Uden voden da Sünduman verod
Veron mödhe vepsläižed Udeks vodeks vaumičiba parahimid sömižid. Rahvaz uskoi: ku stol linneb täuz’ erazvuittušt sömišt, ka kaiken voden kanz eläškandeb küllištos. Kaikil vepsläižil Uden voden da Raštvoiden sömižen keskes ezmäižel sijal oliba keitimpirgad, miččiden südäimehe pandihe taukunt libo peskad. Neniden pirgoiden abul nored endustiba ičeze ozad. Neiččed ezmäižen vaumhen pirganke kävuiba kundelmaha ozad pertiden iknoiden alle. Magedoiden pirgoiden keskes üks’ oli solanke – ozan pirg. Ku se putui neiččele, ke nece znamoiči, miše necil vodel hän lähteb mehele, a ku prihale – ka naib.
Rahvaz napri vastata Ut vot kut voib paremba, sikš ku oliba sidä mel’t, miše mitte linneb Uden voden ezmäine päiv, mugoman linneb kaik voz’-ki. Vepsläižed andoiba suren znamoičendan ezmäižen adivon tulendaha. Ku Raštvoiden da Uden voden ezmäižel päiväl ezmäižen adivoihe tuleb mužik – ozaks da eloks, a ku tuleb naine – pahaks. Völ uden voden ezmäižen päivän kaikutte vepsläine kanznik napri libuda aigemba toižid, miše kaiken voden pigemba kaikid tehta radoid. Uden voden ezmäižel päiväl suvivepsläine emäg joksi kaivannoks, miše ehttä ezmäižen otta vet jänke. Usktihe, miše se emägoišpäi, ken ezmäižen Uden voden kesköl oti vet jänke, ka kaiken voden enamb kaiked sai kandatest da kerthut.
Mi om Sündum?
Sündum oli tärktemb kaikid praznikoiden aig vepsläižiden elos. Se jatksi läz kaks’ nedalid, Raštvoišpäi Vederistmihesai. Ende Uz’ voz’ oli jäl’ges Raštvoid, nügüd’ se nimitadas kulu Uz’ voz’ (14. vilukud). Möhemba Uz’ voz’ zavottihe praznuita 1. päiväl vilukud. Suremb kaikid praznik kaikuččes vepsläižes kanzas oli Raštvod, Iisusan Hristosan sündundpäiv. Vepsläižed pidiba Raštvoid lujas korktas. Nece oli kanzaline praznik, i ku ken-ni kanzaspäi necen päivän oli radol verhas mas, ka praznikaks napri pörttas kodihe. Ved’ Raštvoil rahvaz käveli službale Jumalan pertihe vai vastsiba adivoid kodiš.
Kut vepsläižed vastsiba Raštvoid
Kacmata sihe, miše Uden voden da Raštvoiden päverod oliba ühtejiččed, nene praznikad lujas eroniba toine toižespäi. Amussai Raštvod oli kaikid tärktemban praznikan vepsläižiden elos. Se oli pühäaig rahvahan täht. Sihe om sidotud äi rahvahan veroid da tradicijoid. Zavottihe vaumitas praznikaks edelpäi. Kaikuččel kanzal oli tradicii keratas stolan taga. Necil ehtal kaik oliba ühtes, heiden henged-ki oliba ühtes. Stolale pandihe erazvuiččid paštatesid: pirgoid, plotuid, kalitoid da kalakurnikoid. Kaikuččel stolal oliba pirgad vävule. Nene magedad pirgad nügüdehesai eläba vepsläižiden keskes. Kut i Uden voden praznikal, üks’ magedoiš pirgoišpäi oli solanke, a völ üks’ monetanke.
Kacmata sihe, miše Raštvod om kanzan praznik, sil aigal ristitud käveliba adivoihe toine toižennoks. Pert’ kaiken oli avoin. Vepsläižed kacuiba ei vaiše sihe, ken ezmäižen tuli pert’he – mužik vai naine, no völ kacuiba mitte ristit nece oli. Paremba oli, miše mužik oliži bardanke, pit’kiden hibusidenke. Se znamoiči, miše voz’-ki linneb hüvä da bohat, a ku ezmäine pert’he tuleb nor’ priha bardata, ka varasta näl’ghišt vot. Usktihe, ku mužikan taba om pehmed da hüvä, ka voz’ linneb kebn’, ku mužik oli hubatabaine, ka voz’-ki ei linne kebn kanzan täht. Völ vepsläižed muštiba, miše Raštvoiden ezmäižel päiväl ei sand nimidä kodišpäi antta verhile ristituile, i ka kodiš kaiken voden lähteb kaik oza da satuz.
Mängam kulikoihe!
Kulikoihe käveliba ukod da akad, nored mehed, neiččed, prihaižed da lapsed. Hö käveliba külädme pertišpäi pert’he, pajatiba da kargaižiba. Raštvoiden ezmäižel päiväl ei sand mända kulikoihe. Nece oli sur’ grähk. Sikš vepsläižed käveliba kulikoihe kanman Raštvoid vai praznikan jäl’ghe. Sanutas, miše ken oti ičeleze mugoižen grähkan, ka sille pidab pesta sidä möhemba Ristmižvedel.
Miše mända kulikoihe vai čudilkoihe, pidab sätas muga, miše niken ei tedaiži, ken sinä oled. Sädihe erazvuiččikš živatoikš, ken-se sädihe gol’l’aks ristituks, pakičijaks. Pövud kändihe toižele polele, modod mujutadihe mustal nogel. Erasile ižandoile kulikad voiba abutada miččes-ni rados, a toižile tegiba pahoid-ki azjoid. No hö kaiken varastiba ižandoilpäi tomaižid. Ristituile pidi pästta verhid adivoid kodihe, sottä da jotta heid, no pidi muštta, miše ei sa olend avaita kulikoiden modoid. Sil agal ristitud saiba ilod i voiba iloks tehta midä-se toižile ristituile. Ozutesikš, kulikod voiba riputada iknannoks kartohkan nitižel i hilläšti bangaita sil. Ižandad iknan taga nikeda ei nähnugoi, meletiba, ken nece om, a čudilkoile oli ilo.
Valentina Sem’onovna Mironova Kalagespäi muštab: ”Sel aigal Raštvad lujas prazniitihe. Kaikušti kävutihe koledovat’, kaikušti sädlihe. Paniba päle enččid sädiid da marl’ rožaha, mä tundišta läbi marl’ad. Sündumas lujas galušit’he. Prihäd tuliba neiččidenno pinod veretmha”.
Arboind
Necil noidesižel aigal nored neiččed navediba arboida. Kaikuččele oli melentartušt tedištada, konz hän mäneb mehele vai mitte elo varastab händast tulijas aigas. Rouhad ristitud arboiba, miše sada tedoid, mitte voz’ linneb – satusekaz vai ei, da völ tedištada, konz tanhal, ozutesikš, sündub vazaine. Parahim aig arboidan täht oli kanman Vedenristmid. Raštvoiden jäl’ghe neiččed kerazihe kodiš vai kül’betiš, arboiba da sanuiba ičeze tahtod.
Arboindan mahtod oliba erazvuiččed. Sidä tehtihe veden, haugoiden da sormuden abul. Konz-se amu vepsläižil üks’ äjiš päarboindoišpäi oli kundelta sündud. Tobjimalaz neiččed, erašti prihoidenke, käveliba kundelmaha sündud risttele, kül’betinnoks, kaivonnoks, rihennoks. Arboittihe tulijaha aigaha kesköl. V. S. Mironova vahvišti necidä: ”Baba F’okla sanuskeli: ”Kävuim dorogale kundelmaha sündud, a kut kundeltihe, en voi sanuda”.
Sündum oli čoma, vessel da bohat erazvuiččil azjoil aig vepsläižiden täht. Nenil päivil ristitud homaičiba, mitte voz’ varastab heid. Kaikutte päiv oli sil aigal znamasine. Nügüd’ äjad külän eläjad kaičeba nenid veroid, lapsed käveleba kulikoihe, neiččed arboiba, a pertin emägad kacuba, ken ezmäine tuleb Uden voden da Raštvoiden ezmäižel päiväl.
