Yksin vuarojen kera
Mimmoni luonnon maisema innoššuttau šilma kaikešta enemmän? Yhet vaššatah: “Rajatoin ta šinini valtameri”, toiset: “Kotikylä kotitaloineh ta kotirantoineh”, kolmannet: “Vihrie ta kukkija kevätmeččä”. Miula šemmosena paikkana on vuarat.
Oraškuun alušša mie vietin kakši netälie Venäjän yheššä kaunehimmista paikoista – Kavkazin pohjoisvuaroissa. Niistä 10 päivyä olin polkupyöräretkeššä ta turistiryhmän kera ajoin 558 kilometrie vuarateitä myöten.
Miula on hyvä yštävä, Venäjän yksi parahimmista polkupyörämatkuštajista, vaikeimpien retkien ošanottaja ta solomatkailija Emilija Larijeva. Polkupyörämatkailu hänellä on elämäntapana ta šamoin ammattina. Hiän kekšiy ainutluatusie luatijan matkoja ta keryäy niih polkupyöräilijie.
Talvella mie kyšyin, järještäykö hiän tänä kevyänä vuaramatkuštamista. Šuunnitelmašša oli 10-päiväni retki Pohjois-Kavkazissa, šillä oli 3. vaikeuven luokka viiještä olomašša olijašta. Piti hyvin valmistautuo, jotta olis fyysisešti mahollista ajua koko retki.
Enšimmäisenä päivänä meijän piti noušša 1500 metrin korkeuvella, še merkiččöy, jotta noin 20 kilometrie tie kulki vain ylähäkši.
Matka mäni kaunista ta korkieta Karmadonskoje-kallivorotkuo pitin. Myö ajoma juuri šitä tietä myöten, mi jäi lumen, vejen ta lijan alla vuotena 2002 ta missä kuoli tunnettu näyttelijä Sergei Bodrov.
Yhellä kallivolla ašetettu muistotaulu muissuttau, kuin pieni ta turvatoin on ihmiselämä luonnonvoiman ieššä. Kallivorotkon elämä jatkuu, luonto ruttoh parentau huavoja ta nyt šielä kašvau vihrie ruoho, kevyällä kukitah omenapuut ta lirisöy kirkaš joki.
Dargavs – kuollehien kaupunki
Hyvin šuunniteltu matka kulki kaunehie luonnonpaikkoja myöten ta reissun aikana oli äijän nähtävykšie. Dargavs on muinasen vuarakylän nimi, šiinä šäily yksi vanhimmista ta šuurimmista hautaušpaikoista – kuollehien kaupunkiloista.
Monie vuosišatoja takaperin ihmiset rakennettih pienie tornija – taloja kuollehie šukulaisie varoin. Šemmosih taloih pantih kuollehie ihmisie ta yheššä talošša oli muutoma kerroš. Dargavsissa on 96 hautatornie ta niissä voit olla hauvattuna yli 10 tuhatta ihmistä. Tornissa on ikkuna, kumpasešta šuau nähä ihmisien luita ta puun runkošta luajittuja “vehenie”, kumpaset oltih arkuina.
Kuollehien kaupunkista avautuu ihana maisema Dargavsin notkolla. Šiinä on muutoma pieni kylä, joki ta tie, kummaista myöten myö ajoma ielläh. Päivällisen jälkeh alko vihma ta illalla myö ašettima telttoja ta laittoma ruokua košteuvešša ta pimeyveššä.
Polkupyöräretkeššä voit ajua päiväššä yli šatua kilometrie, još tie kulkou tašankolla. Matašša on äijän erilaisie kylie ta pienie kaupunkie. Paikalliset tervehittih meitä, ohičči ajajat autot annettih signalie. Oraškuun 2. päivänä oli Äijäpäivä ta meilä lahjotettih äijän makijaisie. Šanakši, Osetijan kanša on oikein vierahanvarani.
Myö – karjalaiset olemma tottun, jotta joka paikašša on vettä. Kavkazissa joka paikašša on vuarat ta kivet. Kuumina päivinä toičči ainuona tahtona oli, jotta lähellä olis vain pieni joki, tahi puro, jotta pešeytyö.
Šinä päivänä, konša myö ajoma šata kilometrie, ei ollun yhtänä puhašta jokie ta kylissä ei ollut vesilähtehie. Kun ajopäivä oli jo loppumašša myö pyšähtymä viimeseššä tämän päivän reissun kyläššä ta meijän kaikkien unelma toteutu. Kaupan lähellä oli vesiputki ta krana, ta šiinä oli vettä. Kirkkahalla ta kylmällä vejellä pešeytymä ta viimesie kilometrie oli helpošti ajua kylmällä vejellä raitistunuona.
Meijän matka oli vain alkamašša ta mie jo ymmärrin mitä še on, mimmosie vaikeukšie on pyörällä matkailijalla ta mimmosie uškomattomie maiselmie voit nähä šielä, kunne autolla matkuštaja ei piäše. Vain mie äšen en voinun kuvitellakana mimmoset yllätykšet ta luonnon lahjat vuotetah meitä retken tulijina päivinä.
Lisyä luvekkua Oma Mua -lehen nuomeroissa 20 ta 21.
