25 vuotta näyttämöllä
Alan kokemusta Karjalan kansallisen teatterin kuudella näyttelijällä on nyt takana 25 vuotta. Aleksei Belov, Tamara Voronova, Olesja Leontjeva, Santeri Kuikka, Vjatšeslav Poljakov ja Olga Portretova aloittivat työnsä teatterissa helmikuussa 1999.
Tulevat näyttelijät tulivat teatteriin opiskellessaan vielä Petroskoin valtionkonservatoriossa näyttelijäkurssilla, jota johti silloin Arvid Zeland. He muistavat kuin eilisen, kun he saivat elämänsä ensimmäisen roolin.
— Ensimmäinen roolini oli diplomityönä tehdyssä suomenkielisessä Niskavuoressa, jossa esitin Kuustavan roolin, Olesja Leontjeva muistelee.
— Niskavuoressa esiinnyin heti kolmessa osassa. Esitin Malviinan, Liisan ja kolmannen tyttären. Silloin koimme jännittäviä hetkiä ja uskomattomia elämyksiä. Kulissien takana pidimme toisiamme kädestä kiinni. Tunteet pursuivat yli, jopa kynttilät lepattivat pöydällä, Tamara Voronova kertoo.
Nyt he ovat kaikki Karjalan ansioituneita näyttelijöitä. Toiset haaveilivat jo lapsesta asti näyttelijän urasta. Toiset eivät edes haaveilleet siitä. Esimerkiksi Voronovan matka näyttelijäksi on ollut epätavallinen, eikä hän haaveillut näyttelijän urasta lapsena tai nuorena.
— Pääsin sattumalta näyttelijäkurssille. Näyttelijän urasta en edes haaveillut. Sen sijaan tavoitteenani oli päästä opiskelemaan lääketieteelliseen tiedekuntaan, mutta äitini sanoi, että se on pienipalkkainen ammatti. Tuloksena pääsin opiskelemaan kirjanpitäjäksi opistoon, mutta sitten ymmärsin, ettei ole minun ammattini enkä haluakaan sellaiseksi, Voronova muistelee.
— Siskoni kertoi minulle valmennuskursseista, jotka järjestettiin Kansallisessa teatterissa. Tulin kursseille ja sitten pääsin näyttelijäkurssille konservatorioon, hän jatkaa.
Näyttelijät ovat tehneet useita mielenkiintoisia rooleja uransa aikana, mutta jokin yksi rooli on tosin painunut erityisesti mieleen.
— Mieleenpainuvin rooli teatterissa on ollut miehen rooli Kōbō Aben romaaniin perustuvassa esityksessä Salaiset treffit. Harjoittelin pääroolia Jevgeni Terskihin ohella. En toivonut, että esitän sen näyttämöllä. Kohtalo toki halusi ja määräsi toisin. Jevgeni sai vamman ja tämän takia päädyin pääosan esittäjäksi, Aleksei Belov muistelee.
— Uraani on mahtunut paljon rooleja, jotka ovat jääneet rakkaina mieleeni. Vanhoista rooleista yksi on jäänyt erityisen mieleen. Tämä on Grushen rooli Brechtin Kaukasialaisessa liitupiirissä. Myöhemmistä esityksistä mieleeni on painunut Mustanmetsän sadut, jossa esitän Peter Munkin äidin, Barbara Munkin, Olesja Leontjeva kertoo.
Tamara Voronova on esiintynyt yli 50 näytelmässä, mutta muistelee erityisen lämmöllä Vanhan ajan tilanomistajia.
— Se on hyvin lämmin ja hellä tarina. Kaikki aina muistelevat sitä. Sääli, ettei sitä ole videoitu. Muistan, kun toimme esityksen vierailulle Jaroslavliin, jossa se otettiin hyvin lämpimästi vastaan, Voronova kertoo.
— Mieleeni ovat jääneet myös Sahalinin vaimo, Tartuffe, Niskavuori ja Vaarallisia suhteita. Yksi rakkaimmista näytelmistäni on Jumalainen Maria Callas, jossa pääosan esitti sveitsiläinen näyttelijä, hän jatkaa.
Näytelmiin liittyvät myös nostalgiset ja elämykselliset koetut muistot tuoksuista.
— Sitten on jäänyt mieleeni ihana kahvin tuoksu. Aikaisemmin teatterissa aina tuoksui suomalainen kahvi. Heti kun tuli sisään, vastapaahdetun kahvin tuoksu leijaili nenään, Voronova muistelee.
Uran varrelle on mahtunut monia veikeitä kommelluksia ja koomisia tilanteita.
— Tuli yksi hauska muisto mieleeni. Salaiset treffit -esityksen kenraaliharjoituksessa minä ja vastanäyttelijäni putosimme sattumalta lavalta. Kuljin takaperin vastanäyttelijäni sylissäni. Putosin selälleni ja vastanäyttelijäni päälleni, Belov muistelee.
— Toinen hassu muisto on Olimmepa me tyhmiä! -esityksestä. Eräs katsoja jätti vesilasin ikkunalaudalle, jolla oli jatkojohto. Esityksen aikana hän kaatoi lasin. Sen seurauksena syntyi oikosulku ja valo sammui. Näyttelijät selviytyivät tilanteesta hämmentymättä, hän kertoo.
— Yksi tapaus on jäänyt mieleeni ylitse muiden. Esitimme esitystä nimeltään Ariel-lääkärin huvit. Odottelin vuoroani mennä näyttämölle. Meillä oli mustat puvut päällä. Minua alkoi palella ja minä heitin kirkkaanvärisen lämpimän puseron harteilleni. Unohdin riisua sen ja astuin lavalle. Kasvoillani oli naamio, siksi en nähnyt itseäni. Kaikki nauroivat, ja minä tanssin ja näyttelin enkä mitään ymmärtänyt, Olesja Leontjeva muistelee.
