Rosturizm jatkaa cashback-ohjelmaa myös ensi vuonna

Rosturizm jatkaa cashback-ohjelmaa myös ensi vuonna

07.09.2021
Matkailualan takaisinmaksuohjelma on voimassa talvella, keväällä ja syksyllä. Kesäsesonki ei kuulu ohjelman tuen piiriin.
Ensi vuonna matkailualan cashback-ohjelma on voimassa tammikuun puolivälistä huhtikuuhun ja lokakuusta joulukuun puoliväliin. Kuva: kuvituskuva / freepik.com
Ensi vuonna matkailualan cashback-ohjelma on voimassa tammikuun puolivälistä huhtikuuhun ja lokakuusta joulukuun puoliväliin. Kuva: kuvituskuva / freepik.com

Venäjällä suosituksi tullut takaisinmaksuohjelma jatkuu myös vuonna 2022, mutta silloinkaan ei ole voimassa kesäkuusta syyskuuhun. Siitä kertoi Kommersant-lehti.

— Ohjelmaa toteutetaan todennäköisesti 15. tammikuuta lähtien huhtikuun loppuun saakka ja lokakuusta joulukuun puoliväliin saakka, Venäjän valtiollisen matkailuviraston johtaja Zarina Doguzova sanoo.

Matkailualan cashback-ohjelma käynnistettiin viime elokuussa. Matkailuviranomainen Rosturizm korvaa matkailijoille 20 prosenttia hotelli- tai parantolakuluista. Cashbackin enimmäismäärä on enintään 20 000 ruplaa maksutapahtumaa kohti.

Venäjän hallituksen päätöksen mukaan takaisinmaksuohjelma on voimassa koko Venäjällä. Korvauksen voivat saada vähintään kolme päivää kestävän matkan ostaneet ihmiset. Matkasta on maksettava Mir-pankkikortilla.


POJAVAD KIRJUTESED
Karjalan Sanomat
Vienan reitti on yhdistänyt historian ja matkailun yli rajan
Vienan reitti tutkimuksen valossa -seminaari Suomen Suomussalmella omistetaan tänään ja huomenna reittialueen historialle, kansanperinteille ja nykyisyydelle.
Oma Mua
Karjalan Kielen Kodih avatah taido-ozuttelu
Tänäpäi, 18. syvyskuudu, 13. 00 aigah, Vieljärvel Karjalan Kielen Kodih avatah Karjalazet eeppizet pajot -nimine ozuttelu. Tai on Karjalan taidoilijoin da Karjalan Kielen Kodi -yhtistyksen yhtesruavon ezmäine kogemus.
Karjalan Sanomat
Lahdenpohjan piiri: juuston valmistusprosessia voi seurata livenä
Lahdenpohjan piirissä yksinäistilalla sijaitsevaan juustolaan rakennetaan uusi juustorakennus, jonka yksi seinä tehdään lasista.
Karjalan Sanomat
Petroskoin joukkoliikenne: johdinautot on säilytettävä
Petroskoin kaupunginhallitus tukee joukkoliikennettä muuttamalla johdinautoreittejä ja myöntämällä apurahaa.
Kipinä
Uusi lukuvuosi: Kipinä-lehti avasi ovensa
Karjalan-, suomen- ja vepsänkielinen lastenlehti järjesti tapaamistilaisuuden lasten kanssa Periodika-kustantamon resurssikeskuksessa.
Karjalan Sanomat
Runoseminaari tuo esiin karjalaisuutta koskevia teemoja
Seminaariin osallistuu Suomen johtavia tutkijoita. Seminaari striimataan Karjalan Sivistysseuran YouTube-kanavalla.
Karjalan Sanomat
Karjalan taidemuseon näyttely sai Kultainen fotoni -palkinnon
Kalevala-aiheisen taiteen suurnäyttelystä tuli paras Kultainen fotoni -palkinnon Vuoden projekti -sarjassa.
Karjalan Sanomat
Venäjällä starttasi vaaliviikonloppu
Karjalassa on avattu 468 äänestyspaikkaa. Koronatilanteen vuoksi äänestys kestää kolme päivää ja päättyy 19. syyskuuta kello 20:00.
Karjalan Sanomat
Petroskoi: Varkauden rantakadun korjaustyöt päättyvät joulukuussa
Ennen tien päällystämistä korjataan vesijohto- ja viemäriverkkoa.
tulda südäimehe
vahvištoita peitsana Unohtit-ik peitsanan?
registracii
vahvištoita peitsana
vahvištoita peitsana