Perindölline kandelehel soitandu Karjalas
Tutkijoin kiinnostuksel soitindu kohtah on jo läs kahtusadua vuottu, yhtelläh tässäh on vie äijy kyzymysty, kudamat koskietah kandelehen soitandualovehtu, sen rakendehen da soitandan eričyksii da puaksuh erotah jo olemas olijois mielis kandeleheh nähte.
Kandelehen nimen alguperäs on moni versiedy. Erähän mugah se suau allun suomen kielen sanas “kansi” – “kanzi”, se salbuau ongurdettuu kartua, libo sanas “kantaa” – “kandua”, toizin sanoin se tarkoittau sidä, midä ainos kanneltih keräl.
Karjalazen soittimen tutkii Viktor Gudkov on ehoitannuh moizen sellityksen: “Iče sana “kantele – kandeleh” on lähäine karjalankielisty sanua “kando”. Ei suurehkos puun palashäi kirvehel vestettih, sit veičel (toiči taltal) muovailtih kandelehen rezonansupohju”.
Kandelehen korpussu luajittih kuuzes, lepäs, huavas da hongan ladvasgi. Puun luadu vaikutti soittimen iäneh: kuuzi andoi sille ”lämmembän” iänen, huabu – “muzavemban”. Puu vallittih luja da oksatoi, ku soitin ei halgenis da kestäs kielien kiinitykset.
Muasterit tiettih, kui löydiä pättävy puu: “ei jogatoine puu täh päi. Kuuzi pidäy moine, kudai hedi ruskenou, konzu otat sit kojan. Dai leppy pädöy. Leppäh pidäy mennä sinne, kus jogi kohizou. Vahnat rahvas sanottih: kohu andau kandelehele iänen”.
Muasteril pidi azuo kandelehtu kuuzi nedälii: “... rodieu kuuluvembakse. Ken on ottanuhes sih ruadoh – joga päiviä kädeh ottau, kuuzi nedälii azuu.” Se vihjuau sih, ku ku puudu, kudamas luajittih soitin, piettih elävänny, da vie hristianskoloih uskomuksih, ku hengi 40 päivän mendyy ristikanzan kuolendan jälles siirdyy toizele ilmale (kuolou puu - rodieu kandeleh).
Kandelehen suurus sen pitkembäs čuras oli 55–75 santimetrii, levevys ripui kielien luvus (10-12-kielizet kandelehet oldih levevimäs čuras 15–20 santimetrin pitkät).
Puun palas vestettih enzimäi kartu, syväinpuolespäi se voidih edukädeh poltua. Mostu vahnua tehnolougiedu käytettih hongoloin luadijes: parren syväinpuoldu poltettih, sit poltettu kohtu puhtastettih. Sit piälpäi sumbah salvattih laudazel, kudai pandih kleiččemättäh leikattuh puazuh, libo kiärittih tuohirihmal korpussah, libo iškiettih nuagloil. Tädä kandelehen ozua – kaigupohjua – tavan mugah luajittih kuuzizes lavvas.
Harvah konzu kandelehen korpussu ongurdettih alahanpäi libo bokis, pitkevimän čuran puoles da salvattih suuruon mugah pättäväl laudazel. Ongurdajes huavatestu äijän kerdua valeltih suolazel viel sen summendamizekse, rezonuattoruluavun parandamizekse da ku kuivajes se ei muuttas muoduo.
Soittimen kaijembas puoles leikattih harjumuodoine korrendus, sidä rahvahan runohuos sanotah ponsi. Sih pandih raudaine varzi (nuaglu, napilku, sangien raudulangan pala), kudamah kiinitettih kielet. Vastazele čurale azetettih puuhizet kolkit, niilöih kiärittih kielien toizet agjat da reguliiruittih kielien kiinitys.
Soittajes kandelehtu pietäh polvil libo pannah se stolale. Soitetah kosketellen kielii mollembien käzien sormil. Kielii kosketellah näppilöil, harvah – kynzil.
Enimyölleh kandelehel soitandan myödäh tansittih libo muite kuunneltih sidä. Kandelehelsoittajien ohjelmistoh kuuluttih algusoitot da tansimeloudiet.
Soittajat sanotah, ku enne balalaikan da soiton tulendua, karjalazis kylis kandelehel soitandan myödäh ylen puaksuh tansittih perindölline kadrieli, ristukondru da kruugu. Luadogan pohjasrannikol A. O. Väisänen on tallendannuh meloudiet, kudamii soitettih tansiloin – ristukondran, muanituksen – aigah da pläšnöis – “russkogo”, “trepak”, “buarin’u”.
Hos oligi A.O. Väisäzen mugah kandelehen muinazin tarkoitus soittua runopajoloin myödäh, ga meloudiet, kudamat häi kirjutti vuozien 1914–1917 aigah, ozutetah, ku kandelehel soitettih tansiloin, pläšnöin da myöhäzien pajolajiloin myödäh.
Mielenkiinittäi on se šeikku, ku Elias Lönnrot, konzu kirjutti, kui oli runoloinpajattajan Ontrei Mallizen luo, mainiččou, ku Ontrei da hänen mollembat poijat nerokkahasti soitetah kandelehel, ga ei vihjua, ku se tapahtuu eeppizien pajoloin pajattajes (Lönnrotan matkukirjutukset, 1985). Vikse runoloin pajatandu kandelehen myödäh lienne ku olluh enne, ga XIX vuozisuan algussah oli jo enimite hävinnyh.
XIX vuozisuan allus – XX vuozisuan enzimäzes puoliškos tutkijat kirjutettih läs sadua kandelehelsoittajien nimie, ga vai kolme heis elettih Vienan Karjalas, dostalit soittajat kirjutettih Sordavalan, Suojärven, Pitkänrannan da Priäžän piirilöis.
Vuozinnu 1916—1917 A. O. Väisänen vastavui 23 kandelehelsoittajanke, hyö soitettih hänele enämbi 120 sävelmiä. Mielen kiinittäy se, ku enämbi migu kolmandel vuitil nämmii soittajii igiä oli vähembi 50 vuottu.
Karjalan tiedokeskuksen tutkijat Viktor Gudkov da Viktor Jevsejev löyttih Vieljärven da Priäžän piiris enämbän 40 perindöllisty soittajua da ližäkse 23 kyliä, kus lövvyttih vaiku kandelehet. Tämä tovestau sen, ku vie XX vuozisuan enzimäzen kolmandeksen aigua kandelehel aktiivizesti soitettih juuri tazavallan suvipiirilöis.
