Koulujen yläluokkalaisten ja korkeakouluopiskelijoiden ympäristökasvatus vahvistaa heidän luontosuhdettaan osana Karjalan päämiehen rahaston tukemaa hanketta.
— Hankkeen valmisteluvaiheessa nuoret vastasivat kyselyyn. Suurin osa vastanneista haluaa saada tietoa Karjalan luonnosta. Kyselyn mukaan nuoret käyvät harvoin luonnonsuojelualueilla ja metsässä. He tietävät vähän kotimaastaan, hanketta toteuttavasta Piligrim-urheilu- ja ympäristöklubista kerrotiin Karjalan Sanomille.
Järjestö pitää tarpeellisena lisätä koululaisten ja opiskelijoiden tietoisuutta Karjalan resursseista ja luonnonsuojelun tärkeydestä. Videot, valokuvat, artikkelit ja muut mediasisällöt valistavat nuoria ympäristöasioista ja opettavat heitä pitämään huolta luonnosta.
— Hankkeella on yhteiskunnallinen merkitys, koska se opettaa nuoria suhtautumaan luontoon vastuullisesti. Projektin osallistujat saavat kokemusta ryhmätyöstä ja projektitoiminnasta. He myös oppivat tekemään töitä median kanssa, Piligrimistä kerrotaan.
Hankkeessa nuoret käyvät tutkimusmatkoilla tasavallan luonnonsuojelualueilla kuvaamassa videoita. Nuorille järjestetään kurssi, jossa he oppivat valokuvaamaan ja videoimaan luontoa. He osallistuvat tietovisaan. Osana hanketta valitaan vapaaehtoiset mediamatkoille ympäri Karjalaa.
Kysely paljasti useita ongelmia. Nuorilta puuttuu taito käyttää nykyaikaista tietotekniikkaa mediasisällön käsittelyyn ja esittämiseen. Se on mahdollista oppia hankkeessa.
Hankkeen osallistujat kuvaavat vähintään 15 videota Karjalan luonnosta ja ympäristöä suojelevista ihmisistä.
— Videot herättävät nuorissa katsojissa kiinnostusta ja ehkä he haluavat käydä luonnonsuojelualueilla, projektiryhmä sanoo.
Hankkeen aikana kerätään materiaaleja ja niiden pohjalta julkaistaan kotiseutukirja ekologiasta ja luontomatkailusta kiinnostuneille ihmisille. Kirjan materiaalit ovat mielenkiintoisia myös valokuvaajille, luonnonsuojelujärjestöjen ja matkatoimistojen työntekijöille sekä matkaoppaille ja turisteille.
— Uskomme, että luontomatkailu kasvattaa isänmaallisuuden tunnetta, Piligrimistä sanotaan.
Järjestön jäsenet ovat varmoja, että isänmaalliset tunteet syntyvät muun muassa rakkaudesta kotimaata kohtaan ja kiinnostuksesta sen luontoon.
— Hanke tutustuttaa nuoria kotimaahan ja sen luonnonvaroihin. Ihmisestä, joka oppii rakastamaan ja arvostamaan kotimaataan, tulee isänmaallinen, projektiryhmä sanoo.
Ryhmällä on kokemusta koulutus- ja ympäristöalan hankkeiden toteuttamisesta. Piligrimin valokuvamatkailuhanke voitti Karjalan päämiehen rahaston hankekilpailun vuonna 2022. Silloin hanke oli viiden parhaan hankkeen listalla.
Vuonna 2023 Karjalan päämiehen rahaston tukemassa hankkeessa Piligrim opetti nuoria kuvaamaan luontoa droneihin asennettujen kameroiden avulla. Uudessa hankkeessa nuoria odottavat mielenkiintoiset tapaamiset, matkat ja uudet tiedot Karjalasta. Kaikki se auttaa nuoria kertomaan suurelle yleisölle tasavallan luonnosta ja kiinnittämään huomiota luonnonsuojelun tärkeyteen.