensi Lumiukolle kätensä:

— Terve, rakas herra Matti!

Vaikutti, että Matti hymyili meille vastaukseksi.

Niin jatkui koko talven, emmekä me kyllästyneet siihen lainkaan, ihan totta.

Sitten pakkanen tuli heikommaksi ja tunsimme kevään lähestymistä. Sen mukaan sieluihimme tuli outo tunne.

Oli kauheaa kuvitella, että kun aurinko lämmittää kovasti, niin meidän Matti sulaa nopeasti.

— Kohta kesä tulee! Entäs onko jossakin paikassa lunta kesällä? kerran kysyin varovaisesti.

— Lumi on koko kesä ehkä vain Pohjoisnapalla, vaari vastasi ajateltuaan.

Hän katsoi ikkunaan. Portaiden yllä riippui jo ensimmäinen laihahko jääpuikko. 

Seuraavana aamuna minä ja Mikko kuten aina juoksimme ikkunalle kun olimme avanneet silmämme. Lumiukkoa ei ollut tavallisessa paikassa. 

— Matti katosi! Meidän Matti katosi! me huusimme yhteen ääneen. On pakko pelastaa Mattia, on pakko löytää häntä pikemmin!

— Tietysti, vaari suostui. 

Me pukeuduimme kiireesti ja laskeuduimme portailta alas. Lumiukko katosi jäljettömiin. 

— Mikä tämä on? minun pikkuveljeni huudahti.

Hän ryntäsi pehmeälle kinokselle ja kiskoi ohueen varvun. Joku pisti varvulla ison harmaan kirjakuoren ja kiinnitti sen kinokseen. 

— Vai mitä? vaarini ojensi kätensä, avasi kuoren ja heti alkoi lukea ääneen:

”Hyvät Mikko ja Timo! Paras ystävänne Lumiukko Matti kirjoittaa teille. Minä lähdin Pohjoisnapalle, siellä on aina kylmää ja paljon lunta koko vuosi! Anteeksi, etten voinut odottaa aamua, pelkäsin, että aurinko sulattaa minua. Lähdin pois yöllä, kun oli kylmä. Tietysti palaan ensi talvena. Teidän Matti.”

— Huh, kaikki on kunnossa! Mikko hyppäsi ilosta.

Mielistäni Mikko kuitenkin hermoili salavihkaa, muttei sanonut tästä kenellekään. 

… Sitten kaikki unohtui, aina tapahtui joitakin tärkeitä tapahtumia ja tämä juttu tuli mieleeni jo kun olin aikuisena. Kerran löysin vanhojen paperien joukosta harmaan kirjekuoren reikä keskellä.

On selvää, ettei Lumiukko lähtenyt millekään Pohjoisnapalle. Pikemmin vaarini vei sen rekissä jonnekin kasvitarhan taakse myöhään illalla, jottemme harmistuneet.

Yksi kysymys jäi kuitenkin: miksi käsiala kirjeessä on toinen kuin vaarin?


Suomentanut Marjatta Meri.

LIŽIÄ AIHIES
Oma Mua
Venäjän rahvahiin kielilöin päivä pijettih Tverin Karielašša
Tänä vuodena miän šuurella Veniäjällä enžimäzičči oli Venäjän rahvahiin kielilöin päivä.
Karjalan Sanomat
Lasten museomotivaatio suurennuslasin alla
Slydarium-monitoimitiloissa järjestettiin podcast-päivä. Asiantuntijat antoi vat vinkkejä, miten saada lapset ja nuoret innostumaan museosta.
Oma Mua
Peččerin setolaiset: mitä jiäy meijän jälkeh?
Seto on pieni rahvaš, kumpani ammusista ajoista eläy Venäjän ta Viron rajalla. Jotta kuunnella seton kieltä, mie läksin Peččerin piirih (Pskovin alovehella) ta kävin Saagorja-kyläššä (venäjäkši – Mitkovitskoje Zagor’je).
Karjalan Sanomat
Vepsäläinen folklore tutuksi nuorille
Uusi hanke on omistettu vepsän kielelle ja kansanperinteelle. Eri-ikäiset ihmiset ovat tervetulleita osallistumaan.
Karjalan Sanomat
Karjalaisia maitotuotteita laajasti markkinoille
Karjalaan perustettu koordinaationeuvosto edistää maidontuottajien ja -jalostajien välistä kanssakäymistä, jotta paikallisia maitotuotteita olisi laajasti esillä tasavallassa.
Oma Mua
Iäniopaš upottau Kalevala-runoelmah ta kyläelämäh
Koštamuksen musejo on luatimašša iäniopašta, kumpani tuttavuššuttau karjalaiseh kulttuurih ta perintehih. Opaš luajitah Pohjolan hyvyš -rahašton rahotukšella.
Karjalan Sanomat
Legendaohjaaja tekee elokuvan muinaisesta Karjalasta
Historiallinen elokuva kertoo karjalaisten ja ruotsalaisten välisestä taistelusta 1100-luvulla. Vladimir Grammatikov esiintyy elokuvan tuottajana.
Kipinä
Raviet virzut
Tataroin rahvahan suarnun kiändi karjalakse L’ubov’ Baltazar.
Karjalan Sanomat
Uusia työkaluja kielitieteilijöiden avuksi
Petroskoissa pidetyn Bubrih-konferenssin pääaihe liittyi tieteidenväliseen tutkimukseen. Tietotekniikka auttaa yhä useammin pienten kielten edistämisessä.
Karjalan Sanomat
Valkosipulisato on valmistunut
Karjalainen valkosipulitila on korjannut ensimmäisen satonsa. Tyydyttävä sato puoltaa kylvöalan laajentamista ensi vuonna.
Kirjuttauvu
Please authorize:
Login:
Password:

Forgot your password?