Venäjän matkanjärjestäjien liitto: Suomen viisumihakemuksen käsittely voi kestää 4—5 kuukautta

Venäjän matkanjärjestäjien liitto: Suomen viisumihakemuksen käsittely voi kestää 4—5 kuukautta

19.08.2022
Nyt hakemuksen käsittely kestää noin kaksi ja puoli kuukautta.
Suomi vähentää venäläisten turistiviisumien käsittelyn viidennekseen nykyisestä. Kuva: kuvituskuva / freepik.com
Suomi vähentää venäläisten turistiviisumien käsittelyn viidennekseen nykyisestä. Kuva: kuvituskuva / freepik.com

Suomi aikoo aloittaa venäläisten turistiviisumien rajoittamisen. Sen takia viisumihakemuksen käsittely voi tulevaisuudessa kestää neljästä viiteen kuukauteen. Asiasta kertoo Gazeta.ru -lehti viitaten Venäjän matkanjärjestäjien liitoon.

— Asiantuntijoiden mukaan hakemuksen käsittely kestää nyt noin kaksi ja puoli kuukautta. Tällä hetkellä viisumikeskukseen on mahdotonta tehdä ajanvarausta, lehti tiedottaa.

Ilta-Sanomat* tiedottaa, että venäläisille on tänä vuonna myönnetty keskimäärin 10 000 viisumia kuukaudessa. Koronaan liittyvien matkustusrajoitusten purkauduttua viisumeita on myönnetty aktiivisimmin heinäkuussa. Heinäkuun 27. päivään mennessä niitä oli myönnetty 13 000. 

Suomi vähentää venäläisten turistiviisumien käsittelyn viidennekseen nykyisestä. Muutokset tulevat voimaan syyskuun alussa, kertoo Yle*. Suomi ottaa nykyisin päivittäin vastaan Venäjältä noin 500 turistiviisumihakemusta, jatkossa vain 100. Edelleen Suomi kuitenkin myöntää viisumeita työn, opiskelun tai perhesyiden takia Suomeen matkustaville.


*Pääsy nettisivuille on estetty Venäjällä.


ПОХОЖИЕ НОВОСТИ
Karjalan Sanomat
Petroskoi: katuvalaistusta uudistetaan eri puolilla kaupunkia
Suunnitelmissa on asentaa 40 kilometriä sähköjohtoja ja 1 000 uutta pylvästä.
Oma Media
СМИ: Финляндия выделит шесть миллионов евро на строительство заграждения на границе с Россией
Строительство «пробного участка» запланировано на Юго-восточной границе Финляндии в этом году. Проект также предполагает установку специального технического оборудования и строительство дороги.
Karjalan Sanomat
Karjalan taide menetti yhden parhaista — taiteilija Tamara Jufa on poissa
Venäjän ansioitunut taiteilija ja Karjalan kansantaiteilija Tamara Jufa nukkui pois tänään 6. lokakuuta.
Oma Mua
On hyväkšytty laki Venäjän kulttuuriperinnöštä
Venäjällä on otettu laki meijän muan kanšojen ei-ainehellisen kulttuuriperinnön popularisoinnista.
Karjalan Sanomat
Tuotanto: Kodin tekstiilituotteet muuttuivat makuupusseiksi ja ensiapulaukuiksi
Ozontekstil-yritys on aloittanut makuupussien, fleecepipojen ja ensiapulaukkujen tuotannon mobilisoituja varten.
Kipinä
Voittajat on valittu: Kipinä-lehden järjestämä kilpailu on päättynyt
Lastenlehti on valinnut terveydelle omistetun kilpailun parhaat työt ja valmistanut lahjat  voittajille.
Karjalan Sanomat
Sukat sotilaalle: neulontatempaus yhdisti käsityöläisiä
Neulontaa harrastavat Karjalan asukkaat neulovat sukkia Venäjän asevoimiin mobilisoituja varten. Ensimmäiset erät lähetetään viikkonloppuna.
Kodima
Šokšun školan pämez’ sai Venäman openduzradnikan arvznaman
Kanman Opendajan päiväd Petroskoiš pauklahjoitihe hüväs rados Karjalan opendajid da lapsiden kazvatajid.
Karjalan Sanomat
Karhumäki: Urheilukeskuksesta monipuolinen liikunta-alue asukkaille
Urheilukeskus tarjoaa kaikenikäisille liikunnan harrastajille monipuoliset liikuntamahdollisuudet. Päivässä keskuksessa harjoittelee sata kaupunkilaista.
Oma Media
Ленин исчез — Финны демонтировали последний памятник вождю пролетариата
Статуя Ленина, созданная эстонским скульптором Матти Варика, была перевезена в хранилище музея Кюменлааксо.
Войти
Регистрация
Пароль
Повторите пароль