Uden teatrozutelusen ohjandai om Arina Gulimova, a dramaturg – Liza Bulajeva. Hö oma nored neiččed, Piterin teatraližen institutan pästnikad. Neiččil om melentartuz’ vepsän rahvahaze. Kerdan Internetan kal’t Arina tundištihe Karjalan Rahvahaližen teatran artistanke Aleksandra Aniskinanke. Neiččed tedištiba, miše Karjalan pälidnas om aktris, kudamb popul’arizoitab vepsän kul’turad teatraližel laval.
— Männudel kezal minei kirjuti Arina Gulimova. Arina sanui, miše hänel om vepsläižid jurid Vologdan agjaspäi i om melentartuz’ “veps läižehe temaha”. Hö – ohjandai Arina Gulimova, dramaturg Liza Bulajeva, taidehkuvadai Liza Mirošnikova – koumen kesken tuliba Petroskoihe keradamha tedoid vepsläižiš da heiden kul’turas. Mö vastsimoiš, pagižim. Neiččed tegiba minei küzundoid. Hö starinoičiba, miše keradaba materialad spektaklin täht, mittušt tahtoinuižiba panda lavale Omskas. Minä tarjoičin tehta se Petroskoiš, – starinoiči Aleksandra Aniskina.
Aleksandra tugezi neiččid da pagištoiti ičeze teatran ohjandajid panda scenale nece spektakl’. Voden aigan diskutiruitihe scenarijan variantoiš, tehtihe kohendusid. Material spektaklin täht oli keratud ekspedicijoiš vepsläižiden eländtahoidme. Neniš matkoiš ozutelusen sädai Arina Gulimova da dramaturg Liza Bulajeva keraziba todesižid starinoid da dokumentaližid tedoid vepsläižiš i heiden elos. Necen materialan pohjal Liza Bulajeva kirjuti pjesan, miččen mödhe oli-ki tehtud spektakl’.
— Löuta nor’t professionališt ohjandajad, kudambale oliži melentartušt rahvahaline tem, om jügedahk. Neiččed süveniba neche temaha, hö ajoiba vepsläižidennoks Karjalas, Piterin da Vologdan agjoiš. Hö pagižiba sijaližiden eläjidenke. Kaik istorijad oma todesižed. Hö äjan lugiba vepsläižiden polhe kirjištos, arhivas. Nece om harvinaine azj, konz spektaklin täht ristitud oppiba temad muga tarkas, – sanui Aleksandra.
Spektaklin süžet om Nastasja-neiččen uni, miččes hän ectes tatad tegeb avaidusid ičesaze. Neižne vasttase vepsläižiden mifologižiden hengidenke – erazvuiččil veroil hö abutaba hänele paremba el’geta ičeze rahvahan kul’turad da ičtaze. Nece tem tuli mel’he Aleksandra Aniskinale, kudamb vändi spektakliš Nastasjan mamoin.
— Tem om lujas läheline minei. Nastasja-neiččel om vahv sido tatanke, kut om minai-ki. Äjan olen sanu ičein tatalpäi, i tahtoin kaita sidä, midä oli tärged hänele. Minei om mel’he idei sirtta tedoid ühtel norel sugupol’velpäi toižele norele sugupol’vele. Jo saim äi hüvid sanoid spektakliš. Meil om koume vepsläšt spektaklid teatras: “Kodi ik noil pöudolepäi”, “Vepsläine neižne” da “Üks’, kaks’, koume, ecmas sindai olen”. Kaikutte niišpäi om ičeladuine. Ezmäine om klassine ozuteluz, toine – istorijaline da koumanz’ – nügüdläine, norelpäi norele tehtud. Koumandel speklatlil om vepsläine heng, südäin, – ližazi Aleksandra.
Spektakl’ om ühten aigan vepsän da venän kelil. Kaikiden täht, paiči Aleksandra Aniskinad, vepsän kel’ om veraz. Laval Aleksandra abuteli sebranikoile vepsän kelen opendamižes. Pidab sanuda, miše Maria Nenaševa, kudambal oli pärol’ spektakliš, pagiži vepsäks ani hüvin.
— Maša Nenaševa om molodec! Hänen päs ei ole tedoid suomen da karjalan keliš, sikš nene keled ei telustanugoi hänele opeta vepsän kel’t. Kaik meiden akt’orad oma vastusen pidäjad – hö tarkas openziba vepsläšt tekstad. Kaik lujas napriba. Olen ihastusiš, miše jo koume spektaklid meiden teatras om sidotud vepsläižihe. Olgha ned meiden repertuaras, armastagaha niid kacujad! Vepsläine tem meiden laval kulub. Olgha muga kaiken! Toivon, miše ningoižiden spektakliden lugumär ližadub vodespäi vodhe, – sanui Aleksandra.
Mö-ki, “Kodima”-lehtesen toimitajad, toivom, miše Karjalan Rahvahaližen teatran laval karjalan- da suomenkeližiden spektakliden keskes kaiken linneba spektaklid vepsän-ki kelel. Olem ihastusiš, miše Aleksandra Aniskina äjan abutab neciš azjas.