Viisumi Suomeen: Venäläiset hakevat aktiivisesti viisumeja

Viisumi Suomeen: Venäläiset hakevat aktiivisesti viisumeja

04.10.2021
Viisumihakemusten vastaanoton lisäämisen ansiosta hakijoiden määrä on kasvanut. Kuitenkin tähän mennessä määrä on ollut vähäisempi kuin ennen pandemiaa.
Vuonna 2019 Suomi myönsi Venäjällä yhteensä 790 000 Schengen-viisumia. Kuva: Karjalan Sanomat
Vuonna 2019 Suomi myönsi Venäjällä yhteensä 790 000 Schengen-viisumia. Kuva: Karjalan Sanomat

Suomi laajensi viisumihakemusten vastaanottoa Venäjällä 1. lokakuuta lähtien. Suomen Schengeniä voivat hakea liikematkustajat ja ne matkustajat, joiden Suomen myöntämä vähintään kaksi vuotta voimassa ollut viisumi on umpeutunut.

Venäjänkielinen uutistoimisto Yle tiedottaa, että 500 pietarilaista haki viisumeja samana päivänä, kun asetukseen tehtiin muutoksia. 

— Viisumihakemusten määrä on viisi kertaa enemmän kuin aikaisemmin. Kuitenkin tähän mennessä määrä on ollut vähäisempi kuin ennen pandemiaa, uutistoimisto raportoi.

Viisumihakemusten vastaanotto on siirtynyt viisumikeskukseen. Pietarissa 90 prosenttia kaikista sähköisistä ajanvarauksista on käytetty. Petroskoin viisumikeskuksessa on käytetty 70 prosenttia ajanvarauksista.

Viisumihakemusten vastaanoton lisääminen ei muuta Suomen tämänhetkisiä maahantulorajoituksia. Maahantulorajoitusten poistamisesta ei ole Suomessa vielä tehty päätöstä.

Ennen koronapandemiaa Suomi oli suurin Schengen-viisumien myöntäjä Venäjällä ja Suomi oli yksi venäläisten suosituimmista matkakohteista. Vuonna 2019 Suomi myönsi Venäjällä yhteensä 790 000 Schengen-viisumia. Samana vuonna venäläiset tekivät Suomeen yhteensä 3,7 miljoonaa matkaa. 


POJAVAD KIRJUTESED
Karjalan Sanomat
Joiku-CAMP huipentui performanssiin
Maanantaina alkanut etnoleiri päättyy tänään. Eilen leiriläiset esittelivät yleisölle yhteisproduktionsa.
Kodima
Sanelusen karjalan da vepsän kelil kirjuti 70 Petroskoin eläjad
Tämbei Karjalan pälidnan eläjad ühtniba “Saneluz karjalan da vepsän kelil” -akcijaha. Akcii jatkub 26. päivähasai sulakud. Sanelused kirjutadas 65 sijas.
Karjalan Sanomat
Elämyksiä eri makuun – Kirjastojen yö -tempauksen aiheena on Perheen vuosi
Karjalassa kulttuuritapahtuma tarjoaa laajan ohjelman, jossa on tietokilpailuita, työpajoja ja muita tilaisuuksia.
Kipinä
Keskiajan karjala: tutustutaan Kipinän kanssa
Karjalan kielen viikolla Kipinä-lehti järjesti koululaisille työpajan, jossa lapset tutustuivat keskiaikana asuvien karjalaisten elämäntapoihin ja sovittivat muinaiskarjalaisten puvut.
Karjalan Sanomat
Yli 53 000 tasavallan asukasta äänesti kunnostushankkeita verkossa
Puudosin, Aunuksen ja Kemin piirien ja Kentjärven asukkaat äänestävät aktiivisimmin.
Kodima
Petroskoiš vaumištadas sanelusihe karjalan da vepsän kelil
Karjalan pälidnas sanelusiden kirjutamižen sijan linneb Petroskoin universitet. Akcijan ühtnikad keradasoiš 19. sulakud universitetan kirjištos.
Oma Mua
Kuorilahen-kylän tutkimuš toi voittuo Viktor Vikulinilla
Kiestinkin kylän eläjä Viktor Vikulin voitti Karjalan tašavallan kilpailušša “Kotišeutututkija-2024”. Tietotutkimuškilpailuh hiän lähetti oman šukututkimušruavon Kuorilahešta.
Karjalan Sanomat
Kirja kuvituksineen 2 – Näyttely sai jatkoa
Petroskoin kaupungin näyttelysalissa tänään avautunut näyttely tutustuttaa paikallisten lastenkirjojen kuvittajien töihin.
Karjalan Sanomat
Alkuperäiskansojen kieliä käyttöön – Ruviki-verkkosivustosta tietoja löytyy karjalan ja vepsän kielillä
Uudessa verkkotietosanakirjassa tiedot ovat saatavilla monilla Venäjän kansojen kielillä. Sivustolla on julkaistu yli 29 000 erilaista artikkelia.
Karjalan Sanomat
VDNH-näyttelykeskus: Periodika-kustantamo esittelee toimintaansa Venäjä-messuilla
Kustantamon asiantuntijat kertovat karjalan- ja vepsänkielisistä sanoma- ja aikakauslehdistä sekä järjestävät erilasia tilaisuuksia ja työpajoja näyttelyn vieraille.
tulda südäimehe
vahvištoita peitsana Unohtit-ik peitsanan?
registracii
vahvištoita peitsana
vahvištoita peitsana