Abilympics odottaa kilpailijoita

Abilympics odottaa kilpailijoita

13.09.2021
Vammaisten ammattitaidon mestaruuskilpailuissa on tänä vuonna kolmetoista lajia virtuaalitodellisuuden suunnittelusta kirjo-ompeluun.
Viime vuonna pidetyissä kisoissa Ompelija-ammattitaitolaji oli Abilympicsissa ensi kertaa. Kuva: Ilona Veikkolainen
Viime vuonna pidetyissä kisoissa Ompelija-ammattitaitolaji oli Abilympicsissa ensi kertaa. Kuva: Ilona Veikkolainen

Viidennet vammaisten ammattitaidon Abilympics-mestaruuskilpailut pidetään Petroskoissa 28.—29.syyskuuta. Kilpailuihin kutsutaan yli 14-vuotiaita koululaisia, opiskelijoita ja työntekijöitä. Abilympics tähtää vammaisten kilpailukykyisyyden parantamiseen ja heidän työllistämiseen.

Tänä vuonna kisoissa tulee olemaan kolmetoista ammatillista lajia virtuaalitodellisuuden suunnittelusta kirjo-ompeluun. Viime vuoteen verrattuna ammattitaitolajien määrä on lisääntynyt.

— Aikaisemmin hitsaajat eivät osallistuneet kisoihin, samoin viilaajat. Tänä vuonna myös heitä odotetaan kilpailuihin, Karjalan Abilympics-keskuksen koordinaattori Darja Šarynina sanoo.

Kisojen aikana Petroskoissa järjestetään myös paneelikeskustelut ja työllisyysmessut.

— Ihminen voi osallistua Abilympicsiin uudestaan, jollei aikaisemmin hän voittanut kisoissa. Aikaa ilmoittautumiseen viidensiin kisoihin on 20. syyskuuta mennessä, Šarynina lisää.

Viime vuonna Abilympicsiin ilmoittautui 48 ihmistä.


POJAVAD KIRJUTESED
Karjalan Sanomat
Vienan reitti on yhdistänyt historian ja matkailun yli rajan
Vienan reitti tutkimuksen valossa -seminaari Suomen Suomussalmella omistetaan tänään ja huomenna reittialueen historialle, kansanperinteille ja nykyisyydelle.
Oma Mua
Karjalan Kielen Kodih avatah taido-ozuttelu
Tänäpäi, 18. syvyskuudu, 13. 00 aigah, Vieljärvel Karjalan Kielen Kodih avatah Karjalazet eeppizet pajot -nimine ozuttelu. Tai on Karjalan taidoilijoin da Karjalan Kielen Kodi -yhtistyksen yhtesruavon ezmäine kogemus.
Karjalan Sanomat
Lahdenpohjan piiri: juuston valmistusprosessia voi seurata livenä
Lahdenpohjan piirissä yksinäistilalla sijaitsevaan juustolaan rakennetaan uusi juustorakennus, jonka yksi seinä tehdään lasista.
Karjalan Sanomat
Petroskoin joukkoliikenne: johdinautot on säilytettävä
Petroskoin kaupunginhallitus tukee joukkoliikennettä muuttamalla johdinautoreittejä ja myöntämällä apurahaa.
Kipinä
Uusi lukuvuosi: Kipinä-lehti avasi ovensa
Karjalan-, suomen- ja vepsänkielinen lastenlehti järjesti tapaamistilaisuuden lasten kanssa Periodika-kustantamon resurssikeskuksessa.
Karjalan Sanomat
Runoseminaari tuo esiin karjalaisuutta koskevia teemoja
Seminaariin osallistuu Suomen johtavia tutkijoita. Seminaari striimataan Karjalan Sivistysseuran YouTube-kanavalla.
Karjalan Sanomat
Karjalan taidemuseon näyttely sai Kultainen fotoni -palkinnon
Kalevala-aiheisen taiteen suurnäyttelystä tuli paras Kultainen fotoni -palkinnon Vuoden projekti -sarjassa.
Karjalan Sanomat
Venäjällä starttasi vaaliviikonloppu
Karjalassa on avattu 468 äänestyspaikkaa. Koronatilanteen vuoksi äänestys kestää kolme päivää ja päättyy 19. syyskuuta kello 20:00.
Karjalan Sanomat
Petroskoi: Varkauden rantakadun korjaustyöt päättyvät joulukuussa
Ennen tien päällystämistä korjataan vesijohto- ja viemäriverkkoa.
tulda südäimehe
vahvištoita peitsana Unohtit-ik peitsanan?
registracii
vahvištoita peitsana
vahvištoita peitsana