Kois ymbäri ristikanzal meni elaigu, sendäh se oli omannu pyhänny kohtannu, kus kaikkie pideli pidiä por’adnas. Keskikohtal talois seizoi suuri päčči, ilmai sidä ei olluh nigo lämmiä, nigo hiilavua syömisty. Toizennu tärgienny kohtannu oli suuri stola. Sen tuakse kerävyi kogo pereh syöndän aigua kerran-toizen päiväs. Ga sen ližäkse stolal oli vie omaluaduine simvoulline merkičys.
Tänäpäi myö kaikin tiijämmö stola-sanua, kudai vikse tuli karjalan kieleh ven’ an kielespäi ei muga ammui. Ku kaččonemmo rahvahanrunohuttu, ga kerras huomuammo, ku ennevahnallizis eeppizis pajolois da itkuvirzilöis puaksuh käytettih pöytä-sanua. Ižooroin da estontsoin kieles stolua sanotah vie lavvakse libo kanzakse, muga sulhaine svuad’ban aigua istuu “vasten kantta valkeaista”.
Karjalazil stolah niškoi oli olemas omii arbaituksii. Stolua libo sen ozii piettih elävänny vešinny, opi vai arvata, konzu sanotah: “Nelli miesty seizou yhten katon ual” libo: “On minul orsoi, min panet, sen kandau” libo: “Meil on Joučikoi, min panemmo – sen kandau”.
Karjalas stolii, kui muuloigi koin veššilöi, luajittih erilazis puulois. Sih niškoi oli ečittävy mečäs korgei havupuu, kuuzi libo pedäi. Maltajat muasterit sahattih sangies puunrungas lavvat, stolan jallat pandih puunjuuris. Erähät sanotah, ku pättävät puut stolah niškoi ollah koivu da leppy. Lepäs luajittuloi stolalaudoi ku putilleh pesset, sit net moizet čomat ollah. Vahnois vienankarjalazis itkuvirzilöispäi tiijustammo, ku svuad’bugost’at istuttih “duboovozien da tammizien stolan tagan”.
Stola seizoi pertis oččuseinän keski-ikkunan rinnal da buiteku yhtisti urosčuppuu libo miehienčuppuu suurenčupunke libo naisčupunke. Stolan yksi čura oli buiteku korgiembi tostu. Korgiembal čural mužikat istuttih, a alembazel – naizet.
Ennevahnas emändat käytettih mollembien puolien stolalaudoi, yhtel puolel syömisty valmistettih, toizel – syödih.
Pertis stolal oli valmistettu piäkohtu, uudeh kodih tulduu ižändät kannettih ezmäzekse taloih stolan, a gostil pideli tuvva keral mitahto lahju, lastuine libo halgoine. Ku et tuonne nimidä, uskottih – otat taloispäi lykyn.
Stolas ymbäri piettih kai tärgevimät perehritualat. Vastevai suaduu lastu buaboi heitti stolale da kierdi veičel, anna ei rodie suudeluksien varačču. Kuolluttu ristikanzua myös stolale ojendetah. Svuad’ban aigua andilas kävelöy stolas ymbäri, proššaihes oman koinke da pakiččou plahosloven’n’ua.
Tiedoiniekat virtynytty lastu piästettih kaikes pahas ihan stolan kohtal. Myös hyö pandih stolal sieglan, konzu kačotih, mispäu ristikanzah on mitahto paha tartunuh.
Karjalazien uskomuksien mugah stola oli koinižändän kohtannu. Se pahelzuu, ku ristikanzu muannou stolas, koinižändy iče stolal maguau. Se ei voi muate mennä, ku stola on brähädälleh. Syödyy pidi astiet kabrastua da vihkozel murut pyhkie. Karjalazet sanottih: “Syö teriämbi, eiga jiät stolan akakse”. Toizet sanotah, ku koinižändät istutah stolan ual, niil enne syöndiä pideli andua hot’ muruine.
Ližiä lugekkua Omas Muas 4.12.2024.