Tasavallan kielikilpailu: 150 koululaista kilpailee kansalliskielten taidossa

Tasavallan kielikilpailu: 150 koululaista kilpailee kansalliskielten taidossa

02.04.2021
Koronarajoitusten vuoksi tasavallan kielikilpailu järjestetään etänä. Tällä kertaa kielikilpailun aikana ei pidetä keskustelutehtävää.
Viime vuonna Petroskoin kielikilpailuun osallistui 77 koululaista. Tämä oli viimeinen kielikilpailu, joka järjestettiin perinteisessä muodossa.  Kuva: Karjalan Sanomat
Viime vuonna Petroskoin kielikilpailuun osallistui 77 koululaista. Tämä oli viimeinen kielikilpailu, joka järjestettiin perinteisessä muodossa. Kuva: Karjalan Sanomat

Tänään 2. huhtikuuta tasavallan suomen, karjalan ja vepsän kielikilpailu on yhdistänyt 150 kieltä lukevaa koululaista eri puolilta Karjalaa ja myös Leningradin alueelta. Korona teki kuitenkin omia korjauksiaan kilpailun järjestykseen: kilpailun osallistujat ovat kokoontuneet verkossa.

— Kielikilpailuun osallistuu 4.–5. -luokkien oppilaita ja 9.–11.-luokkalasia. Digitaalisen kielikilpailun muodon ansiosta osallistujien määrä on kasvanut. Koulut itse valitsivat kielikilpailun osallistujat. Tänä vuonna emme pidä keskustelutehtävää, Karjalan koulutuskehityskeskuksen varajohtaja Jelena Bogdanova sanoo.

Bogdanova korostaa, että perinteinen kielikilpailun muoto on parempi kuin digitaalinen. Opettajat saavat mahdollisuuden testata paremmin oppilaiden kielitaitoa. Kielikilpailun tulokset julkistetaan 9.huhtikuuta.


ПОХОЖИЕ НОВОСТИ
Karjalan Sanomat
Paralympialaiset Pariisissa 2024: Petroskoilainen taekwondo-valmentaja toimii tuomarina
Vuonna 2022 Jelizaveta Tarasevitš valittiin parhaaksi Tokion paralympialaisten tuomariksi naisten keskuudessa taekwondokilpailuissa.
Karjalan Sanomat
Joiku-CAMP huipentui performanssiin
Maanantaina alkanut etnoleiri päättyy tänään. Eilen leiriläiset esittelivät yleisölle yhteisproduktionsa.
Kodima
Sanelusen karjalan da vepsän kelil kirjuti 70 Petroskoin eläjad
Tämbei Karjalan pälidnan eläjad ühtniba “Saneluz karjalan da vepsän kelil” -akcijaha. Akcii jatkub 26. päivähasai sulakud. Sanelused kirjutadas 65 sijas.
Karjalan Sanomat
Elämyksiä eri makuun – Kirjastojen yö -tempauksen aiheena on Perheen vuosi
Karjalassa kulttuuritapahtuma tarjoaa laajan ohjelman, jossa on tietokilpailuita, työpajoja ja muita tilaisuuksia.
Kipinä
Keskiajan karjala: tutustutaan Kipinän kanssa
Karjalan kielen viikolla Kipinä-lehti järjesti koululaisille työpajan, jossa lapset tutustuivat keskiaikana asuvien karjalaisten elämäntapoihin ja sovittivat muinaiskarjalaisten puvut.
Karjalan Sanomat
Yli 53 000 tasavallan asukasta äänesti kunnostushankkeita verkossa
Puudosin, Aunuksen ja Kemin piirien ja Kentjärven asukkaat äänestävät aktiivisimmin.
Kodima
Petroskoiš vaumištadas sanelusihe karjalan da vepsän kelil
Karjalan pälidnas sanelusiden kirjutamižen sijan linneb Petroskoin universitet. Akcijan ühtnikad keradasoiš 19. sulakud universitetan kirjištos.
Oma Mua
Kuorilahen-kylän tutkimuš toi voittuo Viktor Vikulinilla
Kiestinkin kylän eläjä Viktor Vikulin voitti Karjalan tašavallan kilpailušša “Kotišeutututkija-2024”. Tietotutkimuškilpailuh hiän lähetti oman šukututkimušruavon Kuorilahešta.
Karjalan Sanomat
Kirja kuvituksineen 2 – Näyttely sai jatkoa
Petroskoin kaupungin näyttelysalissa tänään avautunut näyttely tutustuttaa paikallisten lastenkirjojen kuvittajien töihin.
Karjalan Sanomat
Alkuperäiskansojen kieliä käyttöön – Ruviki-verkkosivustosta tietoja löytyy karjalan ja vepsän kielillä
Uudessa verkkotietosanakirjassa tiedot ovat saatavilla monilla Venäjän kansojen kielillä. Sivustolla on julkaistu yli 29 000 erilaista artikkelia.
Войти
Регистрация
Пароль
Повторите пароль