Kui rodivui folklouru?
Kanzanrunohuokse sanotah kanzan hengellisty kul’tuurua. Se eläy sanas, muuzikas, tansis, rahvahan teatras, käziruadoezinehis da ainos on kiini mistahto ritualanke. Ezimerkikse, filoulogat (tekstoin tutkijat) šeikuijah itkuvirzilöi libo pajoloi, kudualoi pajatetah svuad’ban aigua. Muuzikan tutkijoil enzisijal on meloudii, horeografoil – tansit. Eloksentavoin tutkijat ečitäh uskomuksii, kuduat kuulutah svuad’ban pidämizeh, kerätäh svuad’bas käytettävii ezinehii. Heidy kiinnostetah myös andilahan, ženihän da svuad’buväin ruutat, čomendukset, lahjat.
Meijän ezi-ižät ei eroitettu sanua, muuzikkua da tansii, heijän mieles kai nämmä ozat kuulutah yhtehizeh suureh da monipuolizeh pidoh.
Muailman tiijos 1700-lugussah rahvahanrunohus ei ylen äijäl kiinnostannuh tiedomiehii. Yhtelläh myö nygöi tunnemmo ennevahnallizii Riiman mual saneltuloi suarnoi da sananpolvii. Ven’al vuvvennu 1737 Ven’an histourien kirjuttai Vasilii Tatiščev kuhkutti panemah tallele rahvahanrunohuon ezimerkilöi. Mihail Lomonosov ven’an runoilendan reformua luadijes tutki rahvahallizii pajoloi.
Urualan rahvahanrunohuon tiedäi 1700-luvun puolivälis zavodan piälikön käskys keräi tundietun Kirša Danilovan runoloin kogomuksen, kudai rodih ezmäzekse ven’an folklouran kniigakse. Rahvahanrunohuttu 1800-luvul kerättih äijät suuret da tundietut kirjuttajat, semmozet kui Aleksandr Puškin, Nikolai Gogol’, Vladimir Dal’, P’otr Čaikovskii da muut.
Vaiku vuvvennu 1846 Anglien mies William Džon Toms keksi uvven foklore-terminän, kudai merkiččöy rahvahan tiedoloi da perindölöi.
Meil Karjalas oli moizii miehii, kuduat tahtottih suaha omua kul’tuurua kuulužakse. Ezimerkikse, Siämärven čupul rodivunnuh da myöhembä Viiburis kauppumiehenny olluh Miron Smirnov hot’ i kirjutti, ku karjalazil ei ole omii pajoloi da suarnoi da hyö mielihyväl pajatetah ven’an kielel, ga yksikai pani tallele ennevahnallistu perindyö.
Suuren ruavon on ruadanuh Pyhäjärvespäi lähtenyh Nikolai Leskov. Häi mielihyväl pagizutti oman čupun rahvastu, kirjutti runoloi da svuad’bupajoloi, suarnoi da äijän midä muudu. Suuren vuitin materjualois häi on painanuh Piiterin lehteh. Nenga meijän perindös ruvettih tiedämäh muailmal.
Nygypäiväzet rahvahanrunohuon alan tiedomiehet tutkitah vahnoi dai uuzii pajoloi, rahvahallizen kul’tuuran tämänpäiväzii muodoloi. Rahvahanrunohus kehittyy, tänäpäi myö voimmo tutkie saldatoin rahvahanrunohuttu, lapsien rahvahanrunohuttu, linnalazien rahvahanrunohuttu.
Karjalazet rahvahanrunohuon tutkijat ruvettih ahkerasti ruadamah 1930-luvus algajen. Silloi oli perustettu Kielen, literatuuran da histourien instituuttu. Ezmäzil tutkijoil ei olluh ližiä opastustu, hyö kaikin oldih filologoinnu da opastuttih libo Leningruadas, libo tiä Petroskoil. Suuren panoksen karjalazen rahvahanrunohuon tutkimizeh pandih Viktor Jevsejev, Unelma Konkka, Aleksandra Stepanova, Raisa Remšujeva, Nina Lavonen da muut. Tänäpäi heijän ruadoloi jatketah L’udmila Ivanova, Valentina Mironova da Marija Kundozerova.
Folkloristan ruado voibi juata kahtekse, ezmäzikse pidäy keräta ainehistuo, pagizuttua rahvastu, panna kai suadu materjualu arhiivah. Toizekse pidäy maltua tädä ainehistuo tutkie, painua kniigoih. Ozutahes, ku kävellä kyliä myöte magnitofonanke ei ole jygei ruado. Ga päivän käveltyy toiči piädy pyörittäy. Rahvas ollah erilazet, ei jogahine rakkahal kuču taloih, puaksuh ei tahtota paista. Buiteku tiedäy ristikanzu perindölöi, ga sanuo ei ruohti, rouno ku huijustelou. Sit semmoizen ristikanzanke istut čuasun-toizen da hyväh luaduh kyzyjen “ongitat” pättäviä ainehistuo. Hyväkse mielekse löydyy semmoziigi ristittyzii, kel ei pie nimidä kyzyö, pane vai magnitofon ruadamah, hyö iče kai sanotah da pajatetah vie ližäkse. A ku ruvennet kuvua ottamah, hyö pannah piäl čomat sovat, huulet kruasitah da kudrit luajitah.
Puoli dieluo on kerätä ainehisto, jygiembi on sidä tutkie. Jogahizel tiedomiehel on oma ala, oma teemu: kel pajot, kel kerdomukset libo sananpolvet da arbaitukset. Sit folkloristat ečitäh arhiivois vahnembii tekstoi, otetah šeikuittavakse omii kerättylöi ezimerkilöi, verdaillah niidy keskenäh, kačotah tekstoin teemoi, s’užiettua. Erikseh tutkitah rahvahanrunohuon kieldy.
Tutkijat luajitah kogomuksii, ku kaikin, ket tahtotah voidas pajoloi da suarnoi lugie. Segi dielo ei ole kebjei. Kuni kiännät tekstoi, kai sanakniigat kaččelet, toiči nikus pättäviä sanua et lövvä.
Moine mieldykiinnittäi on folkloristan ruado. Kui ennepäi, mugagi nygöi täh ammattih erikseh harvah kus opastetah. Ga yliopiston jälles voibi tulla aspirantuurah, kus vahnemban tutkijan avul voibi avata ičelleh uuzi da ylen tärgei ammatti.
