Petroskoilainen teatteriryhmä nimeltä Erikoinen on päässyt kansainvälisen Teatteri. Syksy. Puškin -harrastajateatterikilpailun finaaliin. Finaali järjestetään Puškinin piirissä Pietarissa lokakuussa.
Tänä vuonna kilpailuun saatiin ennätysmäärä hakemuksia, 116. Top-listalle pääsi yhteensä 13 harrastajateatteria eri puolilta Venäjää.
— Tämä uutinen oli yllätyksenä meille. Kilpailun ensimmäinen vaihe järjestettiin verkossa. Tallensimme esityksemme ja lähetimme videon kilpailuun heinäkuussa. Elokuun lopussa kilpailun järjestäjät soittivat minulle ja sanoivat, että esityksemme on valittu finaaliin ja taiteilijaryhmämme avaa sillä festivaalin, kertoi Oma Medialle Erikoinen-ryhmän taiteellinen johtaja, Karjalan Luovapaja-draamateatterin näyttelijä Galina Pelevina.
Petroskoilainen teatteriryhmä esittää finaalissa Aleksandr Puškinin satuun perustuvan esityksen Satu tsaari Saltanista.
Esitys ei ole toistaiseksi saanut ensi-iltaansa. Ensi-illan on määrä olla 25. syyskuuta Petroskoissa Luovapajan pienellä näyttämöllä.
Teatteri. Syksy. Puškin -kilpailun finalistien joukkoon on Karjalan tasavallasta päässyt toinenkin teatteriryhmä, Maanantain lapset -nuorisoteatteristudio Sortavalasta.