Karjalaiset runolaulut ja Kalevala-eepos
Runolaulu on Karjalan symboli. Runolaulut ovat kansanlauluja ja vanhaa karjalaista musiikkia.
Runolaulun runo noudattaa runolaulumittaa, eli kalevalamittaa. Kalevalamitta on runoissa käytetty kielellinen mitta. Runon säkeessä on kahdeksan tavua ja neljä polvea. Siis säkeen polvi muodostuu kahdesta tavusta. Polven ensimmäinen tavu on painollinen ja toinen painoton. Kalevalamitan nimi on nelipolvinen trokee.
Kalevalamittaa ovat käyttäneet itämerensuomalaiset kansat eli suomalaiset, karjalaiset, inkeroiset, vatjalaiset, virolaiset ja setokaiset.
Mitta on saanut nimensä Kalevalasta, mutta on se on satoja vuosia eeposta vanhempi.
Tarinat menneestä ajasta opittiin ja siirrettiin jälkipolville laulamalla runoja. Karjalassa laulettiin paljon ja jokaisessa kylässä asui runonlaulajia.
Runolaulujen kieli eroaa puhekielestä. Runokieli synnyttää paljon kielellisiä kuvioita, joita ei arkikielessä käytetä. Runomitta elää vain lauluissa.
Onko Kalevala kansanrunoutta?
Elias Lönnrot kävi Vienan Karjalassa muutamaa kertaa. Hän kävi myös Inkerissä ja Laatokan Karjalassa. Hän tapasi runonlaulajia, kuunteli heitä ja kirjoitti runoja muistiin.
Runonlaulajat tiesivät paljon erilaisia tarinoita. Joskus Lönnrot tapasi samaa juonta toisistaan kaukana olevissa maissa.
Lönnrot keräsi kansanrunoja ja sitten yhdisti monet niistä yhteen runoelmaan, joka sai nimen Kalevala. Elias Lönnrot keksi eepoksen yhtenäisen juonen ja pani vanhat runot järjestykseen. Hän myös sepitti runoja itse, jos piti panna kansanrunot kokoon eikä tallennettuja runolaulun säkeitä riittänyt.
Lönnrotin toinen suuri työ on Kanteletar. Tämä on myös kansanlaulujen kokoelma.
Muutkin runonkerääjät ja tiedemiehet kävivät keruumatkoissa paitsi Lönnrotia.
Karjalaisia runolauluja on tallennettu Suomen Kansan Vanhat Runot -kokoelmaan. Teos on 34-osainen. Siinä on julkaistu kaikki vanhat talteen merkityt alkuperäiset kalevalamittaiset runot.
Nämä runot löytyy vapaasti kalevalaisten runojen verkkopalvelusta SKVR-tietokanta.
Kuka lauloi runoja?
Entiset runonlaulajat olivat talonpoikia. He olivat samalla kertaa sekä esittäviä että luovia taiteilijoita.
Kalevalamittaiset laulut säilyivät Karjalan syrjäisiin kyliin. Laulettiin myös Suomessa ja Inkerissä.
Miksi nämä kansanrunot säilyivät elossa juuri Karjalassa? Syynä voi olla karjalaisten kylien syrjäinen sijainti. Uudet laulut eivät päässeet vanhoihin kyliin, vanhat jatkettiin laulua. Paikallinen väestö oli lukutaidoton, perinteet siirtyivät polvesta polveen suullisena muotona.
Ortodoksinen kirkko oli myös salliva vanhoille perinteille eikä kieltänyt niitä. Eikä pappeja jokaisessa kylässä ollut.
Millaisia runolaulut ovat?
Runolauluiksi voi sanoja laaja määrä kansanrunoja.
Vanhimmat ovat eeppiset laulut, esimerkiksi myyttirunot. Eeppiset laulut kertovat ilmiöiden alkuperästä: maailman, tulen, tammen synnystä.
Karjalassa laulettiin runsaasti sankarirunoja. Ne ovat kertomuksia Väinämöisen, Ilmarisen ja Lemminkäisen matkoista ja seikkailuista: kosintaretkestä, sammon taonnasta ja ryöstöstä.
Myytti- ja sankarirunoja lauloivat etupäässä miehet.
Naiset lauloivat lyyrisiä lauluja työn tehdessä, kehtolauluja lasten tuudittaessa ja häävirsiä hääpidoissa.
Joikuja voi myös sanoa runolauluiksi.
Arkielämään läheisesti liittyvät paimenlaulut, työlaulut ja laululoitsut.
Kaikki nämä vanhat laulut ovat kalevalamittaisia.
