Äidinkielten opetuksen parissa kolmekymmentä vuotta
Petroskoin suomalais-ugrilaisen koulun johtaja Natalja Barkalova sanoo olevansa ylpeä siitä, että suomea, karjalaa ja vepsää on opetettu äidinkielinä koulussa jo 30 vuotta. Karjalan alkuperäiskansojen kolmen kielen opetukseen kohdistunut koulu on ainoa tasavallassa.
— Opetamme kieliä oppitunneilla. Kielikoulutus on etusijalla. Se näkyy siinä, miten merkitsemme kielten oppitunnit lukujärjestykseen ja miten jaamme oppilaat kieliryhmiin, Barkalova kertoo.
Hän korostaa, että koulu voi järjestää karjalan tai vepsän kielen opetuksen jopa luokan yhdelle tai kahdelle lapselle, vaikka tietysti koulun ei ole helppo tehdä sitä taloudellisesta näkökulmasta.
— Karjalan ja vepsän kielet kiinnostavat lapsia vähemmän kuin aiemmin. Suomen kielen oppilaita on entisellään paljon, koulunjohtaja huomaa.
Suomalais-ugrilainen koulun ala-aste alkoi toimintansa 1. syyskuuta 1994 Petroskoin 17. kymnaasin rakennuksessa. Silloin se oli kaupungin 52. koulu. Koulunjohtaja oli Svetlana Heikkonen.
Oppilaita oli yhteensä 114. Syyskuussa 1999 suomalais-ugrilainen koulu ja kaupungin 18. koulu yhdistettiin toisiinsa. Vuonna 2000 koululle annettiin Elias Lönnrotin nimi.
Syyskuun tilastojen mukaan tänä lukuvuonna suomea lukee koulussa 892 oppilasta. Vepsän kieltä opiskelee 21, livvinkarjalaa 18 ja varsinaiskarjalaa 31 lasta.
Karjalan ja vepsän kieltä luetaan aina pitkänä kielenä ensimmäiseltä luokalta alkaen. Suomen kieltä osa lapsista lukee pitkänä kielenä 11 vuotta ja osa lyhyenä viidenneltä luokalta.
— Löysin vuoden 2003 tilastot. Silloin varsinaiskarjalaa opiskeli 128, livvinkarjalaa 73 ja vepsää 61 koululaista. Suomen kieltä luki 770 lasta, Barkalova luettelee.
Varsinaiskarjalan ja suomen kielen opettaja Jelena Pankratjeva sanoo, että viime vuosina varsinaiskarjalan oppilasmäärä ei ole muuttunut.
— Tänä lukuvuonna vain kaksi ensimmäisen luokan oppilasta on alkanut lukea varsinaiskarjalaa. Vuosi sitten ekaluokkalaisia oli neljä ja toissavuonna kaksi, Pankratjeva kertoo.
Jos 9. luokan jälkeen oppilaat päättävät koulun, niin 10. ja 11. luokilla varsinaiskarjalan opetusta ei järjestetä. Tänä lukuvuonna ylä-asteella varsinaiskarjalaa ei opeteta.
Ensimmäisellä luokalla äidinkieliä luetaan kerran viikossa ja muilla ala-asteen luokilla kolme kertaa viikossa.
— Viidennellä luokalla varsinaiskarjalan oppilaat alkavat lukea myös suomea lyhyenä kielenä. Kumpaakin kieltä luetaan kaksi kertaa viikossa. Sitten 8.—11.-luokilla opetan karjalan kieltä kerran viikossa, Pankratjeva täsmentää.
Koulunopettajana Barkalova on toiminut jo 25 vuotta. Hän on sitä mieltä, että lapsissa täytyy herättää kiinnostusta karjalan ja vepsän kieleen varhaislapsuudessa ja ennen kaikkea perheissä.
— Jos perheessä kieltä rakastetaan ja puhutaan, niin myös lapsi lukee kieltä koulussa mielellään. Lapsen rakkaus karjalaa tai vepsää kohtaan syntyy perheessä hänen vanhempiensa, mummojensa ja vaariensa avulla, Barkalova kertoo.
— Koululla ei ole mahdollisuutta lisätä karjalan ja vepsän oppilaiden määrää. Koulu luo kielten opiskelulle sopivat olosuhteet, hän korostaa.
Hänen mielestään yhteisön ja kansalaisjärjestöjen täytyy motivoida lapsia opiskelemaan kieliä, se ei ole koulun tehtävä.
Barkalova on ylpeä siitä, että suomea, karjalaa ja vepsää opetetaan yhdessä nimenomaan kaupungin koulussa, vaikka kaupunki ei kuulu karjalaisten ja vepsäläisten perinteisiin asutusalueisiin.
— Koulumme alkoi opettaa äidinkieliä silloin, kun useissa piirikouluissa kielten opetusta ei enää järjestetty, vaikka paikalliset asukkaat puhuivat silloin näitä kieliä. Kävin työkavereideni kanssa maaseudun kouluissa vakuuttamassa koulujen johtokuntaa, että kieliä täytyy opettaa, Barkalova muistelee.
