Roštuon vetehini

Roštuon vetehini

Kalevalan karjalan kielen kurššien opaštujat
01.02.2023
Luve Kalevalan karjalan kielen kurššien opaštujien starina ta šuat tietyä mitä kummua voit šattuo Roštuon taika-aikana.
Elettih ukko ta akka. Piiruššuš: Leonid Baranov
Elettih ukko ta akka. Piiruššuš: Leonid Baranov

Elettih ennein muinoin yheššä kyläššä ukko ta akka. Ukkuo kučuttih Il’l’akši, akkua nimitettih Il’l’an akakši. Hiän oli oikein pahašopuni ta töräsijä akka.

Oli taikatalvi, Roštuon iellä. Huolovaisena huomenekšena akka läksi käymäh vilušta šinčistä jiävyttyö matikkua. 

– Ka, a-voi-voi, eihän še oleki enyä vereštä kalua, vain korvošša kevättie!

Hiän kiirehešti juoksi pirttih, a ukko oli jo čäijyllä. Akka hänellä komentau:

– Šuoriuvu, ukko, lähemmä kalalla! Roštuo on tulošša, vereštä kalua še pitäis šuaha! 

Tai akka ruresi poikkoseh keryämäh kesselih eväštä: leipyä, šuolua, maitopullon, kananmunua, paissettuo nakrista, keitettyö potakkua. 

Ukko šuoriutu ta iänettä mäni pihalla keräytymäh. Akalla mi lienöy pälkähti piäh ta hiän ruttoseh pisti kesselih suleikan ta kevätkalan. Hiän šuoriutu, nošti kesselin olkapäilläh ta läksi pirtistä pihalla.

Ukolla čunašša jo kaikki oli varuššettu: šuurešša vakašša talviverkot, ryšä, kirveš, puraš, vyyhti nuottua. 

Akka kyšyy häneltä:

– Onko tulitikut matašša? 

– Kyllä, tikut tai puukko ollah matašša, vaštuau ukko.

Akka pani pönkän ovella ta läksi matkah. Ukko čunien kera köpötti hänen jäleššä. 

Hyö matatah, matatah tietä myöten, jo olis ni meččä lähellä. Ka vaštah tulou ruškiepartani pappi. Akka poikkoseh juoksi meččäpolulla, risti šilmieh ta iäntäy ukolla:

– Koko huomenekšen köpöššit, aikah emmä piäššyn, jo pappiki kirikköh mänöy, vaštah tuli. Nyt kyllä ei tule kalaonnie. Kiirehä šie paremmin!

Männäh hyö meččyä myöten. Matka mänöy, aika kuluu. Akka kipšahti: polkuo poikki kuperikeikkuo viuhahti jänis. Kyllä šillä akalla tuaš nousi parpatušta: 

– Oho šie, viäräšilmä, etkö toista tietä löytän!

Akka matkuau etehpäin, ukko köpšiy jäleššä. Ihan jalan alta pyrähti lentoh meččäkanojen lauma. Kyllä še akka pöläšty ta lankesi lumikkoh. Šuurešta kuušešta kirposi lumitukku, še peitti čunat ta i akan.

Ka akka matkuau etehpäin, ukko köpšiy jäleššä. Ihan jalan alta pyrähti lentoh meččäkanojen lauma. Kyllä še akka pöläšty ta lankesi lumikkoh. Šuurešta kuušešta kirposi lumitukku, še peitti čunat ta i akan. Lumešta nouštuo akka rupesi huutamah:

– Läkkä, ukko, kotih päin, ei täššä tule kalalykkyö! 

Akka kiänty jälelläh matkua. Ukko vaštah: 

– Kačo vain! Tuola jo lampi näkyy! Matkua pois!

Akka kokonah kauhtu:

– Šie olet kuin pölkky! Šano vain mitä, ei hiän ymmärrä! 

Ukko šiänty, ei anna periksi:

– Äijän šie tiijät, ka vähän maltat! Šiun kieleššä jo on kašvajaini!

Hyö kirouvutah ta matatah lammin rantah. Akka ei ni mitein rauhotu: 

– Olkah lampi hoš mimmoni, ei täštä šua kalua. Ei ole ollun tämmöistä čuutuo: pappi tuli vaštah, jänis poikki polun juoksi, meččäkanojen lauma pölätti. Ta vielä i lumitukku piällä kirposi! A-voi-voi! Läkkä kotih, läkkä! 

Akka vuottau ukon vaštaušta, ka ukko ei vaštua. 

Šiinä akkaki hilleni. Hänellä mieleh tultih vanhanaikaset pakanalliset tietošanat. Ukko jätti čunan, kaččou: akalla šelkä koukušša, pyöriy, kuin värttinä, pahalla iänellä noituu. 

Šiitä akka heitti noijunnan. Kačotah – čuuto kummalla ajau – ka lampi on auki, kun kešällä. Ta vanhan venehen peräššä istuu pitkätukkani vihriepiä vetehini.

Šiitä akka heitti noijunnan. Kačotah – čuuto kummalla ajau – ka lampi on auki, kun kešällä. Ta vanhan venehen peräššä istuu pitkätukkani vihriepiä vetehini ta vihasella jyräsijällä iänellä kyšyy:

– Piessan lapšet! Noššattija miut keškitalvella. Mitä oletta vailla?

Ukko hil’l’aseh vaštuau:

– Prosti meitä! Vereštä kalua tulima pyytämäh.

– Mitä kalua teilä pitäis? kyšyy vetehini.

Täššä akalla leikkautu iäni ta hiän rupesi luvettelomah:

– Mujehta, šärkie, šiikua, ahventa, haukie, matikkua, lahnua, šäynyätä, lohta, harjušta.

Vetehini kuuntelou ta malttau, jotta akka on ahneh. Vejen isäntä rauhottu ta šanou: 

– Miula on ikävä, rupiemma leikkimäh! Annan kalua, još arvuatta kolme miun arvautušta. Ensimmäini: “Missä talošša on šatoja ikkunoja?” 

Vanhukšet hämmäššyttih, muisto kato pois, šeisotah iänettä. Kačotah: lampi hil’l’akkaiseh jiätyy.

– No, toini: “Mieš meččäh mänöy, jovet mataššah vetäy”.

Tuaš ei maltettu. Lampi mäni vielä pienemmäkši.

– Vielä kolmaš arvautuš, šanou vetehini. – “Uuši turkki, loukko helmašša”. 

Ukko ta akka šeisotah, ajatellah, ka ei voija vaššata. 

Kačotah: lammista jäi vain pieni avanto. 

Ukko iänettä otti purahan ta rupesi takomah jiätä. Vain puhkasi loukon, ka šieltä yhtäkkie ilmešty šuuri vihrie luukukko ta heti kato. Lampi oli tuaš jiäššä.

Täššä vetehini kato veneheh kera ta lampi mäni kokonah umpeh. Kačotah vanhukšet toini toiseh: “A mitäpä nyt?” 

Ukko iänettä otti purahan ta rupesi takomah jiätä. Vain puhkasi loukon, ka šieltä yhtäkkie ilmešty šuuri vihrie luukukko ta heti kato. Lampi oli tuaš jiäššä. 

Vanhukšet pöläššyttih. Täššä akka kokonah huimeni, rupesi karjumah ta mattie viäntämäh. Ukko otti ta tropni kintahan akan šuuh:

– Oletko, vanha akka, järelläš? Pane šuu kiini!

Akalla tuli oikein häpie. Hiän itkeyty. Kyynälien kera häneštä rupesi lähtömäh hänen paha tuuri. Šiitä hiän hil’l’ašti šano:

– Ukkoseni, armahaiseni, läkkä kotih, jo pimenöy.

Vanhukšet matatah tyhjin käsin šamua polkuo kotih päin, ajatellah: “Ka mimmosetpa oltih ne vaštaukšet?”

Hyö matatah ta matatah. Tuaš jänis ieššä. Šeisattu ta ihmisen kielellä šanou: 

– Ka šehän ryšä oli!

Akka laški kesselin, anto jäniksellä paissetun nakrehen: 

– Täššä on šiula Roštuon kostinčča.

Hyö männäh ta männäh ielläh, ajatellah. Polulla laškeutu meččokana, ihmisen kielellä kuhertau: 

– Šukšilatu še oli, šukšilatu! 

Akka otti kesselistä leipäkannikan ta murotti linnun eteh. Matka kulu ielläh. 

Hyö aššutah ta aššutah, ajatellah, ka mi še oli še kolmaš arvautuš?

Akan eteh puušta hyppäsi ahmo, ihmisen kielellä mormottau:

– Avanto še oli! 

Akka löysi kesselistä kevätkalan, työnti ahmolla. Še šieppasi kalan, ta i vilahti meččäh.

Ukko huomasi kevätkalan ta kiroutu akan piällä:

– Ka šiitä še ei ni tullun kalalykkyö, kun kevätti oli matašša!

Akka itkušilmin kaččou ukkoh ta ajattelou: 

“Kokonah on vaipun, ukko-poloni”.

Ta hellällä iänellä akka hil’l’ašti virkko: 

– Tuošša miula on suleikka matašša, ryyppyä! Kotih vielä on pitkä matka.

Ukko ihmetellen ryyppäsi, kaččou ta šanou: 

– Ka myöhän olemma jo talon veräjillä.

Vaštah juoššah lapšet, punukat:

– Missä työ kävelettä? Myö jo koko päivän olemma teitä vuottan. Roštuo on tulošša!

Vanhukšet männäh pirttih, a šielä jo täyši stola vaikka vallan mitä šyömistä on: šiikakalakukkuo, šuolaista mujehta, lohta, maijošša keitettyö matikkua, šientä kermašša, marja- ta rahkapiiraita.

Ukko ta akka šuoriuvuttih juhlavuatteih, istuuvvuttih stolah. Ukko kaččou, ka akka on ihan nuoristun: šilmät kiilletäh, pošet ruškiet, koko illašša pahua šanua häneštä ei kuullun. Ukko šanou: 

– Šovušša še pitäy vanhuš viettyä.

Šen jälkeh akašta tuli hyvämielini naini ta kyläläiset muissettih ni hänen nimi – Anni.

Šen pivuš ni starina. Šen pivuš, šen kaunehuš, kullan lehti kuulijalla, lemmen lehti laulajalla.



POJAVAD KIRJUTESED
Karjalan Sanomat
Vadelmantuotanto siirtyy tunneleihin
Valtion tuki vauhdittaa aunukselaisen yrittäjän vadelmantuotannon siirtymistä muovin alle.
Oma Mua
Runot jiähäh nykytärkeiksi täh päiväh šuaten
Karjalan kanšojen yštävyštaloššä mäni Karjalaiset runot – rahvahan kulttuurikoodin pohja -seminari. Šemmosie seminarija vietetäh jo nellä vuotta, ta käsiteltävie aiheita aina löytyy.
Oma Mua
Paasonvuaru – Spuasanvuaru
Paaso, Helylän rinnal olii aiga korgei mägi on tulluh kuulužakse turistukohtakse. Sen nimi toven on aiga vaigei arbaitus.
Karjalan Sanomat
Tutkimusmatka rikastuttaa murrekarttaa
Karjalan tutkimuskeskuksen tutkijat lähtivät Tverin alueelle keräämään karjalankielistä aineistoa VepKar-korpusta ja äänitearkistoa varten. Matka on järjestetty Venäjän maantieteellisen seuran tuella.
Kipinä
Tilkuine
Kerdomuksen personuažu sanelou omas matkas buabanke meččäh.
Karjalan Sanomat
Itsenäinen Itä-Karjala oli Suomen projekti
Historiantutkija Denis Popovin mielestä separatistisen Karjalan väliaikaisen hallituksen perustaminen oli osa valkosuomalaisten interventiota Itä-Karjalaan. ”Itsenäisellä” Karjalalla Suomi halusi toteuttaa aluevaatimuksensa Venäjälle.
Oma Mua
Kanšallisien kirjallisukšien kehityštä käsiteltih Moskovašša
Moskovan Ruškiella aukivolla X kirjafestivalin rajoissa oli pietty Kanšallisien kirjallisukšien festivali. Kirjailijat ta runoilijat šekä kielen ta kulttuurin aktiiviset šäilyttäjät tultih festivalih, jotta tutuštuo toini toiseh.
Karjalan Sanomat
Runolauluista pohja luoville toimijoille
Vanhat karjalaiset runolaulut ovat innostuksen lähde säveltäjille, laulajille, tutkijoille ja muille luoville ihmisille. Esimerkkejä siitä kerrottiin seminaarissa.
Karjalan Sanomat
Yöttömät yöt valoisaksi aluksi
Karjalassa pidettiin ensimmäiset mönkijäcrossin mestaruuskisat. Kilpailemaan saapui lapsia ja nuoria Karjalasta, Pietarista ja Belgorodista.
Karjalan Sanomat
Elämäni polku on merkkiteos Karjalan kirjallisuudessa
Se edustaa tuoretta 2000-luvulla esiinnoussutta autoetnografista tutkimustapaa, jossa tutkijan omat kokemukset ja niistä kirjoitetut muistiinpanot muodostavat keskeisen aineiston.
tulda südäimehe
vahvištoita peitsana Unohtit-ik peitsanan?
registracii
vahvištoita peitsana
vahvištoita peitsana