Karjalainen muoti lähti kasvuun

Jelena Maloduševa
12.02.2025
Joka vuosi Hyperborea-talvifestivaalin järjestäjät tarjoavat yleisölle uusia huvitilaisuuksia. Yksi niistä oli tänä vuonna muotinäytös.
Orenburgin villahuivit kirittivät Ksenija Kirsanovan voittoon. Kuvassa on hänen suunnittelemansa Tsaarin tyttären puvut -vaatekokoelma. Kuva: Jelena Maloduševa
Orenburgin villahuivit kirittivät Ksenija Kirsanovan voittoon. Kuvassa on hänen suunnittelemansa Tsaarin tyttären puvut -vaatekokoelma. Kuva: Jelena Maloduševa

Muotisuunnittelukilpailu järjestettiin ensimmäistä kertaa Hyperborea-talvifestivaalilla Petroskoissa viime viikonloppuna.

— Kilpailuun osallistui 13 vaatesuunnittelijaa. Heidän joukossaan oli sekä nuoria muotistudioiden harrastajia ja oppilaitosten opiskelijoita että kokeneita petroskoilaisia vaatesuunnittelijoita. Kilpailussa jaettiin Grand Prix -pääpalkinto. Lisäksi kilpailuraati palkitsi vielä neljän vaatekokoelman suunnittelijat, kilpailun järjestäjä, Petroskoin kulttuuritalon taiteellinen johtaja Ljubov Rabyk kertoo.

Grand Prix -palkinnon sai vaatesuunnittelija Ksenija Kirsanova Tsaarin tyttären puvut -vaatekokoelmastaan. Voittaja sai 20 000 ruplan kannustuspalkinnon.

Kirsanovan mukaan idea käyttää Orenburgin villahuivia osana mekkoa syntyi noin kymmenen vuotta sitten. Hän suunnitteli uuden vaatekokoelmansa ensimmäisen mekon viime kesänä, kun halusi levätä ompelijan työstään. Innoituksena vaatekokoelmaan oli Vrubelin maalaus Joutsenprinsessa.

Petroskoilainen vaatesuunnittelija Vera Averjanova esitteli Virta-vaatekokoelmansa, jossa yhdistyvät käytännöllisyys ja viehättävyys. Hän sijoittui kilpailussa ensimmäiselle sijalle.

Petroskoin arkkitehtuuri- ja rakennusopiston opiskelijat Anastasija Panova ja Kristina Gluštšenko pääsivät toiselle sijalle. Inspiraatio heidän COSMO VISINARY -malliinsa syntyi taivaan loputtomasta avaruudesta. Tyttöjen rohkea ja omaperäinen muotokieli puhuttelee ensisijaisesti nuoria.

Kaipaamme päteviä vaatesuunnittelijoita. Olisi hyvä, jos ensi vuoden kilpailussa palkinnoksi voittaja saisi ilmaisen opiskelupaikan yliopistossa Petroskoissa tai Pietarissa.
Tatjana Melnitšuk, Važenka-tuotantoyrityksen johtaja

Kolmannen sijan jakoivat Aleksandra Grib sekä Angelina Tjapuškina ja Darina Razmyslova.

Vaatesuunnittelija Aleksandra Grib harrastaa uusiotuottamista. Hän jalostaa tekstiilituotteita uusiksi. Kilpailuun osallistui hänen suunnittelemansa Kristalli-vaatekokoelma.

Petroskoin valtionyliopiston opiskelijat Angelina Tjapuškina ja Darina Razmyslova ovat suunnitelleet Hyperborean jäätyneiden jumalien runot -vaatekokoelman.

Karjalan neulosvalmistaja Važenka myönsi erikoispalkinnon. Sen voittaja sai mahdollisuuden tehdä yrityksessä kolme neuletta omien luonnosten pohjalta.

— Kaipaamme päteviä vaatesuunnittelijoita. Olisi hyvä, jos ensi vuoden kilpailussa palkinnoksi voittaja saisi ilmaisen opiskelupaikan sitoumuksella yliopistossa Petroskoissa tai Pietarissa. Silloin kilpailun voittaja voi opiskella vaatesuunnittelijaksi ja opintojen jälkeen me kutsumme hänet töihin yritykseemme, Važenka-tuotantoyrityksen johtaja Tatjana Melnitšuk sanoo.

Museomme tukee paikallisia vaatesuunnittelijoita. Ensi kesänä järjestämme muotinäytöksen ja kutsumme mukaan muotisuunnittelukilpailuun osallistuneita vaatesuunnittelijoita.
Filipp Utšuvatkin, Revontulet-nykytaiteen museon taiteellinen johtaja

Muotisuunnittelukilpailun gaalan kruunasivat petroskoilaisten vaatesuunnittelijoiden Irina Porošinan ja Aleksei Medvedevin sekä karhumäkeläisen vaatesuunnittelijan Julia Pavlovan vaatekokoelmat.

Kilpailuraatiin kuuluivat muun muassa 23. tunti -tuotantokeskuksen johtaja Sofja Aleksejeva ja Revontulet-nykytaiteen museon taiteellinen johtaja Filipp Utšuvatkin.

— Museomme tukee paikallisia vaatesuunnittelijoita. Ensi kesänä järjestämme muotinäytöksen ja kutsumme mukaan muotisuunnittelukilpailuun osallistuneita vaatesuunnittelijoita, Utšuvatkin kertoo.

— Tuotantokeskuksemme haluaa kuvata dokumentin petroskoilaisista vaatesuunnittelijoista. Haluan kutsua jotkut kilpailun osallistujista esiintymään elokuvassa, Aleksejeva sanoo.


POJAVAD KIRJUTESED
Oma Mua
Usko vai omih voimih
Vjetnaman rahvahan suarnu nevvou uskuo vaiku omih voimih da Jumalan abuh.
Karjalan Sanomat
Karjalassa kuvataan elokuva empatiasta
Kuvaukset alkavat kesällä 2026. Pääosaa tähdittää tunnettu venäläinen näyttelijä Sergei Selin. Elokuvan lapsinäyttelijät etsitään koekuvausten avulla.
Oma Mua
“Rubiemmo pajattamah – rubiemmo elämäh!”
Čalnan kylän Bes’odaine-pajojoukko pidi oman pruazniekkukonsertan. Se oli omistettu ansamblin 35-vuozipäiväle.
Karjalan Sanomat
Veripalvelu tarvitsee lisää verenluovuttajia
Tasavallassa on paljon potilaita, jotka tarvitsevat verivalmisteita päivittäin.
Oma Mua
Vera Prokopjeva: “Olgah hos kui jygei, astuo vai edehpäi”
Muailman runohuon päivänny Sankt-Peterburgan Majakovskin nimellizes kirjastos ilmoitettih runoloin kiändäjien kilvan tulokset nominatsies “Ven’an kanzoin kielet”.
Karjalan Sanomat
Museoaakkoset tuovat kielen elävästi esiin
Karjalan kansallinen museo tutustuttaa tasavallan asukkaita museoesineisiin karjalan kielen avulla.
Kipinä
Mängam udehe “Vepslӓine”-studijaha!
Petroskoiš zavodi rata uz’ “Vepslӓine”-studii, kus ristitud voiba tundištadas vepsӓn rahvahan kul’turanke da veroidenke.
Karjalan Sanomat
Karjala lisää suosiota matkakohteena
Turistien määrän lisääminen on tärkeä kehityssuunta. Tasavallassa rakennetaan hotelleja ja kunnostetaan teitä.
Oma Mua
Koko netäli oli omissettu karjalaisilla
Piiterin Käsityökamarissa oli pietty Karjalaisen kulttuurin netäli. Šiih ošallistu karjalaisen kulttuurin ta folklorin harraštajie Piiteristä ta Petroskoistaki.
Oma Mua
Kin’alahtel salvattih poštu – rahvas ei anneta perikse
Poštuozasto Kin’alahtel salvattih tämän vuvven allus. Rahvahale se oli ihan vuottamatoi yllätys.
tulda südäimehe
vahvištoita peitsana Unohtit-ik peitsanan?
registracii
vahvištoita peitsana
vahvištoita peitsana