Peruskorjaus: Vanhat navetat taas käyttöön

Peruskorjaus: Vanhat navetat taas käyttöön

19.08.2022
Tuuksan ja Vitelen karjatilojen liittyminen Alavoisen rotukarjatilaan on aiheuttanut tarvetta vanhojen navettojen käyttöönottoon.
Alavoisen rotukarjatilan vanhan navetan korjaus on määrä viedä loppuun lokakuuhun mennessä. Kuva: Marina Petrova / Karjalan Sanomat
Alavoisen rotukarjatilan vanhan navetan korjaus on määrä viedä loppuun lokakuuhun mennessä. Kuva: Marina Petrova / Karjalan Sanomat

Aunuksen piirin Alavoisen rotukarjatilan vanhan navetan korjaus on määrä viedä loppuun lokakuuhun mennessä. Navettaan siirretään vasikoita, jotka laiduntavat nyt hakamaalla.

— Lehmien pääluku on kasvanut suuresti etenkin Tuuksan ja Alavoisen karjatilojen yhdistämisen jälkeen. Navetta on saatava valmiiksi ennen talvea. Siinä on tila 450 vasikalle, rakennusmestari Jelena Kalatšjova kertoi Karjalan Sanomille.

Navetassa on uusittu katto, lattiat ja ikkunat. Vasikoiden ruokintapaikka on vielä kunnostettava. Navettaan toimitetaan lannanpoistolaite ja rakennetaan tiloja työntekijöille.

— Yli viisi vuotta käyttämättä olleen perunavaraston saneeraus vasikkanavetaksi päättyi hiljattain ja olemme jo siirtäneet siihen 235 vasikkaa. Tänä vuonna aloitamme vielä kolmannen pitkään käyttämättä olleen rakennuksen peruskorjauksen. Navettarakennus sijaitsee Aleksalan taajamassa, Kalatšjova sanoo.

Nyt Alavoisen rotukarjatilalla on yhteensä 4 389 eläintä, joista lypsylehmiä on 2 366.


Aiheesta voi lukea lisää Karjalan Sanomista 24.08.2022.


POJAVAD KIRJUTESED
Karjalan Sanomat
Syvärin voiton kaiku: näyttelykierrokseen pääsee ilmaiseksi
Karjalan kansallismuseo järjestää tänään Voitonpäivänä kaksi ilmaista opastettua kierrosta näyttelyssään.
Oma Mua
Kuolomatoin rykmentti -kenttä avatah Petroskoissa
Voiton päivänä Petroskoin eläjät ta vierahah šuahah tiijuštua šukulaisista, kumpaset taisseltih Šuurešša Isänmuallisešša šovašša Karjalan alovehella, panna Muistokirjah tietoja veteranista ta ošallistuo älypelih.
Oma Media
Крууга, контрданс и кадриль – Ondrei и Santra расскажут о карельских и вепсских танцах
В съемках нового сюжета интернет-шоу приняли участие артисты национального ансамбля республики "Кантеле".
Karjalan Sanomat
Voitonpäivänä nähdään valoshow perinteisen ilotulituksen sijaan
Voiton säteet -tilaisuus järjestetään Petroskoissa Kirovinaukiolla illalla 9. toukokuuta.
Karjalan Sanomat
Karjalaiset kalasäilykkeet laajentaa tuotantoaan – Yritys rakentaa uuden tuotantopajan
Laitoksen kalatuotteita toimitetaan nyt muun muassa Pietariin, Samariin, Astrahaniin, Simferopoliin, Barnauliin ja Vladivostokiin.
Karjalan Sanomat
Viihtyisä elinympäristö: Petroskoissa kunnostetaan kolme julkista aluetta
Ensi vuonna kunnostushakkeet toteutetaan Kukonmäellä, Golikovkassa ja Suolusmäen tiilitehdas -lähiöissä.
Oma Mua
Uuzi opastuskniigu roih valmis syvyskuukse
Karjalas syvyskuun 1. päiväkse valmistetah opastuskniigu “Meijän kodirannan histourii” ven’an kielel.
Karjalan Sanomat
Kižin kesäkausi on alkanut
Tänä sesonkina saari tarjoaa majoitusta, näyttelyitä ja aktiviteetteja. Museon alus kuljettaa matkailijoita Ojatevštšinasta saarelle 1. kesäkuuta alkaen.
Karjalan Sanomat
Suojärvelle suunnitellaan uutta vedenottamoa ja puhdistamoa
Lisäksi kaupungissa rakennetaan tänä vuonna uusi lämpökeskus, jonka teho on 7 megawattia.
Oma Mua
Tie Hiijenselgäh kohendetah
Pohjais-Luadogan alovehel ruvettih kohendamah tiedy, kudai vedäy Hiijensellän kyläh.
tulda südäimehe
vahvištoita peitsana Unohtit-ik peitsanan?
registracii
vahvištoita peitsana
vahvištoita peitsana