Karjalaisella naisella on kaunis šielu

Karjalaisella naisella on kaunis šielu

Nadežda Vasiljeva
02.12.2023
Ol’ga Karhunen opaštu kunnivoittamah ta rakaštamah elämyä, omie heimolaisie, tuttavie ta tuntomattomie ihmisie. Hiän opašti šiih omie lapšieki.
Ol’ga Nikolajevnalla talvi on tikuttamisen aika. Kuva: Nadežda Vasiljeva
Ol’ga Nikolajevnalla talvi on tikuttamisen aika. Kuva: Nadežda Vasiljeva

Kun mie tulin Ol’ga Nikolajevnan luokše, häntä koissa ei ollun: piäšyovi ei ollun lukošša, ka koputtamiseh niken ei vaššannun. Moušot ei kuule, ajattelin mie ta aššuin šiämeh etuhuoneheh, ka šeki ei tuonun tulošta — koissa niketä ei ollun.

Mie piätin jatkua eččie talon pihalla. Še oli puhaš, kunnoššettu ta tilava. Polun piällä oltih puiset šiltaset ta niitä myöten aššuin  halkoliiterih. Šieltä ni löyty miun “ečittävä”: Ol’ga Nikolajevna juštih pinosi halkoja.

— Vuota šie vähäsen, šano hiän miula, tiälä vähäsen jäi. Pitäy keritä panna kaikki halot, ennein kuin Nataša tulou ta tuaš rupieu milma kiruomah, jotta vaikieta työtä ruavoin. A miun vet pitäy liikkuo, en voi istuo kiät rississä, mitein vain olla ruavotta?

Nataša on yksi Ol’ga Nikolajevnan tyttäristä. Kyllä, oli liijan rohkiešti šanottu, jotta tytär rupieu kiruomah, vet on šelvä as’s’a, kuin vaikie kirota ihmistä, kumpasella on luja ta šinnikäš luonneh. Još karjalaini piätti ruatua mitänih et millänä keinolla šua epätä häntä ruavošta. Juštih šemmoni luonneh autto naista keštyä oman kohtalon kaikki vaikeukšet.

Ol’ga Nikolajevnan elämä oli vaikiena, šamoin kuin šen šukupolven monella ihmisellä. Hiän on šyntyn talonpoikien pereheh Kalevalan piirin Haikol’an kyläššä. Vielä lapšena ollešša autto vanhempie koti- ta taloušhommissa.

Pieni Ol’ga ei voinun šilloin ymmärtyä, mintäh muamo itki ta mintäh tuaton näkö oli niin ankara. Tämä pitkä matka oli Ol’gan enšimmäisenä käršimykšenä.

Vuuvven 1941 kešäkuušša taloh tuli šota. Pieni Ol’ga ei voinun šilloin ymmärtyä, mintäh muamo itki ta mintäh tuaton näkö oli niin ankara, kun kuorma-auto tuli ottamah heijät ta ruttoh pakatut tavarat. Šeiččemenvuotini tyttö ei ymmärtän šilloin šanua “šota”, a tie evakkoh tuntu mukavalta matalta. Tämä pitkä matka oli Ol’ga Nikolajevnan enšimmäisenä käršimykšenä.

Arhankelin alovehella pereh ajo muutoma kuukauši, matašša oli pitkie šeisatukšie. Matašša muamo šynnytti pojan, kumpani kotvan ajan piäštä kuoli, a tuatto, kumpani šyötti koko perehen otettih ruatoarmeijah. Elämä vierahalla mualla oli vaikiena, hyö ei tiijetty venäjän kieltä ta jiätih eloh vain vaikiella ruavolla.

— Meijän muamo muokkasi lampahien nahkoja, kumpasista šiitä ommeltih turkkija Ruškien armeijan šotilahilla. Myö auttoma häntä mitein vain voima. Leipyä meilä annettih vähän, elimä näläššä. Vuotena 1943 muamo kuoli, še oikein ruttoh tapahtu, vain yheššä päiväššä hiän kuoli. Myö čikon kera joutuma lapšien kotih, šielä oli lämpimämpi ta ruokua enempi annettih.

Konša tuatto tuli ottamah meijät, lapšien kojin ruatajat šanottih, jotta hiän jäis šinne, Arhankelih, ka hiän puaššiutu kotimualla, omah kyläh Haikol’ah, mih myö tulima jo Voiton jälkeh, muisteli Ol’ga.

Jotta tienata rahua naini mäni ruatamah paikalliseh himleshosih. Miehen kera hyö šuatih pihkua. Jotta ylittyä šuunnitelman hyö elettih mečäššä kuukaušie. Šytämeššä aina oli kipu ajatukšešta – mintäh lapšet šielä eletäh?

Karjalašša Ol’ga otettih Uhtuon internattih. Šielä hiän eli ta opaštu. Hiän lopetti nellännen luokan ta tuli kešälomalla Haikol’ah, a koissa oli uuši emäntä ta pieni lapši. Kohta tuatolla šynty vielä kakšoispojat ta šiih Ol’gan opaššuš loppu, piti myöštyö kotih auttamah hoitua lapšie.

Ol’ga kašvo aikuhisekši ta piäsi keittäjän kurššilla. Ammatti oikein autto häntä elämäššä.

Ol’ga šiirty elämäh Kalevalah ta tapasi tulijan miehen. F’odor oli huomattava ta oikein ruataja priha. Hyö mäntih yhteh ta heilä on šyntyn enšin Tat’t’ana, šiitä — Nataša ta šiitä vielä nellä lašta. Piti hoitua heitä ta še vuati äijän rahua. Ol’ga Nikolajevna iče ompeli vuatteita lapšilla, tikutti šukkie, kintahie, pušeroja.

Jotta tienata rahua naini mäni ruatamah paikalliseh himleshosih. Miehen kera hyö šuatih pihkua. Jotta ylittyä šuunnitelman hyö elettih mečäššä kuukaušie.

Šytämeššä aina oli kipu ajatukšešta — mintäh lapšet šielä eletäh? Huolimatta perehen hyvistä palkoista oli piätetty, jotta kašvajat pojat ta tyttäret ollah rahua kallehemmat.

F’odor jatko ruatua kuljettajana, a Ol’ga Nikolajevna ruato Kalevalan rajavartijan joukon talouvešša. Hänen ruavon aikana še tuli parahakši ta häntä aina kunnivoitettih. Ol’ga Nikolajevna aina čuipotteli, kun juhlapäivinä häntä palkittih hyväštä ruavošta.

Vanhemmat voitih antua omilla lapšilla hyvän koulutukšen, opaššettih heijät ruatamah ahkerašti. Poikien ta tyttöjen avulla hyö kehitettih omua taloutta, kumpasešša oli lehmä, poršahie, kanoja. Kotitalouš monta kertua oli palkittu piirissä ta tašavallašša.

Kohta Ol’ga Nikolajevna Karhunen täyttäy 90 vuotta. Omašša elämäššä hiän opaštu kunnivoittamah ta rakaštamah elämyä, omie heimolaisie, tuttavie ta tuntomattomie ihmisie. Hiän opašti šiih omie lapšieki.

Lapšet kašvettih, heilä ilmeššyttih omat perehet ta Karhuset mäntih eläkkehellä.

Kohta Ol’ga Nikolajevna jäi yksin. Kotitaloutta hiän ei voinun hoitua. Ka ruatoja ta hommie ei tullun vähemmin. Kešällä hiän hoitau peltoruatoja, talvella tikuttau.

Ol’ga Nikolajevna on šukkien tikuttamisen muasteri. Hiän tikuttau kaunehie ta kirkkahie šukkie oikein ruttoh. Erikoisina šukkina ollah lappalaiset šukat, niitä oikein tykätäh monilukuset yštävät ta šukulaiset.

Nuapurit ta kyläläiset tilatah šukkie, šanotah, jotta niissä kylminä talvinaki on lämmin, ne on tikutettu rakkahuolla.

Kohta Ol’ga Nikolajevna Karhunen täyttäy 90 vuotta. Omašša elämäššä hiän opaštu kunnivoittamah ta rakaštamah elämyä, omie heimolaisie, tuttavie ta tuntomattomie ihmisie. Hiän opašti šiih omie lapšieki ta uškou, jotta šillä löytyy paikkua nelläntoista punukan ta viijentoista pravopunukan šyväimissä.

Šemmoni on Ol’ga Nikolajevna — karjalaini naini, ahkera ruataja, ämmö ta pravoämmö, kumpasella on kaunis šielu.


POJAVAD KIRJUTESED
Kipinä
Lapšien ta nuorison talvihuvija
Karjalaisilla lapšilla ta nuorilla talvella oli kaikenmoisie kisoja pirtissä. Niistä tekstin luatijalla kerto muamoh Santra Remšujeva viime vuosišuan lopušša.
Karjalan Sanomat
Omin Silmin käynnisti uuden ohjelman
Suomenkielinen luento kielen kehityksestä avasi Tietoja talteen -ohjelman Karjalan vähemmistökielillä. Seuraava luento on karjalaksi.
Oma Mua
Jänöiselgy armas
Vieljärven kyläkunnan Jänöisellän kylän ainavo eläi 85-vuodehine Viktor Sumkin saneli kylän da oman perehen jygies elaijas.
Karjalan Sanomat
Fokuksessa Vienan kuolleet kylät
Paanajärven hävinneet kylät -näyttely kertoo kahdesta kansallispuiston kuolleesta kylästä ja niiden kautta Vienan Karjalan historiasta.
Kipinä
Karjalaisie valehšuarnoja
Petroskoin Oneženka-päiväkojin kašvattajat valmissettih mukavie kertomukšie Karjalaisie valehšuarnoja -šarjašta.
Oma Mua
Pitkyjärven sillan mustokse
Sillat, sillat…, pienet dai suuret, raudubetonahizet dai puuhizet, rippujat sillat, telat dai suodu myöte poikkizin lykätyt parret…
Karjalan Sanomat
Tulevat opettajat kilpailevat voitosta
Yrittäjät ja työnantajat osallistuvat mestaruuskilpailuihin. He laativat tehtäviä kilpailijoille ja toimivat tuomareina.
Oma Mua
Kalevalan muan laulut
Koštamukšešša piettih Kanšainvälini šuomelais-ugrilaisien kanšojen kulttuurin Kanteletar-festivali.
Oma Mua
Arheolougii avuau histourien peittožuksii
Arheolougu on tiedomies-histouriekku, kudai kaivamizien avul sellittäy mainazien rahvahien elostu, tävvendäy histourien. Arheolougien tiijon vie sanotah “tiijokse labjanke”. Arheolougan ruavos sanelou tutkii Tatjana Vasiljeva.
Karjalan Sanomat
Marilainen runo soi lyydiksi
Kolme runoa on käännetty lyydin murteelle venäjästä ja yksi marin kielestä. Käännökset ovat osa kahta suurta kirjallisuushanketta.
tulda südäimehe
vahvištoita peitsana Unohtit-ik peitsanan?
registracii
vahvištoita peitsana
vahvištoita peitsana