Virkistysalueet kuntoon – Petroskoissa on äänestänyt noin 30 000 asukasta

11.06.2026
Tähän mennessä eniten ääniä ovat saaneet Kiilletehtaan puisto sekä Patriootti- ja Liikunnanharrastajien puistot.
Tänä vuonna tasavallassa yleisvenäläiseen äänestykseen osallistuu 95 julkista aluetta. Kuva: Jekaterina Pospelova
Tänä vuonna tasavallassa yleisvenäläiseen äänestykseen osallistuu 95 julkista aluetta. Kuva: Jekaterina Pospelova

Karjalassa jatkuu nettiäänestys, jonka avulla asukkaat valitsevat julkiset alueet kunnostettaviksi. Petroskoissa siihen on tähän mennessä osallistunut noin 30 000 asukasta, kertoo Petroskoin kaupunginhallitus VKontaktessa.

— Tilastojen mukaan eniten ääniä ovat toistaiseksi saaneet Kiilletehtaan puisto, Patriootti-niminen puisto ja Liikunnanharrastajien puistikko. Liikunnanharrastajien puistikon kunnostushankkeesta on äänestänyt noin 5 300 petroskoilaista, Kiilletehtaan puistosta yli 5 200 asukasta ja Patriootti-nimisestä puistosta lähes 5 000 ihmistä, Petroskoin kaupunginhallituksen lehdistöpalvelu kertoo.

Tänä vuonna Karjalassa yleisvenäläiseen äänestykseen osallistuu 95 julkista aluetta, jotka sijaitsevat eri puolilla tasavaltaa. Tämän uutisen julkaisuhetkellä nettiäänestykseen on osallistunut yli 63 000 asukasta.

Nettiäänestys jatkuu kesäkuun 12. päivään saakka. Siihen voi osallistua valtionpalvelujen gosuslugi.ru- ja 10.zagorodsreda.ru- portaalien kautta.

Karjalassa Viihtyisä elinympäristö -kohdeohjelmaa on toteutettu vuodesta 2017. Sen ansiosta eri puolilla tasavaltaa on kunnostettu 140 virkistysaluetta.


Liity Oma Median MAX-kanavalle!


ПОХОЖИЕ НОВОСТИ
Karjalan Sanomat
Karjalan polttoaineiltanne on Venäjän hallituksen erityisvalvonnassa
Venäjän hallituksen kokouksessa keskusteltiin polttoainetoimituksista maan pohjoisille alueille.
Karjalan Sanomat
Maakaasujakelun infra: Salmin taajamassa yli sata kotitaloutta voi liittää kaasuverkkoon
Salmin ja Räimälän taajamissa on rakennettu tarvittava kaasujohto, jonka pituus on 30 kilometriä.
Oma Mua
Karjalašša kuvatah fantastini perehelokuva
Luatokan maisemissa kuvatah uuši venäläini starinamaini Ivan ta Marja -nimini elokuvua. Filmin luatijat valittih Karjalan Honkasalon šuari ta Katerlaks-lakši.
Kodima
Karjalas radaškanzi oficialine čat-bot avtovedäjiden täht
Sen abul om kebnemba tedištada, kus voib täutta avtod benzinal.
Kipinä
Kipinän kesänumero: vietetään lomaa hyödyllisesti
Heinäkuun Kipinä on nähnyt päivänvalon. Uusi suomenkielinen numero tarjoaa runoja, kertomuksia ja kieliharjoituksia.
Karjalan Sanomat
Moottorisahauskilpailut: voitosta kilpailee 40 kilpamoottorisahaaja Venäjältä ja Valko-Venäjältä
Kilpailijoiden joukossa on kaksi MM-kisojen mestaria ja neljä Venäjän mestaria. Kilpailut pidetään Tšalnassa.
Oma Mua
Varattavu kazvi: luvettelu on hyväksytty
Karjalan tazavallas hyväksyttih varattavien kazviloin luvettelu. Sih kuuluu kaheksa kazvii.
Karjalan Sanomat
Lähivirkistysalueet kuntoon – Sortavalassa kunnostetaan luontopolku
Suunnitelmien mukaan sen alueelle asennetaan ulkokuntoilulaitteita ja tehdään valaistusta.
Karjalan Sanomat
Huoltoasemat interaktiivisella kartalla – Yandex tarjoaa apua autoilijoille
Joidenkin Yandex-sovellusten käyttäjille on saatavilla interaktiivinen huoltoasemien kartta, josta voi saada tietoa polttoaineen saatavuudesta.
Войти
Пожалуйста, авторизуйтесь:
Логин:
Пароль:

Забыли свой пароль?