Eino Karhu: kirjallisuuden Michelangelo

Eino Karhu: kirjallisuuden Michelangelo

Helena Soini
27.11.2023
27. marraskuuta on tullut kuuluneeksi 100 vuotta inkeriläisen kirjallisuudentutkijan ja kääntäjän syntymästä.
Eino Karhu tykkäsi kävellä itsekseen rantakatua pitkin aamuisin ja lähteä yksin kalaan Säämäjärvelle. Hänen ”yksinäisyytensä” katosi toki heti, kun hän astui työhuoneensa kynnyksen yli. Kuva: Karjalan Sanomien arkisto
Eino Karhu tykkäsi kävellä itsekseen rantakatua pitkin aamuisin ja lähteä yksin kalaan Säämäjärvelle. Hänen ”yksinäisyytensä” katosi toki heti, kun hän astui työhuoneensa kynnyksen yli. Kuva: Karjalan Sanomien arkisto

Monet meistä tutustuivat Eino Karhun tuotantoon jo lapsina, kun vanhempamme lukivat meille hänen kääntämäänsä satua Orava, kinnas ja neula. Koululaisina me luimme Aleksis Kiven Seitsemän veljestä -teosta emmekä tienneet, että Karhu oli kääntänyt sen vielä opiskelijana.

Minua ihastutti silloin kääntäjän kieli, vaikkei Eino puhunut venäjää viidenteen luokkaan saakka. Jossakin mielessä Kiven sankarien kohtalo koski itse Eino Karhua.

Hän syntyi 1923 Leningradin alueella inkerinsuomalaiseen talonpoikaisperheeseen. Perheessä oli viisi lasta, joista nuorin oli Eino. Hän sai totutella talonpojan työhön pienestä pitäen ja halveksi aina herraskaisia tapoja ja laiskuutta. Hän piti ihmiselämän tärkeimpänä tarkoituksena pyrkimystä luoda uutta.

Nyt istun hänen työpöytänsä ääressä ja hänen tuolillaan. Katson ikkunasta, josta Eino Karhu katsoi. Usein toistelen mielessäni hänen lempifraasiaan.

— Kirjoitin tärkeimmistä asioista kirjoissani enkä osaa sanoa paremmin, Karhu sanoi.

Hän kuitenkin osasi. Hän avasi minulle Ernst Cassirerin Symbolisten muotojen filosofia -kirjan jo paljon ennen sitä, kun tämä kirja käännettiin venäjäksi. Sain hänen käsistään Erich Auerbachin Mimesisin, Georg Lukácsin Esteettisen omaperäisyys -kirjan, Georg Brandesin Kirjallisuuden herättämät vaikutelmat ja Eino Leinon Kootut teokset -kirjan.

Eino neuvotteli tekemään kirjoista muistiinpanoja. Hän itse teki muistiinpanoja kouluvihkoihin. Niitä on kertynyt hirmuinen määrä.

Eino Karhu kertoi teoksissaan kaikki 1800-luvun suomalaisesta kirjallisuudesta. Itse suomalaiset sanoivat leikillään, että Karhu tiesi Suomen kirjallisuudesta enemmän kuin he.

Joka kerta lukiessani hänen teoksiaan ymmärrän, että voimme vain seurata hänen jälkiään. Hän kertoi teoksissaan kaikki 1800-luvun suomalaisesta kirjallisuudesta. Itse suomalaiset sanoivat leikillään, että Eino Karhu tiesi Suomen kirjallisuudesta enemmän kuin he. Eikä ainoastaan kirjallisuudesta. Hän ehkä tiesi filosofiasta enemmän kuin filosofit ja folkloresta enemmän kuin folkloristit.

Näin Eino Karhun ensimmäisen kerran marraskuussa 1971 Dostojevskin syntymän 150-vuotispäivälle omistetussa tilaisuudessa. Karhu esitelmöi Dostojevski ja suomalainen kirjallisuus -kirjasta, jonka parissa hän siihen aikaan työskenteli.

Lamput sammuivat yllättäen ja tuli säkkipimeää. Järjestäjät eivät hätääntyneet ja toivat nopeasti kynttilän. Kynttilä valaisi Karhun ankarat kasvot ja seinälle lankesi hänen päänsä heittämä varjo. Karhu näytti samalta kuin Michelangelo, joka oli veistämässä monumenttia kynttilän valossa.

Silloin, vuonna 1971 en voinut edes kuvitella, että seitsemän vuoden kuluttua hakeudun jatko-opiskelijaksi Karjalan tutkimuskeskuksen kielen, kirjallisuuden ja historian instituuttiin ja Eino Karhusta tulee lisensiaatintutkimukseni ohjaaja.

Näin hymyilevän Eino Karhun toisen kerran hänen työhuoneessaan. Huoneessa numero 510 työskentelimme yhdessä melkein 30 vuotta.

Karhun aikalaiset joskus kuvailivat häntä yksinäiseksi ihmiseksi. Hän tykkäsi lähteä joka aamu yksin kävelemään rantakatua pitkin ja lähteä yksin kalaan Säämäjärvelle. Karhun ”yksinäisyys” katosi kuitenkin heti, kun hän astui työhuoneensa kynnyksen yli. Hän väitteli asioista perusteellisesti ja kiivaasti.

Olin vartiossa. Kello oli 4 aamulla. Ulkona oli lähes ääretöntä hiljaisuutta, ketään ei ollut ympärillä. Seisoin ja keksin päässäni yhden säkeen.
Eino Karhu, kirjallisuudentutkija ja kääntäjä

Eino Karhu suhtautui erityisesti runouteen. Ehkä siksi yhdessä keskustelemalla pääsimme aina yhteisymmärrykseen. Hän toisteli useasti, ettei antiikin aikana runoutta pidetty kirjallisuutena. Jo koululaisena Eino niin ihastui Puškinin runoihin, että päätti maalata hänen muotokuvansa öljyväreillä.

— Karkotuksessa oli primitiiviset elinolot, luteet ja muuta, Karhu muisteli.

Puškin avasi Karhulle aivan toisenlaisen maailman. Nuori Karhu uskoi, että muiden ihmisten elämä oli toisenlaista kuin karkotettujen.

Jo lapsena Eino Karhu alkoi sepittää runoja. Hän kertoi minulle siitä 70-vuotispäivänsä aattona. Hän kirjoitti runoja pitkään, mutta sitten ymmärsi, että runous vaatii erikoista ajattelua. Se oli hänelle vaikeaa.

— Sota-aikana puolustusvoimissa palvellessani sepitin runoja. Muistelen, kun olin vartiossa. Kello oli 4 aamulla. Ulkona oli lähes ääretöntä hiljaisuutta, ketään ei ollut ympärillä. Seisoin ja keksin päässäni yhden säkeen, Karhu muisteli.

Vapaa runomitta olisi voinut auttaa häntä, mutta silloin vapaamittainen runo ei ollut suosittu. Myöhemmin Karhu valitsi vapaan runomitan tutkimuksensa kohteeksi. 1900-luvun suomalainen lyriikka -kirjassaan hän kertoo useassa luvussa juuri vapaamittaisesta runosta.

Karhu avasi venäläiselle lukijalle Suomen kirjallisuuden maailman. Hänen tyyliään voi verrata Dmitri Lihatšovin ja Aleksei Losevin tyyliin.

Kaksiosaisessa Suomen kirjallisuuden historia -kirjassaan Karhu kertoo paljon runoudesta. Karhu rupesi aina pohtimaan kysymystä: mikä, kyynisyys vai myötätunto, kannusti runoilijaa kirjoittamaan?

Sen jälkeen kun Karhun kirjat julkaistiin Suomessa, hän alkoi saada paljon kirjeitä. Suomalaiset runoilijat ja kirjailijat olivat kiitollisia petroskoilaiselle tutkijalle.

Karhu käsitteli teoksissaan Suomen kirjallisuutta maailmanhistorian ja filosofian yhteydessä. Tällaista ei ole ennen Suomessa tehty.

Karhu avasi myös venäläiselle lukijalle Suomen kirjallisuuden maailman. Kirjoissaan hän kertoo loistavalla venäjän kielellä. Teokset ovat mukaansatempaavia ja perusteellisia samalla kertaa. Karhun tyyliä voi verrata Dmitri Lihatšovin ja Aleksei Losevin tyyliin.

Kansakunnan sielu ilmenee kirjallisuudessa ja erityisesti runoudessa, siksi venäläinen lukija voi tutustua naapurikansan sieluun Karhun kirjojen kautta.


Jutun kirjoittaja on petroskoilainen kirjallisuudentutkija, taidehistorioitsija, runoilija ja kääntäjä.


Aiheesta voit lukea myös karjalaksi.


POJAVAD KIRJUTESED
Karjalan Sanomat
Kuusi penkeillä: tytöstä kuuden lapsen äidiksi
Rakkaus lapsiinsa antaa petroskoilaiselle Jelena Feniksille voimaa elää.
Oma Mua
Komin runoloi nygöi lyydikse
Komin tazavallan kuulužan runoniekan Al’ona Jel’tsovan runoloi on kiännetty nygöi karjalan kielelegi.
Karjalan Sanomat
Puškinin kieli yhdistää kansoja ja maita
Runousteatteri Kredo -järjestö on edistänyt vuosia venäjän kieltä ja kulttuuria maailmassa. Nyt yhteistyökumppanit ovat Kirgisiasta ja Uzbekistanista.
Oma Mua
Luguperis nygyaigazeh kirjastossah
Veškelyksen kylä on ainavo Suojärven piiris, kudamal on kanzalline stuatussu. Moizennu kohtannu, kus eläy Veškelyksen istourii on paikalline kirjasto, kudai tänä vuon täytti 120 vuottu.
Karjalan Sanomat
Humanistiset opintolinjat kiinnostavat eniten
Suurin osa hakijoista eli 90 prosenttia hakee Petroskoin yliopistoon sähköisesti. Yhteishaku päättyy 25. heinäkuuta.
Karjalan Sanomat
Taimituotanto on kasvamassa Karjalassa
Taimitarhojen kasvihuoneet varustetaan lämmityslaitteilla. Niiden ansiosta havupuiden siemeniä kylvetään kaksi kertaa vuodessa.
Oma Mua
Šankarit vuaralla
II Karjalan iäremmäini parijuokšu “TeräšVuara” mäni Koštamukšen kaupunkipiirin Ponkkalahešša. Tänä vuotena kuot’ella omie voimie tuli 34 henkie.
Karjalan Sanomat
Salaatin tuottaja laajentaa tuotantoa
Uudessa kasvihuoneessa salaattia kasvatetaan ajanmukaisella ympäristöystävällisellä menetelmällä ilman maaperää.
Karjalan Sanomat
Karjala ja Kuolan niemimaa kameran takaa
Karjalan kansallismuseon uusi näyttely kertoo Muurmannin radan rakentamisesta rautatieinsinööri Aleksandr Azantšejevin ottamin valokuvin. Useimmat kuvista on julkaistu ensi kertaa.
Kipinä
Minun baban sarnad. Lahj jänišalpäi
Maria Aleksejeva johtutab sarnoid, miččid hänele staronoiči laps’aigal hänen baboi. Necil kerdal penikaine Mašoi lähteb ičeze vanhembidenke heinäntegole. Nece sarn starinoičeb, kut mäni emäine radpäiv nitul.
tulda südäimehe
vahvištoita peitsana Unohtit-ik peitsanan?
registracii
vahvištoita peitsana
vahvištoita peitsana