Julkiset alueet: vuodesta 2022 Karjalassa on kunnostettu noin 270 vapaa-ajanviettopaikkaa

16.03.2026
Puistoja, aukioita, liikuntakenttiä ja jalkakäytäviä kunnostetaan kansallishenkeen rahatuella.
Julkisia alueita parannetaan eri puolilla tasavaltaa. Niille rakennetaan liikuntakenttiä, asennetaan myös penkkejä ja roskakoreja. Kuva: Karjalan hallituksen kotisivut
Julkisia alueita parannetaan eri puolilla tasavaltaa. Niille rakennetaan liikuntakenttiä, asennetaan myös penkkejä ja roskakoreja. Kuva: Karjalan hallituksen kotisivut

Vuodesta 2022 on kunnostettu noin 270 julkista aluetta eri puolilla Karjalaa. Asiasta kertoo Karjalan päämiehen lehdistöpalvelu

— Elinympäristö-kansallishankkeen ansiosta kaupungit ja taajamat ovat saaneet mahdollisuuden kunnostaa puistikkoja, puistoja ja muita julkisia alueita paitsi omin voimin myös rahoituksella liittovaltion budjetista, lehdistöpalvelu tiedottaa.

Tänä vuonna tasavallassa 34 asutuskeskusta osallistuu äänestykseen, jossa valitaan julkiset alueet kunnostettavaksi. Äänestyksen tuloksen mukaan vuonna 2027 saadaan kuntoon yli 40 vapaa-ajanviettopaikkaa.

Kunnostushankkeen toteuttamiseen voi saada rahoitusta liittovaltion budjetista, jos se ei osallistu äänestykseen. Sitä varten julkiset alueet valitaan julkisten keskustelujen perusteella ottaen huomioon asukkaiden mielipiteet.

Aikaisemmin Oma Media uutisoi, että Petroskoissa kunnostetaan tänä vuonna kolme julkista aluetta. Ne sijaitsevat Drevljankan ja Kukonmäen kaupunginosissa sekä Sainiemen lähiössä. 


Liity Oma Median Telegram-kanavalle!

POJAVAD KIRJUTESED
Karjalan Sanomat
Hankekilpailujen voittajat tapasivat Petroskoissa
Ei-kaupallisten järjestöjen johtajat ja jäsenet sekä koulutus-, sosiaali- ja museoalojen edustajat neuvottelivat yhteistyö- ja projektitoimintamahdollisuuksista Potaninin hyväntekeväisyyssätiön järjestämässä tapaamisessa.
Oma Mua
Orlan-rel’ssabušši ei rupieu šeisattumah Lietmajärveššä
Orlan-paikallisjunat ruvetah lähtömäh Koštamukšešta Kemih ta jälelläh nellä kertua netälissä 1. oraškuuta–30. šyyškuuta. Rautatieinfrastruktuuri ei anna mahollisutta muuttua reittie.
Karjalan Sanomat
Punainen neilikka: liity tempaukseen!
Ostamalla Punainen neilikka -rintamerkin voi auttaa sotaveteraaneja.
Oma Mua
Biblii joga taloih: kerdomuksii suau kuunnella livvikse
Karjalan Jevangelien uskon kirikkö da Biblien kiändäjien Uiklif-joukko paikallizien eläjien kel kiännettih Biblien kerdomuksii karjalan kielele.
Karjalan Sanomat
Presidentin kulttuurialoitteiden rahasto: hankekilpailu jatkuu 30. kesäkuuta saakka
Aktivistit voivat saada asiantuntijoilta apua hakemuksen laatimiseen.
Oma Media
Более 2,9 миллионов написали ”Тотальный диктант” – Главной трудностью стало слово ”пушкинский”
Также много трудностей вызвало написание слов "мошенничество", "созидательный" и "аннулирован”.
Karjalan Sanomat
Venäjän asukkaat kirjoittavat Voiton sanelun – Tempaus järjestetään 24. huhtikuuta
Tänä vuonna tempaus on omistettu Neuvostoliiton marsalkan Georgi Žukovin 130-vuotissyntymäpäivälle. Viime vuonna tempaukseen osallistui yli 2,7 miljoonaa ihmistä.
Oma Mua
Karjalan suarnua suau kuulta internetas
Karjalan audiosuarnua karjalakse, vepsäkse da suomekse tänä vuon suau kuulta Ven’an kanzoin iänet -platformal.
Karjalan Sanomat
Asuttamisohjelma: yli 600 perhettä parantaa tänä vuonna asunto-olojaan
Ohjelman tuella kerrostaloja ollaan rakentamassa Petroskoihin, Suojärvelle, Pitkärantaan, Belomorskiin ja Lahdenpohjaan. Viime vuonna asutettiin yli 960 ränsistyneissä taloissa asunutta perhettä.
Oma Mua
Petroskoilaisie kučutah Muistovartijoh
Karjalašša starttuau Muistovartijo-aktijo. Petroskoissa seremonijua vietetäh 25. šulakuuta Tuntomattoman šotilahan hauta -muistokompleksin luona.
tulda südäimehe
vahvištoita peitsana Unohtit-ik peitsanan?
registracii
vahvištoita peitsana
vahvištoita peitsana