Karjalan kieli on häviämässä kylistä
Karjalan tutkimuskeskuksen kielen, kirjallisuuden ja historian tutkimuslaitoksen kielentutkija Natalja Pellinen on sitä mieltä, että varsinaiskarjalan murteen näkymät ovat Kemin piirissä pessimistisiä.
Tutkija on saanut sellaisen käsityksen karjalan kielen tilanteesta Kemin piirissä tutkimusretken jälkeen heinäkuun loppupuolella. Silloin matkalle lähti kuusi Karjalan kielen, kirjallisuuden ja historian tutkimuslaitoksen tutkijaa.
Haastateltujen keski-ikä oli 73,5 vuotta. Karjalaiset sanoivat itse, että karjalan kieli on häipymässä.
— Perussyiksi he mainitsivat esimerkiksi sen, että karjalaisten perinteinen elämäntapa ja identiteetti eivät ole säilyneet piirissä teollistumisen ja yleisen kaupungistumisen takia. Asukkaat sanoivat, ettei kielitaito ole kysytty sosiaalisessa elämässä, asioinnissa ja muilla aloilla, Pellinen kertoo.
Hänen mukaansa melkein kaikki vastaajat pahoittelivat, että kieltä unohdetaan, ja he itse eivät ole siirtäneet sitä lapsilleen eivätkä lapsenlapsilleen.
Tutkijat keräsivät kielellistä ja kansatieteellistä aineistoa sekä kansanrunoutta Kemissä, Äynäkoskella, Vääräkoskella, Papinsaarella, Sommassa, Paanajärvellä, Ponkamassa ja Kesäjoessa sekä myös Kalevalan piirin Haikolassa.
Kielentutkija Pellisen mukaan Kemin kaupunki vaikutti hänestä yllättävän antoisalta paikalta. Siellä retkikunta sai haastatelluilta eniten kielellistä aineistoa.
— Kemissä toimii asukkaiden yhdistys, joka on kiinnostunut karjalan kielen ja kulttuurin säilyttämisestä. Yhdistyksen jäsenet keskustelevat keskenään karjalaksi, lukevat karjalaa kielikurssilla ja laulavat Rusko-yhtyeessä. Yhdistyksen jäsenet ovat etupäässä Kemin, Belomorskin ja Kalevalan piireissä syntyneitä iäkkäitä naisia, Pellinen kertoo.
Kylissä oli päinvastoin vaikea haastatella paikallisia asukkaita karjalan kielellä, koska heistä vain harvat pystyivät puhumaan kieltä.
— Ennen vilkkaat kylät jäivät veden alle vesivoimalan rakentamisen takia tai autioituivat. Näiden kylien jo vanhentuneet asukkaat palaavat kotikyliinsä vain kesäksi, kielentutkija huomaa.
Retkikunnan jälkeen tutkijat laittavat vepsän- ja karjalankielisen korpuksen äänikartalle ainakin muutaman puhenäytteen varsinaiskarjalan murteella. Esimerkiksi voi kuunnella, miten vuonna 1950 syntynyt Viktor Dementjev Paanajärven kylästä kertoo tapaamisestaan karhun kanssa metsässä.
Retkikunta kävi myös Kalevalan piirin Haikolan kylässä. Retkikunnan johtaja Marija Kundozjorova teki siellä äänitteen runon laulaneesta Miihkali Stepanovista.
Haikolan etnokulttuurikeskuksen johtaja Stepanov lauloi Kalevalan maailmansyntyrunon.
— Tutkimusteni pääaihe koskee karjalaisia runoja. Tutkimusmatkoilla kerään kuitenkin erilaisia kansanrunouden lajeja. Esimerkiksi Kemissä Ruska-yhtye lauloi kolme säkeistöä karjalaksi ja yhden venäjäksi. Näin yhtye pitää huolta venäläisistä kuuntelijoista, jotka eivät ymmärrä karjalaa, Kundozjorova huomaa.
Hän sanoo, että tavallisesti haastatelleet ovat kertoneet karjalan kielellä tarinoita ja taruja. He ovat muistelleet usein tarinoita, jotka liittyvät kylien paikannimiin.
Karjalankielisiä lauluja ovat laulaneet etupäässä kansanyhtyeiden laulajat.
— Kemin piirissä on vähän asukkaita, jotka puhuvat karjalan kieltä. Monet vastaajista voivat sanoa karjalaksi vain erillisiä lauseita. Esimerkiksi Vääräkosken kylässä onnistuin äänittämään vain kolme karjalaista, Kundozjorova sanoo.
Ennen matkaa tutkijat ottivat kontakteja tuleviin haastateltaviin, muuten olisi ollut vaikea löytää karjalaa puhuvia heti paikan päältä.
Kundozjorovan mukaan tutkijat haastattelivat yhteensä 40 ihmistä, josta 30 on karjalaisia. Taas 15 heistä osaa karjalan kieltä jonkin verran.
