Uspenskin kirkko: arkkitehtuurimuistomerkin jälleenrakentaminen on alkanut

Uspenskin kirkko: arkkitehtuurimuistomerkin jälleenrakentaminen on alkanut

24.03.2023
Työt saadaan valmiiksi ensi vuoden elokuussa.
Kirkko aiotaan rakentaa samalle paikalle Äänisen järven Kontupohjanlahden rannalle. Kuva: Karjalan tasavallan päämiehen VKontakte-tili
Kirkko aiotaan rakentaa samalle paikalle Äänisen järven Kontupohjanlahden rannalle. Kuva: Karjalan tasavallan päämiehen VKontakte-tili

Kontupohjan Uspenskin kirkon jälleenrakentaminen on alkanut. Restauroijat aikovat rakentaa kirkon samanlaiseksi, kuin se oli ennen tulipaloa. Siitä tiedottaa Respublika-uutistoimisto.

— Restaurointihankkeen ovat laatineet Venäjän kulttuuriministeriön Tutkimus- ja restaurointipajat -laitoksen asiantuntijat. Kirkon rakennustyöt saadaan loppuun elokuussa vuonna 2024, uutistoimisto tiedottaa.

Rakennustyöt tekee urakoitsijaksi valittu Intekhstroy-rajavastuuyhtiö Vladimirin kaupungista. Liittovaltion budjetissa on varattu 130 miljoonaa ruplaa kirkon jälleenrakentamiseen.

Uspenskin kirkon kuvaseinän ikonit maalataan uudelleen alkuperäiseen asuun. Kirkon ikonostaasin kunnostushankkeeseen osallistuvat Moskovan Ortodoksisen Pyhä Tihonille nimetyn yliopiston kirkkotaidelaitoksen asiantuntijat.

Kirkko tuhoutui pahoin tuhopoltossa elokuussa 2018. Puukirkosta on jäänyt jäljelle vain kymmenen prosenttia.


ПОХОЖИЕ НОВОСТИ
Kodima
Petroskoiš johtutadihe tedištelijad Sil’va Paasod
Karjalan Rahvahaližes muzejas mäni tedištelijale Sil’va Paasole omištadud paginištund.
Karjalan Sanomat
Iolanta: Oopperaa kuulemaan alennushintaan
Tšaikovskin ooppera esitetään Musiikkiteatterissa 9. kesäkuuta. Liput ovat jo myynnissä.
Oma Mua
Viizi fermerua suajah den’gua oman talovuon kehittämizeh
Karjalan viizi fermerua suajah den’gua oman talovuon kehittämizeh. Agrostartap-grantat juattih Pieni da keskimiäräine yrittämine da individualizen yrittämisinitsiatiivan kannattamine -kanzallizen projektan mugah.
Karjalan Sanomat
Karjalan asukkaat ovat keränneet humanitaarista apua Vasiljevkan piirin asukkaille
Lapsille lähetettiin vaatteita, kirjoja, lautapelejä, elin- ja kirjoitustarvikkeita sekä hygieniatuotteita.
Karjalan Sanomat
VDNH-keskus: Karjalan ystävyystalon päivä pidetään Venäjä-näyttelyssä
Ystävyystalon asiantuntijat kertovat kansoista, jotka asuvat tasavallassa. Lisäksi he järjestävät tilaisuuksia ja työpajoja vieraille.
Karjalan Sanomat
Ensimmäinen ehrlichioositapaus todettiin Karjalassa
Tämän viikon alkuun mennessä pureman saaneita on ollut yhteensä 278, joista 77 on lapsia.
Oma Mua
Koštamukšešša voipi kävellä audio-oppahan kera
Terveh, Koštamuš! -audiokävelyllä kučutah Koštamukšen eläjie ta vierahie.
Karjalan Sanomat
Karjalan järvet -dokumentti saa ensi-iltansa Petroskoissa
Elokuva kertoo Karjalan tasavallan järvien ominaisuuksista ja historiasta. Tekijät ovat kuvanneet noin sata tuntia videomateriaalia 50 paikassa.
Войти
Регистрация
Пароль
Повторите пароль