Ketkä ovat pioneerit?
Pioneerijärjestö perustettiin Venäjälle vuonna 1922. Vähän ennen sitä kaikilla lapsilla ilmestyi mahdollisuus saada peruskoulutus. Varhaisempana aikana vain yksi kymmenestä lapsesta osasi lukea ja kirjoittaa.
Koululaiset tulivat pioneereiksi 9—14-vuotiaina ja tämä oli arvokasta. Lapsille sidottiin punainen kaulaliina ja kiinnitettiin pioneerimerkki. Jokainen pioneeri vannoi juhlallisesti, että hän rakastaisi Isänmaataan, auttaisi ihmisiä ja opiskelisi ahkerasti.
Pioneerit tervehtivät toisiaan nostaen oikeata kättään vähän päätä korkeammaksi: Ole valmis! – Aina valmis! Tämä tarkoittaa, että he ovat uskollisempia julkisille eduille, kuin yksityisille hyvälle. Pioneerin piti olla ahkera ja vastuullinen sekä tuottaa hyötyä muille ihmisille.
Pioneerien ystävyyden symboli oli punainen lippu, jota kannettiin paraateissa ja retkeillä. Punainen lippu oli jokaisella pioneeriosastolla. Pioneeriosasto oli jokaisessa koulussa. Muut pioneerien attribuutit olivat torvi ja rumpu.
Pioneereista kertovat kirjat kuvaavat Isänmaamme historiaa. Lahjakkaat kirjailijat tunsivat ja ymmärsivät oman aikansa lapsia hyvin. Viime vuosisadan aikana on luotu suuri määrä romaaneja ja novelleja, joissa pioneerit esiintyvät pääsankareina. Kerrotaan muutamasta teoksesta.
Kirjailija Nikolai Bogdanov kertoi ensimmäisistä pioneeriosastoista. Hänen kirjojensa sankarit ovat maalla asuvat lapset, jotka avustavat aikuisia arkielämässään ja taistelevat luku- ja kirjoitustaidottomuutta vastaan. He pyrkivät tuottaa hyötyä yhteisölle ja tapaavat eri esteitä matkallaan.
Yksi tunnetuimpia teoksia on vuoden 1940 Arkadi Gaidarin kirja Timur ja hänen joukkueensa. Sen pääsankari ja hänen ystävänsä tekivät majan vanhaan vajaan. Joka päivä he tekivät hyvää salaisesti. Pioneerit pilkkoivat puita vanhuksille ja toivat vettä vammaisille. Kerran he löysivät pieneltä tytöltä kadonneen vuohen. Pioneereja paitsi kylässä asui ihan toisenlainen poikaporukka, nämä nauttivat toisten kiusaamisesta.
Silloin Neuvostoliitossa ei ollut yhtään lasta, joka ei olisi lukenut Timurista. Tämän Gaidarin kirjan ansioista maahamme ilmestyi Timuria jäljittelevien lasten eli timurovilaisien liike. Lapset auttoivat muita mielellään.
Isänmaallisen sodan suru on koskenut sekä aikuisia että pieniäkin. Lapsilla oli huono onni, kun heidän oli tultava aikuisiksi varhain. Neljän vuoden aikana he kokivat pelkoa, nälkää, monet menettivät vanhempia ja kotia. Pioneerit työskentelivät tehtaissa aikuisten rinnalla. Jotkut osallistuivat sotaan ja jopa menehtyivät. Vuonna 1954 laadittiin sodan nuorten sankareiden virallinen luettelo. Näiden sankarien elämästä ja uroteoista voidaan lukea Pioneerit-sankarit -kirjasarjasta.
1960—1970-luvulla pioneerijärjestö oli korkeimmillaan. Pioneerit julkaisivat oman sanomalehtensä nimellä Pionerskaja pravda. Sen tilausmäärä oli noin 10 miljoonaa kappaletta. Lehti ilmestyi kaksi kertaa viikossa. Pojat ja tytöt itse kirjoittivat jutut tähän lehteen.
Samalla lapsille valmistettiin kuukausilehdet Pioneeri ja Kostjor. Niissä julkaistiin kaunokirjallisia kertomuksia, runoja, tiede- ja tekniikka-artikkeleita. Näitä vanhoja kappaleita löytyy runsaasti Kansallisesta kirjastosta. Tule vanhempiesi tai mummosi kanssa selailemaan niitä.
1960—70-luvulla julkaistiin paljon kirjoja pioneereista. Anatoli Aleksinin Kolja kirjoittaa Oljalle, Olja kirjoittaa Koljallle -kirja kertoo siitä, miten ahkera oppilas Olja avustaa luokkatoveria Koljaa opiskelussa. Tapahtuuko tämä ilmiö nykyaikoina? Varmaankin ei. Taas ennen lapset auttoivat toisiaan aina, ja tämä oli välttämätön työ. Kirjan pääsankareille tapahtuu paljon mielenkiintoista ja tuloksena he tulevat tosiystäviksi.
Vladimir Železnjakovin 6B luokan hupsu -kirja kertoo kerskailevasta pojasta nimeltä Borka, joka ei pidä opiskelemisesta, vaan kävelee ja pelaa jalkapalloa. Kerran Borkaa määrätään ekaluokkalaisten ohjaajaksi. Hänen tehtävänä on järjestää lasten kouluelämää: viettää aikaa hyödyllisesti, valmistaa seinälehtiä ja muuta. On kiinnostavaa lukea, miten poika ilmaisee omia kykyjään, tottuu ekaluokkalaisiin ja saa uusia ystäviä.
Jo nykypäivinä, kun pioneerijärjestöä ei ole enää ollenkaan, venäläinen kirjailija Andrei Žvalevski on esittänyt pienoisromaanin nimellä Aika on aina hyvää. Nykyajan lapset joutuvat menneisyyteen ja tutustuvat pioneereihin. Milloin on parempaa ja kiintoisampaa elää? Kirja saa lukijaa pohtimaan monia kysymyksiä.
