Kižis voibi kuduo kangastu
– Kahtel käil, ku lujembi pyzys täs, nevvou nuožarveläine Lidija Ivanovna Jevsejeva stuavoi azettajes. Häi piädykauti kävyi linnah Nuožarvespäi ozuttamah nuorile Kižin muzein ruadajile, kui karjalazet luodih da pandih kangastu. Ruado ei ole jygei, ga piälimäine dielo on hyvin azettua kangas – kuduo jo on kebjiembi.
Enzimäine nevvondukerdu piettih Nuožarves. Sie Lidija Ivanovna yhtes Tatjana Jelisejevanke ozutettih da saneltih karjalakse, kui luvvah kangastu seiniä myö da luajittih kassu. Ruado jatkui Petroskoil. Lidija Ivanovna andoi muzeih ozutettavakse ennevahnallizet kangaspuut. Enne net oldih hänen vahnembien kois Kukoinvuaras.
– Minun omat d’uuri ei olla, kuvottih mama da baba nämil kangaspuuloil. Lujal azui Semoi-died’oi, se tatan tuatto, a moužet vie vahnembi kudai sie azui, ylen vahnat ollah. Enämbi, piäl suan vuvven on nämil. Stuavat, stuavakse meijän kyläs sanottih, ylen ammuzet ollah, ylen ammuzet. Minä olin vie pieni tyttöine nengoine, mustan vie nämii puaksuh taluttih, vie kyläh taluttih. Erähil ei olluh kois stuavoi ga, sellittäy Lidija Jevsejeva.
Nämil kangaspuuloil on kuvottu hurstii dai äijy midä muudu. Lidija Ivanovnal on tallel muaman kuvottu postelinpiälysty. Se on junoikas, ruskei sinizenke, ylen järei da jygei.
– Minul himoittas nämmä ozuttua karjalan kielel, sendäh gu muzei, tiettäväine, säilyttäy vehkehii, säilyttäy brujii, sobua, meile pidäy säilyttiägi kieli. Anna meijän katalougas kai nämmä karjalaizet vehkehet, karjalaizet brujat ollahgi karjalakse kirjutetut i himoittas ičel jättiä mustoh, kui i midä ruattih ennevahnas, mittuine oli sanasto, sanou muzein ruadai Ol’ga Žarinova.
Kaččomah kangahankuvondua da mustoittamah libo opastumah karjalastu kuvondusanastuo lapsii da vahnembii kučutah Kiži-muzein varastoh jo täl nedälil. Kangaspuut ollah tiä uudeh vuodessah. Vie karjalazes kuvonduneros luajitah fil’mu.
