Teollisuus: Äänisen telakka aloitti kahden laivan rakentamisen

16.12.2025
Telakka on rakentamassa laivoja Rosmorportin-laitoksen tilauksesta. Aluksilla kuljetetaan maata Mustallamerellä ja Asovanmerellä.
Tällä hetkellä Äänisen telakalla ollaan rakentamassa kolmetoista alusta. Kuva: Karjalan hallituksen kotisivut
Tällä hetkellä Äänisen telakalla ollaan rakentamassa kolmetoista alusta. Kuva: Karjalan hallituksen kotisivut

Petroskoissa sijaitseva Äänisen telakka on aloittanut kahden laivan rakentamisen. Ne ovat ensimmäiset kuudesta aluksesta, joita ollaan rakentamassa Rosmorportin-laitoksen tilauksesta, kertoo Karjalan hallitus kotisivuillaan.

— Alukset on tarkoitettu maaperän vastaanottoon, kuljetukseen ja purkamiseen Mustallamerellä ja Asovanmerellä. Ne on tarkoitettu kuuden hengen miehistölle, tasavallan hallituksen lehdistöpalvelu kertoo.

Parhaillaan Äänisen telakalla ollaan rakentamassa yhteensä 13 alusta. Kaksi alusta laskettiin tänä vuonna vesille.

Eilen 15. joulukuuta järjestettiin kokous, joihin osallistuivat Venäjän presidentin apulainen Nikolai Patrušev, Venäjän presidentin täysivaltainen edustaja Luoteis-Venäjällä Igor Rudenja ja Karjalan päämies Artur Parfetšikov. Kokouksessa keskusteltiin Äänisen telakan modernisoinnista.

Suunnitelmien mukaan on tarkoitus toteuttaa Äänisen laivatelakan modernisointihankkeen toinen vaihe, kertoo Karjalan päämiehen lehdistöpalvelu tiedotteessaan.


Liity Oma Median Telegram-kanavalle!


ПОХОЖИЕ НОВОСТИ
Karjalan Sanomat
Karjalassa valmistetaan terassikomposiittilautoja – Tehdas on aloittanut toimintansa
Siinä on otettu käyttöön kaksi tuotantolinjaa. Suunnitelmissa on avata yhteensä neljä linjaa. Tehtaan kapasiteetti on 120 tonnia tuotteita kuukaudessa.
Karjalan Sanomat
Kivenjalostusfoorumi kokoaa kaivos- ja jalostusyrityksiä 10.–11. syyskuuta
Kivimessuilla kaivosteollisuuden asiantuntijat vaihtavat kokemuksia ja keskustelevat toimialan ongelmista ja jatkokehityksestä.
Karjalan Sanomat
Yhteistyö: Karjala ja Kazakstanin Abain alue aikovat lisätä ulkomaankauppaa
Viime vuonna Karjalan ja Kazakstanin kauppavaihdossa viennin osuus oli noin 79 prosenttia.
Karjalan Sanomat
Merilevien jalostuslaitos aloitti Kontupohjan piirissä
Tehtaan rakentamiseen on käytetty yli 500 miljoonaa ruplaa. Yritys tarjoaa noin sata uutta työpaikkaa.
Karjalan Sanomat
Maatalous: Slavmo-meijeri aikoo jalostaa sata tonnia maitoa päivässä
Meijeri laajentaa tuotteiden valikoimaa. Suunnitelmien mukaan laitos valmistaa sokerin korvikkeita ja runsaasti proteiinia sisältäviä maitotuotteita.
Karjalan Sanomat
Karjala-teollisuuspuiston rakennustyöt ovat täydessä vauhdissa
Teollisuuspuisto otetaan käyttöön ensi vuonna. Sen pinta-ala on 12 000 neliömetriä.
Karjalan Sanomat
Karjalan teollisuus- ja kauppaministeri: tasavallassa ei ole polttoainepulaa
Kesällä lisääntynyt automatkailijoiden määrä on vaikuttanut polttoaineen kysyntään ja polttoainevarojen väliaikaiseen vähenemiseen joillakin huoltoasemilla.
Karjalan Sanomat
Teollisuus: Bioteh-teknopuisto aloittaa ensi vuonna
Teknopuiston pinta-ala on 9 000 neliömetriä. Parhaillaan rakennustyöt etenevät aikataulusta edellä.
Karjalan Sanomat
Pietarin talousfoorumi: Karjala aikoo solmia sopimuksia 18 miljardin ruplan arvosta
Suunnitelmien mukaan tasavalta solmii kolmetoista sopimusta. Viime vuonna Karjalan hallitus allekirjoitti sopimuksia yli 13 miljardin ruplan arvosta.
Karjalan Sanomat
Kontupohjan piirissä aloittaa uusi kaivos- ja jalostusyritys
Yritys louhii ja jalostaa gabrodiabaasia. Arvioiden mukaan sen kapasiteetti on kaksi miljoonaa tonnia murskattua kiveä vuodessa.
Войти
Пожалуйста, авторизуйтесь:
Логин:
Пароль:

Забыли свой пароль?