Moine oza oli lepitty: ozatoi mučoi, jällespäi – leski
Voiton 80-vuozipäivän kynnyksel minä tahton sanelta minun buaban Akulina Vasiljevna Mošnikovan (Varfolomejevan) ozas. Buabo rodivui 26. kezäkuudu 1898 Suojärven piirin Soudjärven kyläh rikkahan ižändän Vasilii Vasiljevič Varfolomejevan da hänen mučoin Anna Vasiljevnan pereheh. Perehes oli äijy lastu, ga sizär buabal oli vaiku yksi, dostalit — nuorembat vellet.
Vuvvennu 1920 buabo meni miehele Selgy-lähikylän miehele Nikolai Bojarovale (Porajärven školas säilyi hänen svuad’bupaidu). Vuvvennu 1926 heile rodivui Ol’ga-tytär. Vaiku ei olluh lepitty oza eliä kodvua yhtes. Silloi monet rajakylis eläjät miehet käydih ruadamah Suomeh. Lähti Nikolaigi. Ga ei kiändynyh. Buabo tuskihes-tuskihes, ga vuvvennu 1931 meni miehele kolhouzas ruadajale paimoile Nikolai Mošnikovale.
Vuvvennu 1932 rodivui minun Mihail-tuatto, jällespäi — Maša-tytär. Vuvvennu 1937 heil rodivui vie yksi lapsi, ga eli häi vaiku kuun aigua. Lapsi kuoli sen jälles, konzu kenlienne sanoi ukkuo vihaniekakse da händy ammuttih Krasnii bor -kohtas Petroskoin lähäl. Buabo tiijusti sih nähte vaiku vuozien peräs, konzu händy reabilitiiruittih. Enne sidä händy piettih rahvahan vihaniekan mučoinnu.
Syvyskuus 1941 kaikkii kyläläzii ruvettih työndämäh evakkoh Siberih. Evakkolazii baržoil vuotettih Lambasojan kyläs. Sinne, niken ei tiijä, kui, tuli Suomespäi Nikolai Bojarov. Häi tahtoi ottua mučoin keräle Suomeh, ga buabo ei lähtenyh, toinah muamo da sizär ei kannatettu.
Siberis, kui toizetgi naizet, buabo eli lapsienke paikallizen emändän luo da ruadoi kolhouzas.
Vuvvennu 1944 Akulina-buabo muaman da lapsienke tuli järilleh omah kyläh. Klava-sizär jäi Siberih, tuatto Vasilii Vasiljevič kuoli kodimatkal, hänet pandih muah Valdail. Vellet sil aigua oldih frontal. Terväh kyläh tuldih suomelazet. Hyö käskiettih ottua tärgevimät vešit da buabo yhtes poijanke Himol’arvie myöte viettih Suomeh Mikkelin linnan lähäl olijale huutorale (tuatto sanoi, ku sen huutoran nimi oli Ahvenlampi).
Suomelazet ižändät oldih hyväzilleh heijänke. Huutoran ižändy oli račastusčempion, taloin seinil oli äijy fotokuvua, kudamis račastai oli hevon selläs. Buabo hoidi lehmii, a minun tuatto paimendi heboloi.
Vuvvennu 1945, konzu voinu loppih, hyö kiännyttih Ven’ale, vaiku enzimäi heidy työttih Pskovah. Omah kyläh jo ei piästy, se oli poltettu tuhkakse. Tuldih omah kyläh vaiku puolen vuvven peräs, elettih muakuopis. Miehii kogo kyläs oli nelli hengie. Erähät suadih surman voinal, toizet vie enne voinua oldih viärättäh ammuttu. Jiädih vaiku tuatan igähizet brihat, vuvvennu 1932 rodivunnuot.
Hil’l’akkazin ruvettih nostamah kodiloi. Kylä oli nostettu vaiku 1950-vuozien allus. Rakendettih kluubu, škola, kantor, poštu, ambulatourii. Naizet ruattih kolhouzas, lapset ruattih kodiruadoloi, kalastettih, paimendettih žiivattoi.
Vuvvennu 1970 kyläh tuli kirjaine, kudai ei kerras piästyh buaban käzih, ezmäi se puutui hänen vellen akale (kanvertale oli kirjutettu: Varfolomejevoi A. V., vellen akan nimi oli Anna Vasiljevna).
Konzu buabale lugiettih kirjaine (iče häi ei maltanuh lugie, dai pagizi vaiku karjalakse), häi otti ligahizet astiet da lähti jogirandah, häi pezi astieloi, itki da pajatti vahnua karjalastu pajuo “Kazvatti…”.
Kirjazen työndi Ruočispäi hänen enzimäine ukko Nikolai Bojarov. Häi kyzyi tervehyös, lapsis. Kyzyi, voigo häi tullah Leningruadah vastavumah. Häi työndi kuvangi, kus häi, herrumies, istuu kukkien keskes omannu 70-vuozipäivänny. Kirjutti, ku hänel Ruočis on kaksi poigua. Buabo kyzyi minuu vastata hänele, häi sanoi, a minä kirjutin. Jällespäi Ruočispäi tuli vie se-tämä kirjaine, ga buabo ei tahtonuh vastata, sildy ku enzimäine ukko tahtoi vastavuo.
Monen vuvven peräs minä erähän ruoččilazen tuttavan hyvyös tiijustin, kenenny oli Ruočis Nikolai Bojarov, ga sih aigah jo ei olluh hengis nigo händy, nigo hänen poigii. Häi ruadoi kuulužal Hofors-teräsrauduzavodal.
Buabohäi oli elänyh vie 20 vuottu da kuoli 90 vuvven täytettyy.
