Venäjällä aiotaan kieltää quadrobicsiä. Vastaavaa lakia on kehittämässä Venäjän valtioduuma. Asiasta kertoi RBK-lehdelle Venäjän valtioduuman kansanedustaja Jana Lantranova.
Lantranovan mukaan Venäjällä on olemassa temaattisia yhteisöjä, jotka levittävät aktiivisesti uutta alakulttuuria.
— Niitä, jotka tekevät tästä liikkeestä suositun ja houkuttelevan, on rangaistava, Lantranova kommentoi lehdelle.
Quadrobics yksinkertaisimmillaan neljällä raajalla liikkumista. Siihen liittyy esimerkiksi hyppimistä, laukkaamista tai muuta liikkumista käsien ja jalkojen varassa. Sitä harrastava ihminen samaistuu eläimeen.
Psykologi Antonina Perekrestova keroo, että quadrobics on tapa paeta todellisuutta. Alakulttuuriin liittyvät lapset, joilta puuttuu huomiota ja tukea vanhemmilta ja opettajilta.
— On hyvä, jos lapsi harrastaa sitä yhden ja kahden kuukauden aikana ja alkaa kiinnostua jostain muusta. Jos ei, vanhempien tulee kiinnittää huomiota siihen, onko lapsella mahdollisuus ilmaista itseään luomistyössä ja parantaa opiskelumenestystä, psykologi kertoi.
Suomen Kotimaisten kielten keskus valitsi syyskuussa kuukauden sanaksi sanan therian.