Palkinto: Kantele-yhtye on saanut Sampo-kunniamerkin

07.04.2026
Yhtyeelle luovutettiin kunniamerkki korkeista saavutuksista kulttuurialalla ja tasavallan alkuperäiskansojen perinteiden sälyttämisestä.
Kantele järjestää vuosittain yli 150 konserttia, joissa käy noin 30 000 ihmistä. Kuva: Karjalan päämiehen lehdistöpalvelu
Kantele järjestää vuosittain yli 150 konserttia, joissa käy noin 30 000 ihmistä. Kuva: Karjalan päämiehen lehdistöpalvelu

Kantele-yhtye on palkittu Sampo-kunniamerkillä 90-vuotispäivän johdosta. Karjalan laulu- ja tanssiyhtyeelle luovutettiin tasavallan korkein valtionpalkinto merkittävistä saavutuksista kulttuurialalla ja panoksesta tasavallan alkuperäiskansojen perinteiden säilyttämiseen. Siitä kertoo Karjalan päämiehen lehdistöpalvelu.

— Kantele on meille jokaiselle osa sielua ja elämää lapsuudesta lähtien. Se yhdistää lauluja, tansseja ja musiikkia Karjalasta, Karjalan päämies Artur Parfentšikov kommentoi 6. huhtikuuta juhlakonsertissa.

Juhlatilaisuudessa yhtyeen solisteja palkittiin altiollisilla palkinnoilla. Kantele-yhtye on perustettu vuonna 1936. Se on yksi vanhimmista laulu- ja tanssitaiteen saralla toimivista ammattiyhtyeistä Venäjällä. Kantele järjestää vuosittain yli 150 konserttia. Vuoden aikana niissä käy noin 30 000 ihmistä.

Yhtye osallistuu aktiivisesti erilasille festivaaleille ja kilpailuihin. Aikaisemmin Oma Media uutisoi, että Kantele voitti yleisöäänestyksen Rossija-1-kanavan Kaikki yhdessä! Kuorossa! -tv-ohjelmassa. Kantele sai yli 8 000 yleisöääntä. Yleisön suosikki valittiin kaikille avoimessa nettiäänestyksessä.

Tasavallassa Sampo-kunniamerkillä on palkittu vain muutama laitos. Petrozavodskmaš-tehtaasta tuli tasavallan ensimmäinen tuotantolaitos, jolle myönnettiin Karjalan korkein valtionpalkinto. Tehdas palkittiin viime vuonna sen 65-vuotispäivän johdosta. Lisäksi Petroskoin valtionyliopisto ja Karjalan tasavallan Baranoville nimetty sairaala palkittiin kunniamerkillä korkeista saavutuksista.


Liity Oma Median MAX-kanavalle!


POJAVAD KIRJUTESED
Kodima
Sulakun “Kodima”: tradicijad da uzištod
Udes lehtesen nomeras voib lugeda vepsän kelen istorijas, tärktoiš jubilejiš da melentartuižiš azjtegoiš.
Karjalan Sanomat
Radio ja TV: Karjalan Sanomat ja Oma Media tutustuivat televisiotoimittajien työhön
Lehden ja verkkoportaalin toimittajat kävivät Karjalan televisioyhtiön kansalliskielisessä toimituksessa. He saivat tietää, miten tehdään uutislähetyksiä ja ohjelmia, ja kokeilivat itseään juontajina.
Oma Mua
Transportan sistiemu luajitah parembakse
Karjalan haldivon istundos Artur Parfenčikov käski luadie transportu helpombah suadavakse.
Karjalan Sanomat
Rospotrebnadzor: Karjalassa punkin pureman saaneita on 79
Laboratoriotulosten mukaan punkkien levittämiä tauteja ei ole toistaiseksi vahvistettu tasavallassa.
Karjalan Sanomat
Junaliikenne: kiskobussit liikennöivät Kostamuksesta Kemiin toukokuusta alkaen
Kiskobussivuorot järjestetään neljä kertaa viikossa. Ne liikennöidään syyskuun 30. päivän saakka.
Karjalan Sanomat
Hankekilpailujen voittajat tapasivat Petroskoissa
Ei-kaupallisten järjestöjen johtajat ja jäsenet sekä koulutus-, sosiaali- ja museoalojen edustajat neuvottelivat yhteistyö- ja projektimahdollisuuksista Potaninin hyväntekeväisyyssäätiön tapaamisessa.
Oma Mua
Orlan-rel’ssabušši ei rupieu šeisattumah Lietmajärveššä
Orlan-paikallisjunat ruvetah lähtömäh Koštamukšešta Kemih ta jälelläh nellä kertua netälissä 1. oraškuuta–30. šyyškuuta. Rautatieinfrastruktuuri ei anna mahollisutta muuttua reittie.
Karjalan Sanomat
Punainen neilikka: liity tempaukseen!
Ostamalla Punainen neilikka -rintamerkin voi auttaa sotaveteraaneja.
Oma Mua
Biblii joga taloih: kerdomuksii suau kuunnella livvikse
Karjalan Jevangelien uskon kirikkö da Biblien kiändäjien Uiklif-joukko paikallizien eläjien kel kiännettih Biblien kerdomuksii karjalan kielele.
Karjalan Sanomat
Presidentin kulttuurialoitteiden rahasto: hankekilpailu jatkuu 30. kesäkuuta saakka
Aktivistit voivat saada asiantuntijoilta apua hakemuksen laatimiseen.
tulda südäimehe
vahvištoita peitsana Unohtit-ik peitsanan?
registracii
vahvištoita peitsana
vahvištoita peitsana