“Niitä enne isoni lauloi, niitä äitini opetti”

Runonpajattai Pahom Melentjev, Aknlahti, vuozi 1894. Kuva: Into Konrad Inha.

Niitä ennen isoni lauloi,

Kirvesvartta vuolessansa;

Niitä äitini opetti,

Väätessänsä värttinää

Minun läsnä lattialla...

Enzimäine kniigaine karjalazis runonpajattajis da tiedoiniekois piäzi ilmoih Suomes vuvvennu 1921, sen nimi oli “Vienan läänin runonlaulajat ja tietäjät”. Kniigan valmisti suomelaine rahvahanrunohuon tutkii Aukusti Niemi. Yhteh kanzih oli pandu läs nellänkymmen keriäjän tiedoloi, heijän keskes oldih tundiedut suomelazet miehet Sakari Topelius, Elias Lonnrot, Matias Casrten, Daniel Europeus, Into Konrad Inha, Camuli Paulaharju dai muut. Kniigah on kerätty 1800 luvun Vienan Karjalas eläjis läs 500 runonpajattajan da tiedoiniekoin tiedoloi. Heijän runot da luvut painettih erikseh Suomen kansan vanhat runot -kniiguseeries. Aukusti Niemen valmistamas kniigazes löydyy kui ihan pienii, kahten virkehen eloskerdoi, mugagi sen-tämän sivun kerdomuksii. Enimytten kirjutettih miehii, heis on pandu mustoh tävvelline nimi da sugunimi, naizil sugunimen sijah oli merkitty, kenen akannu häi oli, ezimerkikse, kniigas on Semanan akku, Marttinan emantä Okku dai toizii. Toiči nimen sijas on erilazii ližänimii. Ezimerkikse, yhty Vuokkiniemen nastu nimitettih Kylän paččahakse:

“Kylän patšaš” Moarie, Ohkemien Moarie, Iknattaisen Ivanan tytär Moarie, omaa ssukua Marttisia. Tämä oli syntynyt Kivijärvessä, kuoli noin 70 v:n vanhana vuonna 1880. Nimityksestä “kylän patšaš” huomauttaa Marttińi, että sitä Vuokkiniemen – Uhtuen seuduilla käytetään rikkaasta tai muuten vaikutusvaltaisesta henkilöstä. “Kai Ohkemien Muarie lienee itkuvirsiensä ja muun muinaistiedon kautta ollut merkittävä henkilö paikkakunnalla, koska tuon nimen oli saanut. Hänen pääasiallisin taitonsa oli itkuvirsien laulaminen.“ Paitsi itkettäjä oli M. hyvin tunnettu häävirsien laulaja. “Ei häitä hänettä pietty monessa kylässä; hänen alla oltih Latvajärvet, vielä muutki kylät.” Eli koko ikänsä hyvin köyhänä, enimmäkseen “kysyntä-palasilla“. Lisäksi koetteli tienata tietohuolla, lempeäkin tytöille nosti (“Matolahessa neit t ysie kylvetti”), häissä kulki laulamassa häävirsiä ja “itettämässä”.  

Kniigazes on ylen äijy mostu ristikanzua, kudualoin nimet ollah tundemattomat, vikse sil aijal olijoil keriäjil enimytten pidi suaha runoloi. Sil aigua runoloi pajatettih läs joga kyläs da paikas, toiči nimetgi jiädih tiijustamattah. Toiči istikanzu ei tiedänyh keriäjän mieles äijiä, ei sit ni nimie pandu mustoh. Toizet varattih huigiedu da riähkiä, sendäh ei tahtottu nikui sanuo omua nimie tulolazil. Varattih myös, gu kirikön puoles tämä pajatandu da enimyten tiedovoičendu on suuri riähky, parembi oli nimie sanomattah.

Tämän kniigan kauti voibi tiijustua runoperindön histouries dai myös karjalazes kul’tuuras, pienet dai suutet eloskerrot annetah äijy tieduo ennevahnallizes elajas.

Enimytten runonpajattajat da tiedoiniekat oldih köyhinny kylän eläjinny, ei maltettu eigo lugiei, eigo kirjuttua. Yksikai heijän maltot oldih suures arvos, heidy kučuttih piästämäh voimattomuksis, heijänke piettih svuad’bat da pandih muah. Kalah dai meččäh mennes heidy otettih keral, gu hyö maltettih paista vien- dai mečänižändienke:

Karppane Mihhei; Kiimasjärvi. “Sokea Mihhei.” Vanha, sokea kerjäläisukko. Aikoinaan Mihheikin ollut oiva kaskenkaataja, kalastaja ja metsästäjä. Tiedoitta ei metsälle lähtenyt. Jos karhu päälle karkasi, niin Mihhei sanoi: “metšäh Jumalan vil’l’a!” Karhun pesän kun Mihhei löysi, niin karhun ajoi pesästä sanoilla: “Nouses pois, nokini neiti, nokiselta nuotiolta! Nyt on ottajat ovilla, pyytömiehet paikoillah!”

Ližiä lugekkua Omas Muas 20. pakkaskuudu 2021