Kansanlauluista tehdään nykyaikaisia musiikkivideoita

Kansanlauluista tehdään nykyaikaisia musiikkivideoita

19.10.2020
Karjalan piiriyhtyeet äänittävät parhaita laulujaan ja tekevät 20 musiikkivideota. Ensimmäinen musiikkivideo on jo julkaistu.  
Puudosin kansankuoro aloitti tänään laulumaratonin. Kuoro on perustettu vuonna 1985. Kuva: Karjalan kansantaiteen ja kulttuurialoitteiden keskus 0+
Puudosin kansankuoro aloitti tänään laulumaratonin. Kuoro on perustettu vuonna 1985. Kuva: Karjalan kansantaiteen ja kulttuurialoitteiden keskus 0+

Karjalan piirien amatööriyhtyeet äänittävät hittejään ja kuvaavat niistä musiikkivideoita. Netissä on tänään julkaistu ensimmäinen musiikkivideo Puudosin kansankuoron kappaleesta.

— Hankkeessa on mukana Karjalan amatööriyhtyeitä. Yhteensä julkaistaan 20 musiikkivideota. Myös äänitetään 50 kappaletta studiossa. Karjalan vanhin kuoro, Puudosin kansankuoro aloitti tänään laulumaratonin, kerrottiin Karjalan kansantaiteen ja kulttuurialoitteiden keskuksessa.

Musiikkivideot julkaistaan Karjalan kansantaiteen ja kulttuurialoitteiden keskuksen VKontakte-sivulla.

Musikaalinen Karjala -niminen hanke voitti Karjalan päämiehen apurahakilpailun. Hanke tähtää perinteisen kulttuurin säilyttämiseen ja kehittämiseen.  


POJAVAD KIRJUTESED
Karjalan Sanomat
Joiku-CAMP huipentui performanssiin
Maanantaina alkanut etnoleiri päättyy tänään. Eilen leiriläiset esittelivät yleisölle yhteisproduktionsa.
Kodima
Sanelusen karjalan da vepsän kelil kirjuti 70 Petroskoin eläjad
Tämbei Karjalan pälidnan eläjad ühtniba “Saneluz karjalan da vepsän kelil” -akcijaha. Akcii jatkub 26. päivähasai sulakud. Sanelused kirjutadas 65 sijas.
Karjalan Sanomat
Elämyksiä eri makuun – Kirjastojen yö -tempauksen aiheena on Perheen vuosi
Karjalassa kulttuuritapahtuma tarjoaa laajan ohjelman, jossa on tietokilpailuita, työpajoja ja muita tilaisuuksia.
Kipinä
Keskiajan karjala: tutustutaan Kipinän kanssa
Karjalan kielen viikolla Kipinä-lehti järjesti koululaisille työpajan, jossa lapset tutustuivat keskiaikana asuvien karjalaisten elämäntapoihin ja sovittivat muinaiskarjalaisten puvut.
Karjalan Sanomat
Yli 53 000 tasavallan asukasta äänesti kunnostushankkeita verkossa
Puudosin, Aunuksen ja Kemin piirien ja Kentjärven asukkaat äänestävät aktiivisimmin.
Kodima
Petroskoiš vaumištadas sanelusihe karjalan da vepsän kelil
Karjalan pälidnas sanelusiden kirjutamižen sijan linneb Petroskoin universitet. Akcijan ühtnikad keradasoiš 19. sulakud universitetan kirjištos.
Oma Mua
Kuorilahen-kylän tutkimuš toi voittuo Viktor Vikulinilla
Kiestinkin kylän eläjä Viktor Vikulin voitti Karjalan tašavallan kilpailušša “Kotišeutututkija-2024”. Tietotutkimuškilpailuh hiän lähetti oman šukututkimušruavon Kuorilahešta.
Karjalan Sanomat
Kirja kuvituksineen 2 – Näyttely sai jatkoa
Petroskoin kaupungin näyttelysalissa tänään avautunut näyttely tutustuttaa paikallisten lastenkirjojen kuvittajien töihin.
Karjalan Sanomat
Alkuperäiskansojen kieliä käyttöön – Ruviki-verkkosivustosta tietoja löytyy karjalan ja vepsän kielillä
Uudessa verkkotietosanakirjassa tiedot ovat saatavilla monilla Venäjän kansojen kielillä. Sivustolla on julkaistu yli 29 000 erilaista artikkelia.
Karjalan Sanomat
VDNH-näyttelykeskus: Periodika-kustantamo esittelee toimintaansa Venäjä-messuilla
Kustantamon asiantuntijat kertovat karjalan- ja vepsänkielisistä sanoma- ja aikakauslehdistä sekä järjestävät erilasia tilaisuuksia ja työpajoja näyttelyn vieraille.
tulda südäimehe
vahvištoita peitsana Unohtit-ik peitsanan?
registracii
vahvištoita peitsana
vahvištoita peitsana