Kalevalan taajamaan aiotaan avata uusi museo, jonka tarkoitus on kertoa taajaman kirjapainon historiasta ja toiminnasta.
— Kalevalassa perustettiin kirjapaino vuonna 1962. Silloin kirjapainolla oli suuri vaikutus piirin taloudelliseen ja poliittiseen elämään. Nyt rakennuksella on suuri historiallinen merkitys. On tärkeä säilyttää se alkuperäisessä muodossa, Karjalan talousministeriö informoi tiedotteessaan.
Museon perustajat ovat karjalaisia tutkijoita. He ovat tutkineet tulevan museon näyttelyesineitä. Parhaillaan asiantuntijat ovat keräämässä aineistoa äänioppaita varten ja tekemässä näyttelyn 3D-mallia.
Kirjapainomuseon perustamishanke on saanut rahatukea Karjalan päämiehen rahastosta.
Aiheesta voi lukea myös karjalaksi.