Tunnetun venäläisen Kikoriki-piirroselokuvasarjan sankarit tutustuttavat katsojia pomorien kulttuuriin ja perinteisiin. Uusi jakso julkaistiin 22. tammikuuta.
— Piirrosfilmi kertoo muun muassa pomorien puuarkkitehtuurista, kansallisvaatteista, perinteisistä elinkeinoista ja Mihail Lomonosovista [Lomonosov oli tunnettu venäläinen tutkija ja yksi ajan vaikutusvaltaisimmista valtiomiehistä], piirroselokuvan tekijät kertovat.
Piirroselokuvan jakso on tehty Kansojen ystävyyden aapinen -hankkeessa. Hanketta toteutetaan presidentin kulttuurialoitteiden rahaston tuella.
Viime vuoden marraskuussa ilmestyi Kikoriki-piirrosfilmin jakso, joka kertoo Kalevala-runoelmasta. Piirroselokuvassa kuullaan Ilmu-yhtyeen musiikkia.